Frederick Lincoln ”Link” Wray Jr. (2. toukokuuta1929 Dunn, Pohjois-CarolinaYhdysvallat – 5. marraskuuta2005KööpenhaminaTanska) oli rock-kitaroinnin uranuurtajia. Link Wray on usein mainittu eräänä särökitarasoundin ja voimasointujen ensimmäisistä käyttäjistä. Link Wrayn kerrotaan muun muassa tehneen tahallaan reikiä kitaravahvistimensa kaiutinkartioon särösoundin aikaansaamiseksi ennen varsinaisten säröpedaalien keksimistä. Link Wrayn soundin kerrotaan vaikuttaneen muun muassa Jeff Beckin, Jimi Hendrixin, Marc Bolanin, Neil Youngin ja Bob Dylanin musiikkiin. Link Wray muistetaan parhaiten kappaleesta ”Rumble”.
Elämä ja ura
Link Wray syntyi 2. toukokuuta 1929 Dunnissa Pohjois-Carolinassa. Link Wray oli shawnee-intiaani. Nuoruudessaan hän oppi soittamaan slidekitaraa muutettuaan perheensä kanssa Arizonaan. Teini-ikäisenä hän perusti veljiensä Dougin ja Vernonin kanssa countrybändin nimeltä Lucky Wray and the Lazy Pine Wranglers. Hänen uransa keskeytyi Korean sodan aikaisen asepalveluksen vuoksi, jolloin hän sairastui tuberkuloosiin. Se johti toisen keuhkon poistoon. Lääkärin neuvosta antoi laulamisen veljelleen Vernonille. Link keskittyi yhä enemmän kitaransoittoon ja teki instrumentaalikappaleita.
Palveluksesta päästyään Link Wray kokosi yhtyeensä uudelleen nimellä The Palomino Ranch Hands, jossa Doug Wray soitti rumpuja ja Shorty Horton bassoa. Linkin veli Vernon toimi yhtyeen managerina ja tuotti yhtyeen äänityksiä sekä soitti ajoittain komppikitaraa ja pianoa. Vuoden 1955 lopulla he muuttivat Washington D.C.:n ulkopuolelle ja tekivät ensimmäiset levytykset Starday-levymerkille. Tähän mennessä bändi oli kutistunut trioksi ja vaihtanut nimensä The Ray Meniksi. Varustautuneena vuoden 1953 Gibson Les Paulilla, pienellä Premier-vahvistimella, Elvis-tyylisellä virneellä ja mustalla nahkatakilla Link alkoi esiintyä tiskijukka Milt Grantin järjestämissä tapahtumissa.
”Rumble” julkaistiin alun perin Cadence-levymerkillä vuonna 1958, ja mutta levy-yhtiön johtaja Archie Bleyer aikoi hylätä sen, kunnes hänen tyttärensä innostui siitä ja sanoi sen muistuttavan West Side Storyn tappelukohtauksia. ”Rumble” oli yritys saada instrumentaali kuulostamaan tanssisalin tappelulta. Fuzz-särö syntyi, kun Wray puhkaisi kitaravahvistimensa kaiuttimen lyijykynällä. Huhtikuussa 1958 ”Rumble”, jonka esitti Link Wray and the Ray Men, nousi Billboardin Hot 100 -listalle, ylsi sijalle 16, pysyi listalla 14 viikkoa ja myi yli miljoona kappaletta siitä huolimatta, että se kiellettiin useilla radiokanavilla Yhdysvalloissa. ”Rumblesta” tuli Link Wrayn uran suurin hitti.
Menestyksestä ja kohusta huolimatta ”Rumble” jäi hänen ainoaksi Cadencelle julkaisemakseen levytykseksi. Archie Bleyer joutui arvostelun kohteeksi teini-ikäistä jengiväkivaltaa ”yllyttävästä” levystä ja halusi siistiä Linkin ja hänen bändinsä imagoa ja lähettäen yhtyeen Nashvilleen nauhoittamaan seuraavaa sessiota Everly Brothersin tuotantotiimin johdolla. Wray ei hyväksynyt ideaa ja teki nopeasti sopimuksen Epic Recordsin kanssa. Seuraava single ”Raw-Hide julkaistiin” Epic-levymerkillä, ja se nousi Hot 100 -listalle tammikuussa 1959; se nousi Top 25 -sijoille ja myi niin ikään miljoona kappaletta.
1960-luvun puolivälissä Link Wray vetäytyi perheensä maatilalle Marylandiin, muutti vanhan kanalan studiotilaksi ja äänitti useita kappaleita sekä esiintyi pienissä baareissa. Kun yhteistyö Epicin kanssa päättyi, Link ja Vernon perustivat oman Rumble Records -levymerkin. Rumble Records julkaisi kolme levyä, mukaan lukien alkuperäisen version seuraavasta suuresta hitistä ”Jack the Ripper.” Jos ”Rumble” kuulosti jengitappelulta, ”Jack the Ripper” kuulosti takaa-ajolta – ja sitä käytettiinkin takaa-ajokohtauksessa Richard Geren tähdittämässä Polte veressä -elokuvassa. Nämä äänitykset auttoivat häntä saamaan levytys sopimuksen Swan-levy-yhtiöltä.Wray oli tuotteliaimmillaan Swan-kaudellaan, ja yhtiön johtaja Bernie Binnick antoi Linkille ja Vernonille lähes vapaat kädet. Kun Swan-pomo Binnickilta kysyttiin, miksi hän julkaisi niin hurjia levyjä, hän vain hymyili ja sanoi: ”Mitä voit tehdä, kun kyseessä on tuollainen eläin?”
Link Wray esiintymässä Seattlessa 2005.
Vuonna 1977 Wray teki yhteistyötä rockabillylaulaja Robert Gordonin kanssa, ja heidän singlensä ”Red Hot”, joka pohjautui Billy Lee Rileyn Sun Records -versioon, nousi Hot 100 -listalle. Gordon ja Wray äänittivät ensin albumin: Robert Gordon and Link Wray (1977) Private Stockilla. Gordonin ja Wrayn musiikki vetosi yleisöön, ja he olivat mukana käynnistämässä rockabillyn uutta tulemista. Gordonin ja Wrayn vuoden 1978 LP Fresh Fish Special herätti jo niin paljon huomiota, että Presleyn vanha levy-yhtiö RCA Records kiinnitti Gordonin. Link Wray palasi sooloartistiksi ottaen suurimman osan Robert Gordonin taustabändistä mukaansa. Wrayn myöhemmät studiolevytykset saattoivat olla epätasaisia, mutta lavalla hän oli edelleen voimakas esiintyjä.
1970- ja 1980-luvuilla Link Wray äänitti albumeita Polydorille ja Virginille, useita live-levyjä pienemmille levymerkeille ja elvytti kiertue-uraansa. Hän oli erityisen suosittu lavaesiintyjänä, sillä keikoilla korostui hänen aggressiivinen soittotyylinsä. Hän esiintyy myös monilla kokoelma-albumeilla. Link Wrayn varhainen tuotanto on julkaistu uudelleen useilla merkeillä. Hän äänitti vielä kaksi uutta albumia Ace Recordsille: Shadowman (1997) ja Barbed Wire (2000), ja kiersi maailmaa kuolemaansa saakka.
Hän kuoli Kööpenhaminassa 5. marraskuuta 2005.
Link Wray esiintyi Suomessa useasti vuosina 1979–1997.
Link Wrayn kappale ”Rumble”
Link Wray esiintymässä New Yorkissa 2003.
Link Wrayn tunnetuin kappale on vuonna 1958 julkaistu instrumentaali ”Rumble” Link Wray & His Ray Menin kanssa, jota myös suomalainen yhtye 22-Pistepirkko on ahkerasti soittanut keikoillaan ja jopa levyttänyt The Others -nimellä. Kappale on myös inspiroinut useita kuuluisia rock-muusikkoja, kuten Iggy Popia ja Led ZeppelininJimmy Pagea. The Who -yhtyeen kitaristi Pete Townshend on sanonut Link Wrayn merkityksestä: ”Hän on kuningas; ellei olisi ollut Link Wraysia ja 'Rumblea', en olisi koskaan tarttunut kitaraan.”
Wray muutti Kööpenhaminaan 1980-luvulla mentyään naimisiin tanskalaisen Olive-vaimonsa kanssa. Viimeiset vuotensa hän vietti Tanskassa. Hän kuoli vuonna 2005 kotonaan Kööpenhaminassa, ja hänet haudattiin Kööpenhaminan Christianshavnin kaupunginosaan.
_(cropped).jpg)
.jpg)
