MSCI Russia Index

MSCI Russia Index on yhdysvaltalaisen Morgan Stanley Barron tuottama venäläisten yritysten osakeindeksi, johon kuuluu Venäjän vaihdetuimpia pörssiosakkeita.

Indeksissä huomattavin paino on Gazpromilla (esimerkiksi 7. kesäkuuta 2013 se oli noin 21 %), mistä seuraa se, että esimerkiksi Gazpromin kurssin tukemiseksi tehdyt tukiostot vaikuttavat indeksiin erittäin paljon ja tarjoavat yhdellä osakkeella käytyjen kauppojen kautta merkittävän vaikutuksen indeksiin.

Dollari- ja ruplamääräisiä osakkeita

Monet MSCI Russia Indexiin sisältyvät yritykset ovat indeksiosakkeina myös muissa osakeindekseissä. MSCI Russia Indexiin sisältyy sekä Yhdysvaltain dollareina (USD) pörssinoteerattuja että Venäjän federaation ruplina (RUR) noteerattuja kantaosakkeita ja etuoikeutettuja osakkeita. On mahdollista, että vaikka yrityksellä on sekä kantaosakkeita että etuoikeutettuja osakkeita, indeksin laskentaan otetaan vain etuoikeutetut osakkeet.lähde?

MSCI Russia Index Suomessa

MSCI Russia Index vaikuttaa Suomen rahoitusmarkkinoilla muun muassa osakerahastojen kautta, sillä monen Suomen rahoitustarkastuksen valvoman osakerahaston vertailuindeksi on MSCI Russia.lähde?

Listalla olevat osakkeet

Allaoleva taulukko kuvaa listalla mukana olleita osakkeita ja niiden painoa 7. kesäkuuta 2013 sekä 1. maaliskuu 2017.

Osakkeen tunnusYhtiön nimiPaino(%)
2013-06-07
Paino(%)
2017-03-01
GAZPGazprom21,0414,73
LKOHLukoil14,4913,75
SBERSberbank15,8817,68
MGNTMagnit6,756,86
GMKNNorilski nikel3,585,38
NVTKNovatek4,647,22
MTSSMTS4,673,14
TATNTatneft3,665,05
ROSNRosneft3,694,06
VTBRBank VTB2,293,61
SNGSPSurgutneftegaz, etuoik.2,052,31
URKAUralkali4,67-
SNGSSurgutneftegaz2,562,18
AFKSAFK Sistema1,110,92
TRNFPTransneft, etuoik.1,722,96
MFONMegaFon1,32-
HYDRRusGidro0,781,17
RTKMRostelecom1,750,74
CHMFSeverstal0,751,83
MOEXMoskovan pörssi-1,78
SBERPSberbank, etuoik.1,10-
FEESFSK JeES0,48-
IRAOInter RAO JeES0,361,30
LSRGLSR Group0,33-
PHORFosAgro-0,82
TRMKTMK0,30-

Lähteet

  1. ↑ MSCI Russia MSCI, msci.com. Viitattu 8.6.2013. (venäjäksi)
  2. 1 2 MSCI Russia MSCI, msci.com. Arkistoitu 6.6.2013. Viitattu 8.6.2013 ja 1.3.2017. (venäjäksi)