Martinlaakso

Martinlaakso
Mårtensdal
Kaupungin kartta, jossa Martinlaakso korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Martinlaakso korostettuna.
Kaupunki Vantaa
Suuralue Myyrmäen suuralue
Kaupunginosa nro 17
Pinta-ala 3,7 km² 
Väkiluku 14 264 (31.12.2025)
Postinumero(t) 01620
Lähialueet Kaivoksela, Myyrmäki, Varisto, Myllymäki, Vantaanlaakso

Martinlaakso (ruots. Mårtensdal) on kaupunginosa Länsi-Vantaalla. Vuosina 1968–1975 rakennettiin kerrostaloalue, jota on uudistettu ja täydennetty. Ensin sinne oli rakennettu jo 1950-luvulla omakotitaloja Vihertielle ja Kivimäkeen. Vanhinta asutus on kuitenkin Isontammentiellä, joka on osa Turusta Viipuriin johtanutta Suurta rantatietä eli Kuninkaantietä. Kaupunginosan pohjoisosassa on vuonna 1991 valmistunut Vantaankosken rautatieasema ja siihen liittyvä Martinlaakson yritysalue. Kaupunginosassa oli vuoden 2025 lopussa 14 264 asukasta. Martinlaakson lähialueita ovat Kaivoksela, Myyrmäki, Varisto, Myllymäki ja Vantaanlaakso.

Martinlaaksossa on kolme suurta mäkeä: Raappavuori, korkealle kohoava Laajavuori ja Kivivuori. Ne ovat pohjana valtaosalle alueen kadunnimistä. Vihertien nimi johtuu talosta, jonka maista tontit lohkottiin; Grönkullan talo sijaitsee Lyhtykujalla. Kivimäen nimi johtuu vastaavasti Stenbackan talosta, joka sijaitsee Ylästöntien länsipäässä.

Asemakaava perustuu ulkosyöttöiseen katuverkkoon ja laajaan sisäiseen jalankulkuverkkoon, jonka varrelle sijoittuvat puistot ja palvelut. Pääkatu Martinlaaksontie on leveä ja lehtevä bulevardi.

Kuvia Martinlaaksosta:

Swings_of_Martinlaakso_school,_Martinlaakso,_Vantaa,_Finland,_2021_September

Corner_of_Laajaniityntie_street,_Martinlaakso,_Vantaa,_Finland,_2021_September

Martinlaakso_school

Grocery_store_by_Laajavuorenkuja_in_Martinlaakso,_Vantaa,_Finland,_2021_November

17-07-01-Martinlaakso-Myyrmäki-Vantaa_RR73862

Martinlaakso_power_plant

Martinlaakson historiaa

Martinlaakso on rakennettu Martinkylän (Mårtensby) maarekisterikylän takametsään. Kylän kantatalot olivat saaneet täältä maakaistaleet isojaossa 1700-luvulla. Vanha Martinkylä sijaitsee Vanhan Nurmijärventien varrella, ja siellä on ollut maatiloja jo 1500-luvulla.lähde?

Espoossa ja Sipoossa oli käytössä nimet Martinkylä ja Mårtensby. Siksi päätettiin, että Espooseen tulee Martinsilta, Vantaalle Martinlaakso ja Sipooseen jää Martinkylä.

Rakennusyhtiö Salpa Oy hankki vuonna 1965 noin 150 hehtaarin laajuisen maa-alueen Martinlaaksosta. Salpa Oy:n, Rakennustoimisto A. Puolimatka Oy:n, Rakennustoimisto Jussi Ketolan, alueen muiden maanomistajien ja Helsingin maalaiskunnan välinen aluerakentamissopimus solmittiin 26. lokakuuta 1967. Kunnanvaltuusto hyväksyi alueelle asemakaavan 25. maaliskuuta 1968. Enimmäisten kahdeksan kerrostalon rakennustyöt aloitettiin joulukuussa 1968. Talot sijaitsivat hyvin eri puolilla aluetta. Uusi tieyhteys Martinlaaksoon, nykyinen Louhelantie, rakennettiin kesällä 1969. Asunnot kävivät hyvin kaupaksi edullisen hintatason ja aravakelpoisuuden ansiosta. Ensimmäiset asukkaat Martinlaaksoon muuttivat elokuun lopulla 1969.

Martinlaaksossa oli 1990-luvulla kehityshanke, jolloin parannettiin katuja ja puistoja ja taloyhtiöille myönnettiin edullisia perusparannuslainoja. Tällöin useimpiin kerrostaloihin tehtiin julkisivu- ja parvekekunnostuksia ja muita perusparannuksia. Eri kerrostaloja kunnostettiin eri tavoin, jolloin taloista tuli yksilöllisiä ja kaupunginosan ilmeestä tuli vaihteleva. Julkisivujen betonilaatat ja kivimurske vaihtuivat tiileen ja rappaukseen.

Pelkkiä 15 m²:n pikkuyksiöitä sisältävä talo Raikukujalla.

Uudempaa rakentamista ovat Kauppiaitten kauppaoppilaitos ja konserttisali Martinus (1987), Raikukuja 14:n palvelutalo (1994), Raikukuja 1:n kerrostalo (1999) ja Raappavuorenpolku 1:n palvelutalo (1999).

Laajaniityntiellä sijainneen Työ­terveys­laitoksen talon paikalle valmistui uudet kerrostalot 2007. Samoin Martinlaakson rautatieaseman itäpuolella ollut liike- ja toimistotalo on purettu. Sen tilalle valmistui uusi punatiilinen kauppakeskus (Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen 2011). Sen eteläkulmassa kohoaa 14-kerroksinen asuintorni (Skanska, Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen 2012), jonka pihaterassi on 12. kerroksen korkeudessa. Näiden pohjoispuolelle Kivivuorentien varrelle on rakennettu uusia punatiilipintaisia kerrostaloja (Sato ja SRV 2012). Rautatieaseman pohjoisen sisäänkäynnin yhteyteen rakennettiin Laajaniitynaukio, joka on World Design Capital -muotoiluhanke (2012). Lisää asuntoja on rakennettu purettujen Laajavuoren koulun ja Martinkeskuksen tonteille. Martinlaakson koulua on laajennettu.

Martinlaakson palvelualue (1997–2006) on käsittänyt 16 Luoteis-Vantaan kaupunginosaa. Nykyisin Martinlaakso kuuluu Myyrmäen suuralueeseen.

Liikenneyhteydet

Martinlaakson linja-autoasema (2009). Martinlaakson rautatieasema sijaitsee aivan linja-autoaseman vieressä.

Martinlaakson rata valmistui ensin Martinlaaksoon asti 1975, jolloin M-juna alkoi kuljettaa asukkaita Helsinkiin 20 minuutissa: matka-aika Martinlaaksosta Helsinkiin piteni 21 minuuttiin Vantaankosken aseman valmistuttua 2.9.1991. Kaupunginosassa on kaksi rautatieasemaa: Martinlaakso (1975) ja Vantaankoski (1991). Liityntäpysäköintipaikkoja löytyy Vantaankosken asemalta ja Kivivuorentien varrella sijaitsevan Martinlaakson ostarin kattopaikoituksesta.

Kehärata Vantaankoskelta Kivistön ja Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta pääradalle ja edelleen Tikkurilaan on valmistui vuoden 2015 heinäkuussa. Rata yhdistää toisiinsa 200 000 asukasta ja 200 000 työpaikkaa.

Martinlaaksosta liikennöi runkolinja 400 Helsinkiin ja runkolinja 520 Matinkylään. Martinlaaksosta on bussiliikennettä myös Espooseen ja eri puolille Vantaata, muun muassa Leppävaaraan, Espoon keskukseen ja Tikkurilaan. Hämeenlinnanväylällä on Martinlaakson pikavuoropysäkki.

Autoliikenteen yhteyksiä ovat Hämeenlinnanväylä (E12) ja Kehä III (E18). Sanomatie Martinkyläntieltä Kehä III:lle valmistui vuonna 2012.

Palveluja ja yritystoimintaa

Alueella toimii kaksi alakoulua: suomenkielinen Kivimäen koulu ja ruotsinkielinen Mårtensdals skola. Kun Martinlaakson koulu laajeni yhtenäiskouluksi, sisäilmaongelmien vaivaama Laajavuoren koulu purettiin keväällä 2016 ja sen tontille on sittemmin rakennettu kerrostaloja. Martinlaakson muita julkisia palveluja ovat Martinlaakson kirjasto, uimahalli, terveyskeskus, neuvola sekä useat päiväkodit. Kulttuuritalo Martinuksessa järjestetään lisäksi konsertteja ja tanssiesityksiä.

Alueella sijaitsevat myös toisen asteen oppilaitokset Martinlaakson lukio ja Kauppiaitten kauppaoppilaitos. Uusi Ojapuiston koulu puolestaan aloitti toimintansa väliaikaisesti Sanomalan opetuspisteessä elokuussa 2026.

Martinkeskus (1970) oli aikanaan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, mutta se suljettiin ja purettiin vuonna 2016. Sen tilalle rautatieaseman viereen oli jo vuonna 2011 valmistunut uusi kauppakeskus, Martinlaakson ostari. Lisäksi Laajavuorenkujalla sijaitsee vuonna 1975 perustettu K-Supermarket, minkä lisäksi Louhelaan valmistui toinen K-Supermarket (nykyinen K-Market) vuonna 2012.

Vantaankosken rautatieaseman ympäristössä, Martinkyläntien varrella, sijaitsee Martinlaakson yritysalue, jonne on sijoittunut useita suuryrityksiä. Esimerkkihankkeena alueella toimii Sanomala, jossa painetaan valtakunnan päälehtiä, kuten Helsingin Sanomia ja Hufvudstadsbladetia. Alueella sijaitseva Martinlaakson voimalaitos puolestaan vastaa merkittävästä osasta koko Vantaan energiahuoltoa.

Passeja valmistavan digitaalisen turvallisuuden yrityksen Gemalton (nykyisen Thales DIS Finlandin) Suomen-toimipiste muutti Viinikkalasta Martinlaaksoon Hansaprintin vanhoihin tiloihin vuonna 2013. Muita alueen suuria työnantajia ovat autoteollisuudelle antureita valmistava Murata Electronics Oy, kansainvälisesti merkittävä suunnittelu- ja konsulttitalo Pöyry Oyj (nykyinen AFRY) sekä laboratoriotekniikkaa valmistava Thermo Fisher Scientific. Vantaankosken aseman seudulle on lisäksi kaavoitettu runsaasti lisää toimitiloja yrityksille.

Kuvia

Kuuluisuuksia

Mika Häkkisen mukaan nimetty aukio sijaitsee Martinlaaksossa. Muistopaalu on sittemmin siirretty Vantaan vauhtikeskukseen, lentoaseman lähistölle Kiilan kaupunginosaan.

Martinlaaksossa on asunut kaksi tunnettua Formula 1 -kuljettajaa: Mika Häkkinen ja Mika Salo. Häkkinen vietti lapsuutensa Raiviosuonmäki 6:ssa, Salo kadun toisella puolella Raiviosuonmäki 3:ssa. Häkkiselle on myös nimetty aukio Martinlaaksoon. Myös Virve Rosti, Annikki Tähti ja Jorma Hynninen ovat martinlaaksolaisia. Samoin metalliyhtye Amorphis on kotoisin Martinlaaksosta.lähde?

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Vantaan väestö kaupunginosittain 2013–2023 (pdf) Vantaa.fi. Vantaan kaupunki. Viitattu 3.10.2024.
  2. ↑ https://www.vantaa.fi/sites/default/files/document/V%C3%A4est%C3%B6_Vantaalla_ja_sen_osa-alueilla_31.12.2023.pdf
  3. ↑ Iltanen, Jussi: Takamaasta suurimmaksi kaupunginosaksi. Martinlaakson synty ja rakentaminen. Helsingin pitäjä Helsinge, 1992.
  4. ↑ Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta nimesi Myyrmäkeen perustettavan koulun Vantaan kaupunki. 20.1.2026. Viitattu 6.9.2026.
  5. ↑ Tietoturva ry on valinnut Vuoden Tietoturva​päälliköksi Gemalto Oy:n tietoturvapäällikön Helvi Salmisen 2014. Tietoturva ry. Arkistoitu 23.4.2016. Viitattu 6.9.2026.
  6. ↑ Mika Mika maa City.fi. 19.12.1997. Viitattu 5.6.2018.

Aiheesta muualla