Maunula-talo

Maunula-talo
Maunula-talon julkisivua
Maunula-talon julkisivua
Sijainti Maunula, Helsinki
Valmistumisvuosi 2016
Suunnittelija Mikko Summanen
Rakennuttaja Helsingin kaupunki
Omistaja Helsingin kaupunki
Käyttäjä Helsingin kulttuurikeskus, nuorisotila, kirjasto, työväenopisto
Kerrosluku 3
Verkkosivut
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Maunula-talo on vuonna 2016 käyttöön otettu monitoimitalo Helsingin Maunulassa, jossa sijaitsee Maunulan nuorisotalo, Maunulan kirjasto, Helsingin työväenopiston opetuspaikka sekä kulttuuripalvelut.

Historia

Joulukuussa 2016 avatun monitoimitalon suunnitteli Arkkitehtitoimisto K2S pääsuunnittelijanaan arkkitehti Mikko Summanen. Helsingin kaupunki pilotoi Maunulassa alueellista osallistamista. Rakennusta suunniteltiin lukuisia kertoja yhdessä sitä ympäröivien vuokratalojen asukkaiden kanssa, esimerkiksi piirtämällä ja Legoilla rakentamalla. Jo ennen suunnittelun alkamista asukkailta oli kyselty toiveita kirjaston, nuorisotalon ja työväenopiston tiloihin. Paikalle toivottiin kaupunginosan omaa kahvilaa, puistoa ja nuorisotaloon tyttöjen huonetta, joka mahdollistaisi paikallisten muslimiperheiden tyttöjen vierailut.

Keväällä 2017 rakennuksen yhteyteen toteutettiin puutarha.

Toiminnat

Monitoimitalo tarjoaa tilat usealle Helsingin kaupungin palvelulle. Kolmikerroksisesta rakennuksesta löytyvät kirjaston ohella nuorisotalo, Helsingin työväenopiston toimipiste, kulttuuripalvelut (talon oma tapahtumatuotanto) ja nuorisoa työllistävä Månsas Deli -kahvila. Rakennuksen pysäköintitilat ja hissit ovat osin yhteisiä siihen liittyvän liikerakennuksen (Metsäpurontie 2, muun muassa S-market) kanssa.

Kulttuuripalvelut

Maunula-talon kulttuuriohjelmaa toteutetaan yhteistyössä kaupunkilaisten kanssa. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi keikkoja, konsertteja, teatteriesityksiä, näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia, tanssi- ja lastentapahtumia.

Maunulan kirjasto

Maunulan kirjasto
Sisäänkäynti Maunulan kirjastoon, joulukuussa 2016 käyttöönotetussa Maunula-talossa.
Sisäänkäynti Maunulan kirjastoon, joulukuussa 2016 käyttöönotetussa Maunula-talossa.
Sijainti Metsäpurontie 4, 00630 Helsinki
Koordinaatit 60.23129°N, 24.93324°E
Tyyppi Helsingin kaupunginkirjaston toimipiste
Perustettu 1957
Kotisivut

Maunulan kirjasto on Maunula-talossa sijaitseva yleinen kirjasto. Se on yksi Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteistä ja toimii osana pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoverkkoa.

Maunulan kirjasto on perustettu vuonna 1957.

Vuonna 1994 Maunulan kirjasto muutti Maunulan ala-asteen koulun siipirakennuksesta Maunulan entisen nuorisotalon tiloihin. Osoitteeseen Suursuonlaita 6 muutti myös työväenopisto. Nuorisotilat taas sijaitsivat osoitteessa Maunulantie 19. Kirjastoon muutti myös Suursuon sairaalan kirjastopalvelupiste. Uudet tilat olivat yli kaksi kertaa suuremmat kun kirjaston vanhat tilat.

Kirjasto on toiminut Maunula-talossa sen käyttöönotosta lähtien.

Muut palvelut

Nuorisotalossa on ohjelmaa 9–18-vuotiaille nuorille. Työväenopistossa opetetaan musiikkia, käsitöitä, mediaa, tietotekniikkaa, kieliä, liikuntaa, kirjallisuutta ja teatteria. Talossa toimii myös Månsas Deli -kahvila. Kahvilan toiminnasta vastaavat Helsingin nuorisoasiainkeskus ja Stadin ammattiopisto. Niiden yhteisessä työllistämisprojektissa työttömät nuoret keräävät opintopisteitä puolen vuoden työkokeilun ajan.

Lähteet

  1. ↑ Noona Bäckgren HS: Nuorisotalot vaihtuvat monitoimitiloihin – nuoret ja ruokakauppa saman katon alle Helsingin Sanomat. 3.6.2015. Viitattu 3.3.2023.
  2. ↑ Maunula-talo - Maunula-talo - Helsingin kaupunki Maunula-talo. Viitattu 3.3.2023.
  3. 1 2 3 4 Paula Holmila: Arkkitehtikolmikko improvisoi ja käyttää apuna vaikka Legoja – tuloksena Hiljaisuuden kappeli, Olympiastadionin uudistaminen ja Maunulan uusi kirjastotalo Helsingin Sanomat. 12.12.2016. Viitattu 3.3.2023.
  4. 1 2 Auri Häkkinen: Monitoimitalo aloittaa uuden aikakauden Maunulassa 5.12.2016. Rakennuslehti, rakennuslehti.fi. Viitattu 11.6.2021.
  5. 1 2 3 4 Lena Neliskylä: Paljon puhetta ja juustokakkua – Maunula karistaa viimeisetkin rippeet ongelmalähiön maineesta 15.12.2016. Yleisradio. Viitattu 10.6.2021.
  6. ↑ Maunulan monitoimitalon ympärille tulee asukkaiden ansiosta puisto Yle Uutiset. 5.11.2014. Viitattu 3.3.2023.
  7. ↑ Maunula-talo maunulatalo.fi. Arkistoitu 10.6.2021. Viitattu 10.6.2021.
  8. 1 2 Vieraile - Maunula-talo - Helsingin kaupunki Maunula-talo. Viitattu 3.3.2023.
  9. ↑ Yhteystiedot Helmet-kirjastot. Viitattu 10.6.2021.
  10. 1 2 3 Maunulan kirjasto kirjastot.fi. Viitattu 10.6.2021.
  11. ↑ Maunulan kirjasto Helmet-kirjastot. Viitattu 10.6.2021.
  12. ↑ Maunulan kirjasto Helsingin kaupunki, hel.fi. Arkistoitu 10.6.2021. Viitattu 10.6.2021.
  13. ↑ LYHYESTI | Maunulan kirjasto siirtyy uusiin tiloihin ensi vuonna Helsingin Sanomat. 23.4.1993. Viitattu 3.3.2023.
  14. ↑ Pasanen Esko: Maunulan kirjasto sopisi nykyiseen nuorisotaloon Helsingin Sanomat. 30.8.1992. Viitattu 3.3.2023.

Aiheesta muualla