Michel Foucault

Michel Foucault
Foucault vuonna 1970.
Foucault vuonna 1970.
Henkilötiedot
Syntynyt15. lokakuuta 1926
Poitiers, Ranska
Kuollut25. kesäkuuta 1984 (57 vuotta)
Pariisi, Ranska
Kansalaisuus ranskalainen
Koulutus ja ura
Väitöstyön ohjaaja Georges Canguilhem
Oppilaat Jacques Derrida
Koulukunta jälkistrukturalismi
Tutkimusalue filosofia
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Paul-Michel (Michel) Foucault [mišel fuko] (15. lokakuuta 1926 Poitiers – 25. kesäkuuta 1984 Pariisi) oli ranskalainen filosofi ja ajatusjärjestelmien historian professori Collège de Francessa. Foucault tunnetaan ennen kaikkea tietoa, valtaa ja itsetekniikoita koskevasta ajattelustaan. Foucault’n kirjoituksilla on ollut suuri vaikutus useilla eri tutkimusaloilla, etenkin yhteiskuntatieteissä, historiantutkimuksessa ja tieteenhistoriassa.lähde?

Foucault’n ajattelu nousi ranskalaisen tieteenhistorian ja filosofian perinteestä ja kiinnostuksesta tiettyjä perinteisen filosofian vieroksumia ilmiöitä, kuten hulluutta, sairautta, laittomuutta ja seksuaalisuutta kohtaan. Foucault halusi myös koetella filosofiaa muihin tiedonmuotoihin nähden ja käsitteli ajattelussaan erityisesti psykiatriaan, lääketieteeseen, historiaan, ihmistieteisiin, kirjallisuuteen, rikosoikeuteen ja teologiaan liittyviä aiheita.lähde?

Foucault’n ajatteluun vaikutti vahvasti 1960-luvun strukturalismi, ja häntä onkin usein pidetty jälkistrukturalistisena ajattelijana. Arvostelijoidensa taholta Foucault on myös usein liitetty postmodernismiin. Itse hän sanoi, ettei ymmärtänyt mihin ongelmiin tai ajattelusuuntaan käsitteellä postmoderni viitataan. Strukturalismin ansiona hän oli nähnyt subjektin kysymyksen uudelleen järjestämisen ja sen keskeisen filosofisen roolin hylkäämiseen. Vaikka etenkin Jürgen Habermas arvosteli Foucault’ta valistuksen perinteen hylkäämisestä, Foucault itse katsoi jatkaneensa ajattelussaan valistuksen itsekriittistä perinnettä ja historiallisen järjen itsekritiikkiä. Viimeisinä vuosinaan hän nimesi ajattelunsa pyrkimyksen: luoda filosofista omaa itseämme ja olemassaoloamme kyseenalaistavaa historiallista ontologiaa. Foucault pysyikin loppuun asti niin sanotun filosofisen humanismin ja antropologian kriitikkona.lähde?

Elämä ja ura

Foucault syntyi ylempään porvaristoon kuuluvan varakkaan kolmilapsisen perheen toisena lapsena. Hänen isänsä oli kirurgi ja anatomian professori Paul Foucault ja äitinsä kirurgin tytär Anne Malapert.

Foucault opiskeli vuosina 1946–1950 École Normale Supérieure d’Ulmissa ja toimi harjoittelijana Sainte-Annen psykiatrisessa sairaalassa, jossa hän valmistuttuaan myöhemmin työskenteli, kuten myös Fresnesin vankilassa. Hänen aikomuksensa oli jatkaa psykologian alalla, mutta henkinen kriisi potilastyötä tehdessä sai hänet suuntautumaan uusiin aiheisiin.

Vuodet 1952–55 Foucault opetti psykologiaa Lillen yliopistossa ja oli sen jälkeen vuosina 1955–1958 Maison de Francen johtajana Uppsalassa samaan aikaan kun opetti Uppsalan yliopistossa ranskaa. Hän tutustui Georges Duméziliin. 1950-luvun lopulla Foucault toimi myös kulttuurilähettiläänä Varsovassa ja vuosikymmenen vaihteessa 1959–1960 kulttuuri-instituutin johtajana Hampurissa. Hän palasi Ranskaan vuonna 1960 ja teki väitöskirjan hulluuden historiasta. Hän siirtyi vuonna 1962 filosofian professoriksi Clermont-Ferrandiin ja tapasi Gilles Deleuzen. Hänen vuonna 1966 ilmestynyt teoksensa Sanat ja asiat oli suurmenestys. Hän siirtyi vuosiksi 1966–1968 Tunisiaan filosofian professoriksi ja sieltä vuonna 1968 filosofian laitoksen johtajaksi Pariisin yliopistoon (Centre universitaire expérimental de Vincennes, Saint-Denis). Jo vuonna 1969 hän siirtyi Collège de Francen professoriksi. Tehtävän alaksi hän itse määritteli ajattelujärjestelmien historian. Collège de Francessa professoreilla on suuri vapaus valita opetusaiheensa.

Foucault perusti yhdessä Jean-Marie Domenachin ja Pierre Vidal-Naquetin kanssa vuonna 1971 Groupe d’information sur les prisons (GIP) -järjestön tuottamaan tietoa vankiloiden olosuhteista ja osoitti noina vuosina ahkerasti mieltään erilaisista yhteiskunnallisista epäkohdista. Hän tutustui vuonna 1975 Yves Montandiin ja Simone Signoretiin, joiden kanssa kirjoitti yhteiskunnallisia kannanottoja. Vuonna 1977 hän järjesti varjovastaanoton Itä-Euroopan toisinajattelijoille.

Foucault vieraili vuonna 1978 Iranissa italialaisen Corriere della Sera -lehden edustajana ja kirjoitti Iranin vallankumouksesta. Vuonna 1978 hän vieraili Japanissa ja opiskeli zeniä. Puolan Solidaarisuus-liikkeen syntyessä 1981 hän tuki sitä aktiivisesti. Foucault kävi ahkerasti ranskan kielen laitoksen vierailevana professorina Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa.

Foucault’n on väitetty harkinneen nuorempana itsemurhaa, ja hän käsitteli itsemurhaa myöhemmissä kirjoituksissaan.

Foucault tapasi vuonna 1960 filosofi David Defertin, josta tuli hänen elämänkumppaninsa seuraavien 20 vuoden ajaksi. Foucault'n ystävän professori Guy Sormanin mukaan Foucault'lla oli tapana käyttää 8–10-vuotiaita poikia seksuaalisesti hyväksi rahallista korvausta vastaan asuessaan Tunisiassa 1960-luvun lopulla. Foucault kannatti täysin avoimesti aikuisten ja lasten välistä suostumuksellista seksiä pitäen niitä molempien "vapautumisena". Foucault´n mukaan nuoretkin lapset olivat riittävän kypsiä antamaan suostumuksensa kyseiseen toimintaan.

Foucault, Jean-Paul Sartre, Jacques Derrida ja eräät muut intellektuellit allekirjoittivat vuonna 1977 vetoomuksen parlamentille kaikkien lasten ja aikuisten välisten suostumuksellisten seksisuhteiden laillistamiseksi. Le Monde -lehteen hän kirjoitti kolmen seksistä lasten kanssa tuomitun puolustuskirjeen. Pederastia ja ”mahdollisuus rakastaa poikia” olivat perustavassa roolissa Foucault'n Seksuaalisuuden historia -teoksen toisessa ja kolmannessa osassa.

Foucault eli avoimesti homoseksuaalina ja oli innoissaan eräissä Yhdysvaltojen osissa kehittyneistä avoimista homo- ja sadomasokistisista alakulttuureista. Hän kuoli 25. kesäkuuta 1984 aidsin aiheuttamiin neurologisiin komplikaatioihin.

Vaikutus

Maailmalla

Erityisesti Foucault’n vaikutus on näkynyt muun muassa seuraavien tutkijoiden töissä:

Suomessa

Suomessa Foucault on vaikuttanut erityisesti sosiologien, politiikan tutkijoiden, filosofien, taiteentutkijoiden ja naistutkijoidenselvennä ajatteluun. Foucault’sta ovat kirjoittaneet erityisesti sosiologit Ilpo Helén ja Turo-Kimmo Lehtonen, politiikantutkijat Mika Ojakangas ja Markku Koivusalo, feministisen filosofian ja naistutkimuksen edustajat Johanna Oksala ja Tuija Pulkkinen, käytännöllisen filosofian tutkija Sanna Tirkkonen sekä taidefilosofi Anita Seppä.

Tuotanto

Suomennetut teokset

Suomentamattomat teokset

Monografiat

Collège de Francen luennot

  • 1970–1971: La Volonté de Savoir (2011)
  • 1971–1972: Théories et Institutions Pénales (tulossa)
  • 1972–1973: La Société Punitive (2013)
  • 1973–1974: Le pouvoir psychiatrique (2003)
  • 1974–1975: Les anormaux (1999)
  • 1975–1976: Il faut défendre la société (1997)
  • 1978–1979: Naissance de la biopolitique (2004)
  • 1979–1980: Du gouvernement des vivants (2012)
  • 1980–1981: Subjectivité et Vérité (2014)
  • 1981–1982: L’Herméneutique du sujet (2001)
  • 1982–1983: Le Gouvernement de soi et des autres (2008)
  • 1983–1984: Le courage de la vérité (2009)

Kirjoituskokoelmat

Suomennettuja artikkeleita

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Eribon 1993, s. 21.
  2. 1 2 3 Michel Foucault – biography The European Graduate School. Viitattu 14.4.2013. (englanniksi)
  3. ↑ Whitebook, Joel: Freud, Foucault and the dialogue with unreason (Arkistoitu – Internet Archive), s. 57.
  4. ↑ Michel Foucault NNDB. Soylent Communications. Viitattu 14.4.2013. (englanniksi)
  5. ↑ Groupe d’Information sur les Prisons Oxford Reference. (englanniksi)
  6. ↑ Eribon 1993, s. 344, 338–346.
  7. ↑ Eribon 1993, s. 369–370.
  8. ↑ Eribon 1993, s. 361–362.
  9. ↑ Eribon 1993, s. 373–375.
  10. ↑ Eribon 1993.
  11. ↑ Foucault, Michel: Nautinnoista yksinkertaisin.
  12. ↑ Michel Foucault – biography The European Graduate School. Viitattu 14.4.2013. (englanniksi)
  13. ↑ DAILY SABAH: Guy Sorman accuses Michel Foucault of abusing boys in Tunisia Daily Sabah. 30.3.2021. Viitattu 28.6.2025. (englanniksi)
  14. 1 2 Willsher, Kim: This French writer operated openly as a pedophile for decades. He may finally face justice. Los Angeles Times, 21 Feb 2020. ”He references a moment when famous writers including Michel Foucault, Jean-Paul Sartre and Simone de Beauvoir and respected newspapers, notably Libération and Le Monde, defended the idea that sex with minors was a form of liberation for both parties.” Artikkelin verkkoversio.
  15. 1 2 Onishi, Norimitsu: A Victim's Account Fuels a Reckoning Over Abuse of Children in France (Published 2020). The New York Times, 7.1.2020. ”It has also shone a particularly harsh light on a period during which some of France's leading literary figures and newspapers —names as big as Foucault, Sartre, Libération and Le Monde —aggressively promoted the practice as a form of human liberation, or at least defended it.” ISSN 0362-4331 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  16. ↑ Bittoun, Renee: Odyssey of an obsessive. The Sydney Morning Herald, 21 Aug 1993. ”The young Foucault may be forgiven [for] his Communist Party mistakes; he has not Malline:-- he may never be Malline:-- forgiven for his open support of the Khomeni regime in Iran, of pedophilia and, tacitly, of rape.” Artikkelin verkkoversio.
  17. ↑ Doezema, Marie: France, Where Age of Consent Is Up for Debate. The Atlantic, 10 March 2018. ”Under this interpretation of liberté, young children were empowered to find happiness in sexual relationships; their ability to consent was a foregone conclusion. Any effort to suggest otherwise would be a condescension, a disrespect to them as fully realized human beings. In a radio interview in 1978, Michel Foucault said of sex with minors that assuming "that a child is incapable of explaining what happened and was incapable of giving his consent are two abuses that are intolerable, quite unacceptable."” Artikkelin verkkoversio.
  18. ↑ Sexual Morality and the Law, Chapter 16 of Politics, philosophy, Culture –Interviews and Other Writings 1977–1984. Edited by Lawrence D. Krizman. New York/London: 1990, Routledge, ISBN 0-415-90149-9, p.275
  19. ↑ Henley, Jon: Calls for legal child sex rebound on luminaries of May 68 23 February 2001. Guardian Media Group. ”"French law recognises in 12- and 13-year-olds a capacity for discernment that it can judge and punish," said a second petition signed by Sartre and De Beauvoir, along with fellow intellectuals Michel Foucault, Roland Barthes, Jacques Derrida; a leading child psychologist, Françoise Dolto; and writers Philippe Sollers, Alain Robbe-Grillet and Louis Aragon. "But it rejects such a capacity when the child's emotional and sexual life is concerned. It should acknowledge the right of children and adolescents to have relations with whomever they choose."” Viitattu 20 October 2019.
  20. ↑ Kearns, Madeleine: The Problem with Cuties. National Review, 13 Sep 2020. ”I hate to say it but it's not in the least bit surprising that this is a French film. In the 1970s, key thinkers of the French intelligentsia — Michel Foucault, Roland Barthes, Simone de Beauvoir, and Jean-Paul Satre among them — published an open letter in Le Monde, a leading French newspaper, defending three men who had been charged with having sex with children under 15.” Artikkelin verkkoversio.
  21. ↑ Cleves, Rachel Hope: From pederasty to pedophilia: Sex between children or youth and adults in U.S. history. History Compass, 2018, 16. vsk, nro 1, s. e12435. ”The example of Ancient Greek pederasty also served a foundational role in Michel Foucault's History of Sexuality, which provides the theoretical basis for most of the historiography of American sexuality. Foucault conceptualized the History of Sexuality as a multi‐volume series that would extend from the Ancient Greeks through modern times, although he died before he could complete the work. The first and best‐known volume in the series introduced the project. Volume 2, The Use of Pleasure, examined Ancient Greece. Foucault sought to understand not simply why “the Greeks practiced, accepted, and valued relations between men and boys” but why they crafted a system of ethics that regulated this sexual practice. According to Foucault, “what is historically singular is not that the Greeks found pleasure in boys, nor even that they accepted this pleasure as legitimate; it is that this acceptance of pleasure was not simple, and that it gave rise to a whole cultural elaboration”.” doi:10.1111/hic3.12435 ISSN 1478-0542
  22. ↑ Schehr, Lawrence R.: Foucault's Body. Journal of French and Francophone Philosophy, March 1994, 6. vsk, nro 1–2, s. 59–75. ”Take for example, the tentative, neutral, dispassionate, seientific description of pederasty, the love of boys that comes to the fore in the second and third volumes of L'Histoire de La sexualite. Now in part, Foucault needs to deal with what amounts to one of the great taboos of the contemporary Western world. And at least implicitly, the movement from exteriority to interiority brings about the complete repression of the possibility of the love for boys. Yet if Foucault's model and epistemological system are correct, the so-called repression of the love of boys, the construction of a taboo is not part of a repression per se but actually a means of channeling that same structure of desire. Hence Foucault's discussion of the love of boys must proceed delicately in order not to seem to be shaking the foundations of the taboo.” Artikkelin verkkoversio.
  23. ↑ Eribon 1993, 375-376.
  24. ↑ Michel Foucault – biography The European Graduate School. Viitattu 14.4.2013. (englanniksi)
  25. ↑ Dreyfus, Hubert L.: Michel Foucault : beyond structuralism and hermeneutics. (with an afterword by Michel Foucault) New York: Harvester Wheatsheaf, 1989. ISBN 0-7108-0655-8 (englanniksi)
  26. ↑ Rajchman, John: Truth and eros : Foucault, Lacan, and the question of ethics. New York: Routledge, 1991. ISBN 0415903793 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  27. ↑ Hacking, Ian: Historical ontology. Harvard University Press: Cambridge (MA), 2002. ISBN 0-674-00616-X (englanniksi)
  28. ↑ Kusch, Martin: Tiedon kentät ja kerrostumat: Michel Foucault’n tieteentutkimuksen lähtökohdat. (Foucault’s strata and fields: An investigation into archaeological and genealogical science studies, 1991.) Suomentanut Heini Hakosalo. Oulu: Pohjoinen, 1993. ISBN 951-749-187-5
  29. ↑ Agamben, Giorgio: Signature of all things : on method. New York: Zone Books, 2009. ISBN 978-1-890951-98-6 (englanniksi)
  30. ↑ Butler, Judith: Hankala sukupuoli : feminismi ja identiteetin kumous. (Gender trouble: feminism, and the subversion of identity) Suomentanut Tuija Pulkkinen & Leena-Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-951-662-913-4
  31. ↑ Heiskala, Risto (toim.).: ”Michel Foucault’n valta-analytiikka (kirj. Ilpo Helén)”, Sosiologisen teorian nykysuuntauksia. Helsinki: Gaudeamus, 1994. ISBN 951-662-596-7
  32. ↑ Koivusalo, Markku: Kokemuksen politiikka. Michel Foucault’n ajattelujärjestelmä. Tutkijaliitto, 2012.
  33. ↑ Oksala, Johanna: Filosofin ruumis: Michel Foucault (1926–1984). Teoksessa Kaitaro, Timo & Roinila, Markku: Filosofin kuolema. Helsinki: Summa, 2004. ISBN 952-5418-11-1
  34. ↑ Pulkkinen, Tuija: Postmoderni politiikan filosofia. (alkuteos The postmodern and the political agency, väitöskirja) Suomentanut Pulkkinen, Tuija. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-724-2
  35. ↑ Seppä, Anita: The Aesthetic subject : exploring the usefulness of Foucauldian tools in feminism. Helsinki: University of Helsinki, 2003. ISBN 952-10-1321-4 Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta

Elämäkertoja

Suomeksi

Lehtiartikkeleita suomeksi

Aiheesta muualla

Nykyaikaiset filosofit
Analyyttiset filosofit
Mannermaiset filosofit