Mick Ronson

Mick Ronson
Henkilötiedot
Koko nimi Michael Ronson
Syntynyt26. toukokuuta 1946
Kuollut29. huhtikuuta 1993 (46 vuotta)
Ammatti muusikko, lauluntekijä, sovittaja, musiikkituottaja
Muusikko
Taiteilijanimi Mick Ronson
Tyylilajit rockView and modify data on Wikidata
Soittimet kitara
Yhtyeet David Bowie, Sparks, Ian Hunter, Lou Reed, Bob Dylan
Levy-yhtiöt Epic Records, Rykodisc, Virgin Records ja RCA RecordsView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta

Michael ”Mick” Ronson (26. toukokuuta 1946 – 29. huhtikuuta 1993) oli englantilainen kitaristi, lauluntekijä, multi-instrumentalisti, sovittaja ja tuottaja.

Mick Ronson teki läpimurtonsa glam rockin kulta-aikana 1970-luvun alussa, mutta työskenteli säännöllisesti pitkäaikaisten yhteistyökumppaniensa David Bowien ja Ian Hunterin kanssa aina kuolemaansa saakka vuonna 1993. Hän julkaisi urallaan myös sooloalbumeita ja tuotti useiden artistien albumeja. Hän työskenteli esimerkiksi Lou Reedin ja Bob Dylanin levyillä ja kiertueilla.

Varhainen ura

Ronson syntyi Hullissa Yorkshiressä ja suunnitteli lapsena sellistin uraa mutta siirtyi kitaraan. Ronsonin ensimmäinen yhtye oli The Mariners, johon hän liittyi marraskuussa 1963. Hän toimi myös kokoonpanossa The Crestas ennen lähtemistään Lontooseen 1965. Lontoossa Ronson jatkoi uraansa mekaanikkona ja muusikkona. Ronson palasi myöhemmin Hulliin asumaan.

Vuosina 1967–1968 hän soitti kotikaupunkinsa Hullin garage rock -yhtyeessä The Rats. Yhtyeen merkittävin saavutus oli vuonna 1967 julkaistu single ”The Rise and Fall of Bernie Gripplestone”. Vuonna 1969 hänet huomasi uransa alkuvaiheessa ollut folk-laulaja ja tuottaja Mike Chapman, joka pyysi häntä työskentelemään studiossa avustajana. Tästä alkoi Ronsonin pitkä ura studiomuusikkona, kappaleiden sovittajana ja tuottajana.

Bowie

Ronson suostui liittymään David Bowien taustayhtyeeseen vuonna 1970. Hän esiintyi saman vuoden 5. helmikuuta David Bowien kanssa John Peelin Sunday Show’ssa. Mick Ronsonin kitaransoittoa ja taustalaulua kuultiin ensimmäistä kertaa Bowien albumilla The Man Who Sold the World vuonna 1970. Hän esiintyi myös Hunky Dorylla (1971) ja Ziggy Stardustilla (1972).

Ronson oli Bowien kanssa mukana tuottamassa Lou Reedin Transformer-albumia (RCA, 1972) ja liittyi lyhyeksi aikaa Mott the Hoopleen työskenneltyään ensin sovittajana sen albumilla All the Young Dudes (1972).

Mick Ronsonin kitaransoittoa kuultiin myös Bowien Aladdin Sane- (1973) ja Pin Ups -albumeilla. (1973). Hän teki useille Bowien levyille myös jousisovituksia. Tämän jälkeen Ronson erosi Bowien taustayhtyeestä The Spiders from Mars, eikä hän esiintynyt enää Bowien viimeisellä glam rock -kauden albumilla Diamond Dogs (1974).. Glam rockin suosion hiipuessa Ronson jatkoi työskentelyä Mott The Hooplen laulajan Ian Hunterin kanssa. Hän soitti Hunter Ronson Bandissa ja toimi sekä lauluntekijänä, kitaristina ja tuottajana Hunterin soolouralla.

Myöhemmät vaiheet

Mick Ronson

Ronson julkaisi kaksi sooloalbumia Main Man -yhtiölle: Slaughter on 10th Avenue (1974) ja Play Don’t Worry (1975). Vuonna 1975 hän muutti New Yorkiin asumaan, missä hän ystävystyi Bob Dylanin kanssa. Mick Ronson liittyi Dylanin yhtyeeseen ja soitti tämän Rolling Thunder Revue -kiertueella. Mick Ronsonin soolokitaraa on kuultavissa useilla Rolling Thunder Revue -kiertueen taltioinneilla.

Bob Dylanin yhtyeen jälkeen Mick Ronsonista tuli täysipäiväinen tuottaja. Hän soitti kitaraa David Cassidyn vuoden 1976 albumilla Getting It in the Street ja työskenteli hyvin erilaisten artistien kanssa – Roger McGuinnista ja David Johansenista aina John Mellencampiin asti. Ronson toimi tuottajana, sovittajana ja kitaristina muun muassa Ellen Foleyn ja Iron City Houserockersin levytyksillä. Ronson ja Ian Hunter levyttivät myös yhteisen albumin YUI Orta vuonna 1989 Mercury-yhtiölle.

1980-luvun lopulla Ronsonin terveys alkoi heiketä. Hänellä todettiin maksasyöpä, asia jota hän ei salannut – mutta jonka hän ei myöskään antanut pysäyttää itseään. Sen sijaan hän heittäytyi täysillä muusikon työhön. Hän esiintyi AIDSiin kuolleen Freddie Mercuryn muistokonsertissa huhtikuussa 1992 yhdessä Hunterin ja Bowien kanssa. Hän soitti kitaraa myös Morrisseyn albumilla Your Arsenal (1992). Hän palasi vielä David Bowien rinnalle albumilla Black Tie White Noise (1993) ja esiintyi samana vuonna vierailevana artistina The Wildheartsin levyllä. Hän soitti soolokitaraa The Wildheartsin kappaleessa ”My Baby Is A Headfuck”.

Ronson teki vielä yhden viimeisen soololevyn ystäviensä – Hunterin, Bowien, Chrissie Hynden ja Mellencampin – avustuksella: Heaven ’n Hull (Epic), joka julkaistiin postuumisti vuonna 1994. Ronson kuoli maksasyöpään huhtikuussa 1993. Hän oli aiemmin kuulunut mormoneihin. Vuonna 1999 julkaistiin kokoelma Just Like This, joka sisälsi julkaisemattomia nauhoituksia, ja seuraavana vuonna julkaistiin live-levy Showtime.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 Mick Ronson Songs, Albums, Reviews, Bio & More... AllMusic. Viitattu 25.12.2025. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 http://www.musicsage.org/topics/Mick-Ronson[vanhentunut linkki]
  3. 1 2 3 4 5 Max Bell published: Mick Ronson: the Rise and Fall of Glam-Rock’s Greatest Guitarist GuitarPlayer. 17.5.2022. Viitattu 25.12.2025. (englanniksi)