Milena

Milena
Nimipäivä  
– suomenkielinen 19. toukokuuta
– ruotsinkielinen –
– ortodoksinen –
Muunnelmia Mileena
Vastineita eri kielissä Milanka, Milana, Mylène, Miléna
Nimen alkuperä Milan, mahdollisesti myös yhdistelmä nimistä Maria ja Elena tai Mila-nimen muunnos

Milena on monissa maissa esiintyvä naisen etunimi, Milan-nimen naispuolinen vastine. Italiassa se voitu käsittää myös Maria- ja Elena-nimien yhdistelmäksi, Suomessa taas Mila-nimen muunnelmaksi. Nimen yleistymiseen vaikutti aikoinaan Montenegron kuningatar Milena Vukotić, joka oli myös Italian kuningas Viktor Emanuel III:n puolison, kuningatar Elena Montenegrolaisen äiti.

Suomessa muutamia Milena-nimisiä oli jo 1800-luvulla, mutta nimi oli 1950-luvulle saakka hyvin harvinainen. Vuoden 1960 alusta toukokuuhun 2025 mennessä se on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan annettu 1499 henkilölle. Milenan nimipäivä on 19. toukokuuta. Nimi lisättiin almanakkaan vuonna 2025.

Tunnettuja Milenoja

Lähteet

  1. 1 2 3 Milena Behind the Name. Mike Campbell. Viitattu 19.5.2025.
  2. ↑ ”Uusia nimiä kalenteriin vuonna 2025”, Yliopiston almanakka vuodeksi 2025 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän, s. 76. Helsingin yliopisto, 2024. ISSN 1239-1654
  3. ↑ Nimipalvelu, etunimihaku Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 19.5.2025.
  4. ↑ Uusia nimiä kalenteriin vuonna 2025 31.8.2023. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto. Viitattu 19.5.2026.