Milla Madetoja (s. 1982) on suomalainen Yleisradion toimittaja ja uutisankkuri. Hän on ollut toimittajana tai juontajana Yleisradion tv-ohjelmissa, kuten Ajankohtainen kakkonen, Erätulilla ja Puoli seitsemän. Syksyllä 2015 hän aloitti Ylen alueellisten tv-uutisten juontajana ja syksyllä 2019 Ylen aamun uutisankkurina. Vuoden 2024 alusta hän toimii Ylen tv-uutisten ankkurina iltaisin ja sen lisäksi myös niiden tuottajana. Madetoja on toimittanut kaksi kirjaa: Erätulilla (2014) ja Erätulilla ikuisessa maisemassa (2015). Koulutukseltaan Madetoja on yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, pääaineena tiedotusoppi.
Madetoja toimi elokuusta 2021 lähtien kaksi vuotta Tampereen yliopiston audiovisuaalisen journalismin opettajana.
Madetojan vanhempi sisar on hyvinvointivalmentaja Kukka Laakso. Heidän isänsä oli professori Seppo Laakso. Heidän äitinsä on rytmisen voimistelun Suomen-mestari ja Miss Suomi -kilpailussa 1972 neljänneksi perintöprinsessaksi sijoittunut Pirkko Laakso (silloin Lehtonen).
Madetojalla diagnosoitiin akuutti leukemia alkuvuodesta 2025. Hän osallistui parayleisurheilun SM-kisoihin elinsiirtourheilijoiden sarjassa elokuussa 2026 sijoittuen naisten 100 metrin juoksussa neljänneksi ajalla 16,31. Hän palasi sairauslomansa jälkeen töihin syyskuussa 2026.