Seppo Laakso

Seppo Laakso (10. kesäkuuta 1945 Vampula – 7. heinäkuuta 2014 Hämeenkyrö) oli suomalainen hallintotieteiden tohtori ja Tampereen yliopiston julkisoikeuden professori.

Laakso väitteli hallintotieteiden tohtoriksi Tampereen yliopistossa 1975 aiheenaan hallituksen muodostaminen Suomessa. Sen jälkeen hän toimi vierailevana tutkijana Heidelbergin yliopistossa Saksassa. Yhdessä muiden nuorien tutkijoiden kanssa Laakso oli mukana rakentamassa julkisoikeuden tamperelaista koulukuntaa. Hän toimi Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessorina 1982–1992, vt. professorina 1990–1992 ja professorina vuodesta 1992 eläkkeelle jäämiseensä saakka vuoden 2009 lopussa. Laakso hoiti julkisoikeuden professorin tehtävää myös Vaasan yliopistossa ja toimi Lapin yliopiston yleisen oikeustieteen ja oikeushistorian apulaisprofessorina 1980–1982.

Seppo Laakso toimi Tampereen yliopiston hallituksessa 1987–1994 ja 1996–1998, taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan varadekaanina 1992–1994 ja dekaanina 1996–1998 sekä julkisoikeuden laitoksen johtajana 1990–1998.

Seppo Laakso oli vuodesta 1978 naimisissa rytmisen voimistelun Suomen-mestarin ja Miss Suomi -kilpailussa 1972 menestyneen Pirkko Laakson (o.s. Lehtonen) kanssa. Heidän tyttäriään ovat kahvakuulavalmentaja ja kirjailija Kukka Laakso sekä tv-toimittaja Milla Madetoja.

Julkaisuja

Lähteet

  1. 1 2 3 Seppo Laakson muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
  2. 1 2 3 Kultalahti, Jukka ja Viljanen, Jukka: Seppo Laakso 1945 – 2014 (Arkistoitu – Internet Archive), Aikalainen 28.7.2914, Tampereen yliopisto. Viitattu 25.9.2014.
  3. ↑ Rantanen, Kimmo: Ex-missi taisteli takaisin elämään vakavan kolarin jälkeen Ilta-Sanomat. 19.4.2014. Viitattu 4.11.2019.
  4. ↑ Tuppurainen, Tiina: ”Minä rakastan: Kukka Laakso”, Voi hyvin 2/2016.
  5. ↑ Laakso, Kukka: Suklaa- ja ajatustehdas Kukka Laakson blogi. Arkistoitu 4.11.2019. Viitattu 4.11.2019.