Natriumvetysulfidi

Natriumvetysulfidi
Tunnisteet
CAS-numero 16721-80-5
PubChem CID 28015
Ominaisuudet
Molekyylikaava NaHS
Moolimassa 56,068
Ulkomuoto Valkoinen kiteinen aine
Sulamispiste 350 °C
Tiheys 1,79 g/cm3
Liukoisuus veteen 500 g/l (22 °C)

Natriumvetysulfidi (NaHS) on natrium- ja vetysulfidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Ainetta käytetään metallien jalostuksessa, tekstiiliteollisuudessa ja orgaanisen kemian synteeseissä.

Ominaisuudet

Puhtaana natriumvetysulfidi on huoneenlämmössä valkoista tai väritöntä kitestä ainetta. Kaupallinen tuote on usein väriltään kellertävää. Yhdiste liukenee runsaasti veteen muodostaen emäksisen liuoksen. Kidevedettömän yhdisteen lisäksi tunnetaan myös kidevedelliset dihydraatti (NaHS·2H2O) ja trihydraatti (NaHS·2H2O). Natriumvetysulfidi on natriumsulfidin tavoin voimakas pelkistin ja hapettuu kosteassa ilmassa sulfiiteiksi, tiosulfaateiksi ja polysulfideiksi.

Valmistus ja käyttö

Natriumvetysulfidia voidaan valmistaa divetysulfidin ja natriumsulfidin tai natriumhydroksidin välisellä reaktiolla. Muodostuva tuoteliuos kuivataan ruiskukuivauksella. Näin saadaan usein kidevedellistä natriumvetysulfidia. Natriumvetysulfidia muodostuu myös petrokemianteollisuuden rikinpoistoprosessien sivutuotteena.

H2S + Na2S → 2 NaHS
H2S + NaOH → NaHS + H2O

Natriumvetysulfidia voidaan käyttää metallurgiassa vaahdotusprosessissa apuaineena. Muita käyttökohteita ovat paperinvalmistus, karvojen poistaminen nahkasta, tekstiilien värjäyksessä, orgaanisissa synteeseissä, rikkiyhdisteiden valmistamiseen ja raskasmetallien saostamiseen.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 281. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  2. 1 2 3 4 David Butts & David R. Bush: Sodium Sulfates and Sulfides, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2013. Viitattu 23.10.2014
  3. 1 2 3 4 Ludwig Lange & Wolfgang Triebel: Sulfides, Polysulfides, and Sulfanes, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 23.10.2014
  4. ↑ Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 521. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 23.10.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla