| Nebros | |
|---|---|
| Νεβρός | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 600-luku eaa. Kos |
| Kuollut | 500-luku eaa. |
| Ammatti | lääkäri |
| Vanhemmat | Sostratos III ja ? |
| Lapset | Gnosidikos ja Khrysos |
Nebros (m.kreik. Νεβρός, lat. Nebrus; 600–500-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen lääkäri, joka oli kotoisin Kosilta ja kuului asklepiadien sukuun. Johannes Tzetzeen mukaan hän oli 13:tta sukupolvea Asklepioksesta laskettuna.
Nebros oli Sostratos III:n poika ja Gnosidikoksen ja Khrysoksen isä. Hän oli aikansa tunnetuimpia lääkäreitä. Hänen kerrotaan liittyneen ensimmäisessä pyhässä sodassa amfiktyonien puolelle ottaen mukaansa poikansa Khrysoksen sekä omalla kustannuksellaan varustamansa laivan, jossa oli sekä sota- että lääkintätarvikkeita. Sodassa heistä oli suuri apu Kirrhan kaupunkia piiritettäessä. Nebroksen sanotaan myrkyttäneen kirrhalaisten käyttämän veden, joskin Pausanias sanoo, että tämä olisi tehty Solonin suosituksesta. Tapahtuma ajoitetaan perinteisesti noin vuoteen 591 eaa. Nykyisin sodan historiallisuus on kyseenalaistettu.