| Nirva | |
|---|---|
Kaupungin kartta, jossa Nirva korostettuna. Tampereen tilastoalueet |
|
| Kaupunki | Tampere |
| Suuralue | Eteläinen suuralue |
| Suunnittelualue | Koivistonkylä |
| Tilastoalue nro | 318 |
| Väkiluku | 423 (2024) |
| Lähialueet | Koivistonkylä, Taatala, Lahdesjärvi, Lakalaiva, Rautaharkko |
Nirva on pienehkö kaupunginosa Etelä-Tampereella, Koivistonkylän ja Lahdesjärven välissä. Nirvan asukasluku oli vuoden 2007 lopussa 462 henkilöä. Asuintalot ovat pääosin pientaloja, lisäksi muutama rivitalo. Asuintaloja on vajaa 200, ja uudisrakentaminen on vähäistä tonttien vähyyden vuoksi.
Nirvan kaupunginosan nimeen ovat antaneet aiheen läheiset Nirvanniitty ja Nirvanvuori. Nirva-nimen alkuperää ei ole pystytty selvittämään. Nirvanvuori oli entisinä aikoina nuorison leikkipaikka ja juhannuskokon polttopaikka. Nirvan alue siirtyi Tampereen kaupunkiin Messukylän kunnan osana vuoden 1947 alussa.
Nirvassa on hiihtolatuverkoston ja maastopyöräreittien lisäksi opastettu luontopolku kallion ympäröimässä metsässä. Alueella toimii Tampereen Aikuiskoulutuskeskus. Nirvassa ei ole palveluita, vaan lähimmät ovat Koivistonkylässä. Nirvan halki kulkee Tampereen Kaupunkiliikenteen linjat 21 ja 33.