Occamismi

Occamismi on nimitys, joka on annettu Vilhelm Occamilaisen filosofiselle ja teologiselle ajattelulle ja häntä seuranneelle koulukunnalle.

Filosofia

Occamistisen ajattelun keskeinen piirre oli nominalistinen ontologinen minimalismi, terminismi, jonka mukaan universaaleilla ei ollut todellista olemassaoloa, vaan ne olivat olemassa ainoastaan ihmisten mielissä. Seurauksena kaiken tieteen tutkimuskohteena olivat ennen kaikkea käsitteet ja näitä käsitteitä ilmaisevat sanat. Kanta liittyi keskiajan universaalikiistaan.

Koska vain partikulaarit eli yksilöoliot olivat olemassa, tiedon hankkimisen keskeisin menetelmä oli intuitio, ei universaalien abstrahointi todellisuudesta, niin kuin aristoteelisessa ajattelussa. Occamismin mukaan inhimillinen tieto oli näin subjektiivista, eikä peräisin objektiivisesta todellisuudesta. Tämä johti tietoteoreettiseen agnostisismiin.

Teologiassa occamismi sisälsi muun muassa Jumalan tahdonvapautta koskevan ajatuksen, jonka mukaan Jumala ei tahtonut asioita siksi, että ne ovat hyviä, vaan asiat ovat hyviä siksi, että Jumala on tahtonut ne. Martti Luther sai paljon vaikutteita occamismista.

Matthew E. Moore on kutsunut nykyfilosofiassa W. V. O. Quinen ja Hilary Putnamin matemaattista realismia occamismiksi, ja lukenut sen keskeisiksi osiksi ontologisen minimalismin ohella muun muassa empirismin ja naturalismin.

Filosofeja

Lähteet

  1. ↑ Teinonen, Seppo A.: O Teologian sanakirja. Helsingin yliopisto. Viitattu 19.3.2010.
  2. ↑ Urdang, Laurence & Ryle, Anne & Lee, Tanya H.: -ologies & -isms, s. 550. Gale Research Co., 1986. ISBN 0810311968 Teoksen verkkoversio.
  3. 1 2 3 Hardon, John: Occamism Modern Catholic Dictionary. Catholic Culture: Dictionary. Viitattu 19.3.2010.
  4. ↑ de Voragine, Jacobus: Luther, s. 130–165. Read Books, 2008. ISBN 1443720313 Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ Moore, Matthew E.: Naturalism, Truth and Beauty in Mathematics. Philosophia Mathematica, 2007, 15. vsk, nro 2, s. 141–165. Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ Kroeber, Alfred Louis: Configurations of culture growth, s. 52. University of California Press, 1963. Teoksen verkkoversio.