Partisiippi (vanhemmissa suomalaisissa kieliopeissa joskus laatutapa) on yksi verbin infiniittisten eli nominaalimuotojen tyypeistä.
Perinteisesti eurooppalaisissa kieliopeissa partisiippi on määritelty adjektiivin tapaan käyttäytyväksi verbinmuodoksi, joka usein esiintyy substantiivin attribuuttina (laulava lintu). Partisiipeiksi nimitetyillä muodoilla voi kuitenkin maailman kielissä olla muitakin tehtäviä. Esimerkiksi monissa eurooppalaisissa kielissä partisiipin sekä apuverbin avulla muodostetaan verbin perfekti- ja pluskvamperfektimuotoja, ja suomessa kuten monissa muissakin itämerensuomalaisissa kielissä partisiippia käytetään menneen ajan ilmaisemiseen kieltoverbin yhteydessä (ei tehnyt). Partisiippien ja muiden infiniittimuotojen raja ei myöskään ole aina selvä. Yleisemmin partisiipin voi määritellä verbin infiniittiseksi (normaalista finiittiverbistä poikkeavaksi) taivutusmuodoksi, jonka muodostama rakenne vastaa relatiivilausetta (laulava lintu = lintu, joka laulaa).
Infiniittisyys merkitsee, että partisiippimuotoon ei merkitä ainakaan kaikkia verbin normaaleja taivutuskategorioita. Monissa kielissä kuitenkin partisiipeilla voi olla aikamuotoja. Partisiippiin voi sisältyä kielto (kielteinen partisiippi), tai siihen voidaan merkitä myös persoona; suomalais-ugrilaisissa kielissä ja monissa muissakin partisiipin persoona merkitään tyypillisesti possessiivisuffikseilla.
Partisiippien keskeinen ulottuvuus on orientaatio eli partisiipin määrittämän substantiivin rooli lauseessa. Partisiipit voivat olla inherentisti orientoituneita, eli niiden määrittämällä substantiivilla on aina tietty rooli. Aktiiviset partisiipit relatiivistavat substantiivin, joka vastaa subjektia (laulava lintu – lintu laulaa), passiiviset partisiipit taas objektia vastaavan substantiivin (tehty työ – (joku) on tehnyt työn). Absolutiiviset partisiipit voivat relatiivistaa joko transitiivilauseen objektin (unk. az Anna által olvasott könyv ‘Annan lukema kirja’, vrt. ”Anna luki kirjan”, engl. a stolen wallet ’varastettu lompakko’) tai intransitiivilauseen subjektin (unk. a tegnap Londonba érkezett lány ‘eilen Lontooseen saapunut tyttö’, vrt. "tyttö saapui Lontooseen", engl. a fallen leaf ’pudonnut lehti’). On myös partisiippeja, joilla ei ole sisäistä orientaatiota vaan joiden orientaatio määräytyy kontekstin mukaan. Suomessa tähän tapaan käyttäytyy kielteinen partisiippi, joka voi relatiivistaa subjektin (koskaan kuolematon rakkaus, vrt. rakkaus ei kuole koskaan), objektin (kenenkään tietämätön määrä, vrt. kukaan ei tiedä määrää) tai adverbiaalin (lähes istumaton vuodesohva, vrt. kukaan ei ole istunut vuodesohvalla).
Uralilaisten kielten partisiippijärjestelmät voidaan Ksenia Shagalin mukaan jakaa kolmeen alueelliseen päätyyppiin. Kielikunnan länsipäässä (itämerensuomalaiset ja saamelaiskielet, ersämordva ja unkari) partisiipit ovat tyypillisesti inherentisti orientoituneita (aktiivisia tai passiivisia). Unkarissa ja ersässä esiintyy myös Keski- ja Länsi-Euroopan kielille tyypillisiä absolutiivisia partisiippeja. Obinugrilaisissa ja samojedikielissä partisiipit ovat yleensä kontekstuaalisesti orientoituneita, ja komi, udmurtti ja mari edustavat sekatyyppiä.
Suomen kielessä partisiippeja käytetään adjektiivien tapaan substantiivien etumääritteinä (hakemuksensa jättäneet hakijat), predikatiiveina (nimi on mieleenjäävä) sekä joskus myös substantiivin tapaan nominilausekkeen edussanana. NUT-partisiipin avulla muodostetaan verbin liittoaikamuodot perfekti ja pluskvamperfekti, VA-partisiippia käytetään joissakin verbin liittomuodoissa, esimerkiksi ”liittopreesensissä”. Partisiipit käyttäytyvät nominien tapaan ja voivat siksi taipua periaatteessa kaikissa sijoissa, yksikössä ja monikossa.
Partisiippeja erotetaan suomen kieliopissa kuusi. Aktiivisella VA-partisiipilla, jota perinteisesti on kutsuttu partisiipin preesensiksi tai joissain oppikirjoissa I partisiipiksi, sekä aktiivisella NUT-partisiipilla, jota vastaavasti on kutsuttu partisiipin perfektiksi tai II partisiipiksi, on myös passiiviset vastineet. Lisäksi partisiippeihin luetaan mA-tunnuksinen agenttipartisiippi, johon tyypillisesti liittyy genetiivimuotoinen tai possessiivisuffiksilla ilmaistu tekijä, sekä kielteinen partisiippi.
| Partisiippi | Tunnus | Passiivimuodossa | Esimerkkejä |
| NUT-partisiippi | nUt, lUt, rUt, sUt, (nnUt) | (t)tU(x) | katselin etuhampaansa menettänyttä pikkupoikaa ~ purettua taloa |
| VA-partisiippi | vA | (t)tAvA | liikkuvat osat; liikuteltavien seinien avulla |
| Agenttipartisiippi | mA | meidän järjestämiämme tilaisuuksia | |
| Kieltopartisiippi | mAtOn | palvelukseen kelpaamattomia alokkaita; hiomaton timantti |
Useissa murteissa ja puhutun suomen muodoissa NUT-partisiipin tunnuksena on pelkkä -(n)nu: otta(n)nu. Savolaismurteissa tavataan etenkin liittoaikamuodoissa ja menneen ajan kieltomuodoissa essiivin tunnuksen sisältävää -(nu)nna-päätteistä muotoa: on otta(nu)nna.
Muissa itämerensuomalaisissa kielissä partisiippien järjestelmä on samantapainen kuin suomessa, mutta myös joitakin eroja on. Karjalan kielessä VA-partisiipin sijasta käytetään usein suomen jA-tekijännimijohdosta vastaavaa muotoa (čuasun peräs lähtijäl junal ’tunnin kuluttua lähtevällä junalla’), samoin liivissä: ȭgijizt sidūd ’hehkuvat (”hehkujaiset”) hiilet’.
Virossa menneen ajan partisiipit nominin etumääritteenä toimiessaan eivät taivu: sõjaväest tulnud poistele ’sotaväestä tulleille (”tullut”) pojille’. Agenttipartisiipin tehtävässä käytetään virossa suomen TTU-partisiipin vastinetta: meie tehtud töö ’meidän tekemämme (”meidän tehty”) työ’.
Pohjoissaamessa on kaksi partisiippia. Preesenspartisiippi (preseanssa partisihppa) kuvaa jatkuvaa tekemistä, mutta sillä muodostetaan varsin yleisesti myös tekijännimiä. Preesenspartisiipin tunnus on parillistavuisilla sanoilla -i tai -u ja paritontavuisilla sekä supistumavartaloisilla sanoilla -ddji. Sanan konsonanttikeskus on vahvimmassa asteessa. Esimerkkejä:
Perfektin partisiippia (perfeavtta partisihppa) käytetään perfektin, pluskvamperfektin sekä kielteisen imperfektin muodostamiseen. Se esiintyy myös mennyttä tekemistä kuvaavana attribuuttina sekä rakenteissa, joissa kuvataan tekijän toimintaa edeltänyttä toimintaa. Esimerkkejä:
Indoeurooppalaiseen kantakieleen voidaan rekonstruoida useampia partisiippeja. nt-aineksisella partisiipilla on useissa nykyisissä indoeurooppalaisissa kielissä jatkajia, jotka usein ovat aktiivin preesensin tai aoristin partisiippeja. Mediopassiivisen partisiipin tunnusta *-m(e)no- tai *-mh1no- heijastelee esimerkiksi latinan alumnus ’kasvatettu, ravittu’. Useissa indoeurooppalaisissa kielissä on jälkiä myös *-uos-/-us- tai *-lo-tunnuksisista menneen ajan partisiipeista.
Englannin kielessä on kaksi partisiippimuotoa. Preesensin partisiippi (engl. present participle) muodostetaan päätteellä -ing (esimerkiksi a refreshing drink ’virkistävä juoma’). Sen avulla muodostetaan myös jatkuvaa, meneillään olevaa toimintaa ilmaisevia liittoaikamuotoja: I am eating lunch just now ’olen juuri nyt syömässä lounasta’, I was sleeping when my cat jumped on my head ’olin nukkumassa kun kissani hyppäsi pääni päälle’, I have been working late all week ’olen työskennellyt myöhään koko viikon ajan’.
Menneen ajan partisiippi (engl. past participle) muodostetaan päätteellä -ed tai epäsäännöllisillä verbeillä esimerkiksi vokaalinvaihtelun tai muun vartalonvaihtelun avulla. Sen sekä have-apuverbin avulla muodostetaan myös menneen ajan liittoaikamuodot perfekti ja pluskvamperfekti: I have worked ‘olen tehnyt työtä’, they had drunk ‘he olivat juoneet’.
Ruotsin kielessä on kaksi partisiippimuotoa. Perfektipartisiippi muodostetaan päätteellä -d, -t tai -dd (körd ’ajanut, ajettu’, sydd ’ommellut, ommeltu’) vahvoista verbeistä useimmiten päätteellä -en, ja se taipuu suvussa ja luvussa: en nyskriven bok ’vasta kirjoitettu kirja’, ett nyskrivet inlägg ’vasta kirjoitettu lausunto’, nyskrivna böcker ’vasta kirjoitettuja kirjoja’. Preesenspartisiippi muodostetaan päätteellä -ande tai -ende: läsande ’lukeva’, syende ’ompeleva’.
Saksan kielessä erotetaan perinteisesti kaksi partisiippia. I partisiippi eli preesenspartisiippi muodostetaan päätteellä -end tai -nd. Latinan kielioppiin palautuvan perinteen mukaan sitä on pidetty yhtenä verbin taivutusmuotona, mutta se voitaisiin lukea myös verbistä johdetuksi adjektiiviksi: se taipuu adjektiivien tapaan ja esiintyy substantiivien määritteenä (ein erfrischendes Getränk ’virkistävä juoma’) mutta ei koskaan verbien liittomuodoissa.
II partisiippi muodostetaan päätteellä -(e)t, vahvoista verbeistä päätteellä -en, ja useimmiten siihen liittyy myös prefiksi ge-: ge-arbeit-et ’työskennellyt’, ge-fund-en ’löytänyt, löydetty’. Sitä käytetään paitsi adjektiivien tapaan substantiivin määritteenä (der gegessene Kuchen ’syöty kakku’) tai predikatiivina (der Kuchen ist gegessen ’kakku on syöty’) myös verbien perfektin ja pluskvamperfektin muodostamiseen: ich habe den Kuchen gegessen ’olen syönyt kakun’.
Ranskan kielessä on kaksi partisiippia, partisiipin preesens ja partisiipin perfekti. Jälkimmäistä käytetään niin sanotuissa yhdistetyissä aikamuodoissa, kuten passé composéssa. Partisiipin preesensin avulla muodostetaan gerundi: en marchant, "kävellessään".
Espanjassa katsotaan nykykieliopeissa olevan vain partisiipin perfekti (participio pasado tai participio pasivo), jota käytetään adjektiivin tavoin tai yhdistetyissä aikamuodoissa. Partisiipin preesens katsotaan hävinneeksi, ja useat sen avulla muodostetut sanat luetaan nomineihin (amante, 'rakastava' tai 'rakastaja', viviente, 'elävä' tai 'eläväinen').lähde?
Venäjässä on neljä partisiippimuotoa: (1) aktiivin partisiipin preesens, (2) aktiivin partisiipin preteriti, (3) passiivin partisiipin preesens ja (4) passiivin partisiipin preteriti.