Predikatiivi on suomalaisessa kielioppiperinteessä nominaalinen lauseenjäsen (substantiivi tai adjektiivi), joka esiintyy lauseessa kopulaverbin (usein olla) kanssa ja kertoo (”predikoi”) jotakin subjektista. Predikatiivi on lauserakenteen kannalta kopulaverbin täydennys (tähän perustuu vanhoissa suomen kieliopeissa käytetty termi predikaatintäyte tai maineentäyte), mutta merkityksensä kannalta se ei ole kopulaverbin argumentti vaan osa lauseen predikaattia.
Termiä ”predikatiivi” käytetään myös esimerkiksi ruotsalaisessa ja saksalaisessa kielioppiperinteessä. Englanninkielisessä kielitieteellisessä kirjallisuudessa puhutaan yleensä ”predikaattinomineista”, ”ei-verbaalisesta” tai ”nominaalipredikaatiosta” (nonverbal predicate, predicate nominal, nonverbal predication).
Predikatiivirakenne (nominaalipredikaatio) voidaan määritellä ei-elliptiseksi (täydelliseksi, ei-vajaaksi) lauseeksi, jossa se ominaisuuksia tai suhteita ilmaiseva aines, joka määrittää lauseen semanttiset roolit, ei ole verbi. Esimerkiksi englanninkielisessä lauseessa A doctor entered the room ’Lääkäri astui huoneeseen’ verbi enter määrittää, että kyseessä on tapahtuma, johon sisältyy jokin paikka ja jokin olio, joka siirtyy tähän paikkaan. Sitä vastoin lauseessa John is a doctor ’John on lääkäri’ substantiivi doctor, ei verbi is, määrittää ne ominaisuudet, joita Johnilla kuvataan olevan.
Nominaalipredikaation ilmaukset maailman kielissä voidaan jakaa neljään päätyyppiin:
Predikatiivi esiintyy suomen kielessä useissa eri lausetyypeissä:
Verbinä predikatiivirakenteissa on useimmiten olla tai tulla, transitiivisissa tuloslauseissa myös jokin transitiiviverbi kuten tehdä.
Predikatiivina toimii useimmiten substantiivi- (ns. substantiivipredikatiivi) tai adjektiivilauseke (adjektiivipredikatiivi) tai adjektiivin tapaan käyttäytyvä partisiippilauseke (peuranpyyntikuopat ovat muinaismuistolain suojaamia). Joskus predikatiivina voi toimia myös lause (ajatukseni on, että nimitetään jokin kollegio) tai kuin-konjunktion aloittama jakso (Venäjän vallankumous oli kuin sosiaalinen tilaus julistetaiteelle).
Predikatiivin sijana on yleensä nominatiivi tai partitiivi. Lisäksi predikatiivina voi toimia genetiivimuotoinen nominilauseke: nämä kirjat ovat minun. Sijanvalinta voi heijastaa subjektin ominaisuuksia, etenkin sitä, kuvataanko se jaottomana (nominatiivi: tämä on teekuppi, nämä sakset ovat tylsät) vai jaollisena (partitiivi: tee on kuumaa, nuo ovat outoja otuksia).
Perussubjektillisissa tulla-lauseissa nominatiivi- tai partitiivimuotoinen predikatiivi (se tulee ihan kiva, kala tuli herkullista) on harvinainen ja ilmeisesti alkuaan tyypillinen vain tietyille murteille.
Merkityksensä ja tehtävänsä puolesta lähellä predikatiiveja ovat ns. predikatiiviadverbiaalit, joiden sijana on essiivi (pidän häntä mukavana), translatiivi (hän kasvoi isoksi pojaksi), ablatiivi tai allatiivi (leivos maistuu hyvältä ~ hyvälle).