Pekka Hartonen

Pekka Olavi Hartonen (30. syyskuuta 1947 Heinola – 6. joulukuuta 2025 Lohja) oli suomalainen laulaja ja säveltäjä, joka vaikutti Solistiyhtye Suomessa ja Korsuorkesterissa. Hänen instrumenttejaan olivat bassokitara ja laulu, mutta myös huilu ja kitara.

Hartonen soitti 1960-luvulta alkaen Heinolan seudulla ensin Markku Johanssonin sekstetissä ja sitten pitkään lahtelaisen Pekka Nurmikallion orkesterissa. 1970-luvun taitteessa hän opiskeli Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksella. Samoihin aikoihin perustetusta Tiikeri-triosta paisui viisimiehinen, savukesponsorin mukaan nimetty Prince. Muutettuaan pääkaupunkiseudulle Hartonen työskenteli vuosia Rolf Bergströmin Pyhimykset-yhtyeessä. Vuonna 1978 hän muodosti yhdessä Randy Korlinin ja Lassi Marttilan kanssa Luxus-yhtyeen, joka säesti muun muassa Armia ja Dannyä duon ensimmäisellä keikalla. 1970-luvun lopun diskomusiikin sijasta muusikot huomasivat sekä yleisöä että itseään kiinnostavan enemmän vanha tanssimusiikki, ja syntyi Solistiyhtye Suomi, jossa Hartonen oli perustamisvuodesta 1980 alkaen mukana kunnes yhtye yhdessä sovitusti lopetti toimintansa 1993.

Vuonna 1993 Hartoselta ilmestyi sooloalbumi Joutomies.

Vuonna 1995 Hartonen meni mukaan Korsuorkesteriin, ja vuonna 1999 Audiovoxin Ilkka Vainio sai Solistiyhtye Suomen palaamaan lavoille kvartettina, jonka ensilevy Elämän tsa tsa tsa ilmestyi vuonna 2000.

Pekka Hartonen jatkoi vuonna 2012 keikkailua seitsemän vuoden tauon jälkeen Pekka Hartonen & Sawotta -nimisen yhtyeen kanssa. Hän julkaisi orkesterin kanssa kaksi uutta kappaletta, ”Hiiltyvä iltarusko” sekä ”Ikihippien laulu”. Sawotta-orkesterissa soittivat myös Harri Savenius (harmonikka, piano ja laulu), Jukkis Rissanen (kitara ja laulu), Petri Parkko (rummut) ja Jouni Honkanen (basso ja laulu). Pekka Hartonen & Sawotta ilmoitti jäävänsä tauolle heinäkuussa 2013. Heidän viimeinen esiintymisensä oli 27. elokuuta 2013 Keminmaassa.lähde?

Pekka Hartonen & Sawotta esiintyi uudelleen alkuperäiskokoonpanossa 2015 heinäkuun 18. päivä Vesannolla Asin lavalla. Sen jälkeen Hartonen esiintyi harvakseltaan sekä Sawotan että Korsuorkesterin kanssa.lähde?

Hartonen on kirjoittanut kappaleita omien yhtyeidensä lisäksi muun muassa Kirkalle, Veikko Laville, Matti Eskolle, Jaakko Tepolle ja Tarja Ylitalolle. Teoston tietokannassa Hartosen sävellyksiä on noin 300.

Vuonna 1993 Hartonen teki AXR-levymerkille sooloalbumin Joutomies. Vuonna 2001 Hartonen sai Kullervo Linnan Säätiön palkinnon.

Hartonen kuoli itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2025.

Hartosen ja hänen ensimmäisen vaimonsa Seija Simolan poika Nico Hartonen on laulanut metalliyhtye Godsplaguessa.

Hartonen avioitui vuonna 1982 Anu Hartosen kanssa, ja liitto kesti Hartosen kuolemaan saakka. Heillä on kolme lasta.

Diskografia

Lähteet

  1. ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 1.2.2026, s. B 25.
  2. 1 2 Juuti, Mikko: Muusikko Pekka Hartonen on kuollut Ilta-Sanomat. 9.12.2025. Viitattu 9.12.2025.
  3. 1 2 3 4 Kaarsalo, Juha: Pekka Hartonen heittäytyy täysillä – soitetaan humppaa Suomen Musiikintekijät -sivusto, alun perin julkaistu Selvis-lehdessä. 21.10.2013, päivitetty 26.5.2018. Viitattu 4.3.2022.
  4. ↑ Hakasalo, Ilpo: Yhtye vaihtui, musiikkityyli jäi. (50-vuotishaastattelu) Helsingin Sanomat, 30.9.1997, s. 4. Näköislehti (maksullinen).
  5. ↑ Pekka Hartonen on kuollut www.iltalehti.fi. Viitattu 26.12.2025.

Aiheesta muualla