Peter Niers

Peter Niers (tai Nirsch) oli saksalainen kiertelevä ryöväri ja sarjamurhaaja, joka teloitettiin 16. syyskuuta 1581 Neumarkt in der Oberpfalzissa lähellä Nürnbergiä.

Hänen ja hänen rikostovereittensa tunnustusten perusteella hänet tuomittiin 544 murhasta, joista 24 oli raskaana olevista naisista irti leikattuja sikiöitä, joita käytettiin mustassa magiassa. Sanottiin, että Niers oli mustan magian mestari, joka kykeni muuttamaan itsensä näkymättömäksi, kissaksi, koiraksi tai vuoheksi. Kerrottiin, että hän hankki nämä voimat syömällä sikiöitä ja säilyttämällä irtileikattuja vauvojen käsiä ja jalkoja nahkapussissa koko ajan.

Hirvittävistä teoistaan ​​huolimatta Peter Niers varsinaisesti saavutti legendaarisen asemansa, kun kirjailija Johann Wick seurasi hänen rikollista uraansa vuosina 1577–1582 ja kirjoitti lopulta kolme erilaista suosittua kirjasta.

Elämä

Peter Niers syntyi talonpoikaisperheeseen 1500-luvun Saksassa. Maaorjuuden kukoistuskaudella Niers näki omin silmin rehottavan luokkasodan. Talonpoikaisluokan epäinhimilliset elinolosuhteet ja kohtelu saattoivat olla laukaiseva tekijä hänen myöhemmälle sosiopatialleen.

Niersin tekemä murhien sarja lähti käyntiin vuonna 1525 alkaneen maanlaajuisen talonpoikaiskapinan jälkimainingeissa. Kapina, joka tunnetaan myös nimellä Saksan talonpoikaissota, oli Euroopan suurin kansannousu Ranskan vallankumoukseen asti. Talonpoikaisarmeijat valtasivat rikkaiden maanomistajien linnoja, luostareita ja kaupunkeja.

Tämän seurauksena rikollisuus Saksassa nousi pilviin. Murhat muodostivat 11–15 prosenttia maan rikollisuudesta 1570–1590-luvuilla.

Rikollisjengi

Niers perusti oman jenginsä Alsacessa, konfliktin keskellä sijaitsevassa kaupungissa Ranskassa. Niersin uskotaan saaneen inspiraationsa murhaajatoveri Martin Stieriltä, ​​paimenelta ja murhaajalta, joka organisoi 48 paimentoveriaan rosvojengiksi. Stier ja hänen jenginsä väittivät matkustaneensa aina Alankomaihin asti. 22 vuotta kestäneen rikollisuuden jälkeen Stier teloitettiin vuonna 1572, mutta vasta sen jälkeen, kun hänestä tuli Niersin mentori.

Niers ja hänen kiertelevä 24 miehinen rosvoryhmänsä terrorisoivat Euroopan maaseutua vuosien ajan ryöstämällä ja murhaamalla matkustajia syrjäisillä teillä.

Vuonna 1577 Niers ja hänen jenginsä jäsenet pidätettiin ensimmäistä kertaa Gersbachissa 11 vuoden rikollisuuden jälkeen.

Yksi Niersin rikoskumppaneista oli ilmiantanut heidät, ja Niersia kidutettiin. Hänen kerrotaan tunnustaneen 75 murhaa, joista osa selitti useitten kadonneitten paikallisten naisten tapauksista.

Niers onnistui jollain keinoin pakenemaan vankeudesta ja välttämään teloituksen. Pian tämän jälkeen tarinat hänen hirmuteoistaan ​​saavuttivat kansanperinteen kaltaisen tason verisyydessään. Hänestä levisi pamfletteja, kirjoja ja lauluja, joissa käsiteltiin kannibalismia, mustan magian rituaaleja ja yliluonnollisia kykyjä.

Kiinnijääminen ja tuomio

Paossa ollessaan Niersin kerrottiin vaihtaneen usein ulkonäköään välttääkseen kiinnijäämisen. Hän naamioitui spitaaliseksi, vuoheksi ja sotilaaksi. Hänen tiedettiin kantavan aina mukanaan "rahaa, kahta ladattua pistoolia ja leveäteräistä miekkaa". Vuoden 1579 pidätysmääräyksessään Niersiä kuvaillaan "melko vanhaksi", jolla oli vääntyneet sormet ja arpi leuassa.

Lopulta, vuonna 1581, Niersin sarjamurhaajakausi päättyi.

Niersin ollessa peseytymässä syyskuusssa 1581 neumarktilaisessa kylpytalossa hänet tunnistettiin. Muutama heistä meni läheiseen majataloon, ja pyysi sillä välin majatalonpitäjää avaamaan Niersin hänelle säilytettäväksi annetun nahkapussin. Pussin sisällä oli sikiöiden kuivattuja sydämiä ja käsiä. Tajutessaan, että ne olivat mustaan magiaan kuuluvia esineitä, kaupunkilaiset tiesivät kenelle ne kuuluivat. Kahdeksan miestä lähetettiin kylpytaloon ja Niers saatiin helposti kiinni – viranomaisten suureksi järkytykseksi.

Monet uskoivat, että Niers pidätettiin niin helposti, koska hänet erotettiin taikaesineistään, joiden uskottiin tekevän hänestä näkymättömän. Niers antautui ja tunnusti uskomattomat 544 murhaa, joihin kuului 24 raskaana olevaa naista.

Neumarktin tuomarit antoivat Niersin maistaa omaa lääkettään tuomitsemalla hänelle erityisen väkivaltaisen kuoleman.

Niersiä kidutettiin kolmen päivän ajan. Ensimmäisenä päivänä Niersin ruumiista nyljettiin lihaa ja haavoihin kaadettiin kuumaa öljyä. Toisena päivänä Niersin jalkapohjat voideltiin ja niitä pidettiin hehkuvien hiilien yläpuolella, jotta hänet voitaisiin paistaa elävältä.

Lopuksi, kolmantena päivänä Niersiä raahattiin pitkin katuja ja sidottiin teilipyörään. Tämä pahamaineinen keskiaikainen kidutusväline oli suuri pyörä, joka oli suunniteltu murskaamaan luita ja/tai murskaamaan kuoliaaksi. Hän vieläkään kuollut kun teilipyörä murskasi hänen ruumiinsa 48 iskulla. Pyöveli hakkasi lopulta Peter Niersin raajat irti, jotta hän kuoli.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Reveron, Sean: Was Medieval Cannibal and Black Magician PETER NIERS History’s Most Prolific Serial Killer? CULT Nation October 11, 2024.
  2. 1 2 3 The Raven Report: How The Execution Of Peter Niers Killed The Boogeyman The Raven Report ©. 17.6.2017. Arkistoitu 9.7.2025. Viitattu 9.7.2025. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.