Pia Kalsta

Pia Kalsta (s. 11. huhtikuuta 1970) on suomalainen yritysjohtaja. Hän on toiminut Sanoma Media Finlandin toimitusjohtajana maaliskuusta 2015 lähtien. Sitä ennen hän toimi Sanoman omistamassa Nelonen Mediassa liiketoimintajohtajana (2013−2015), markkinointijohtajana (2012–2013), myyntijohtajana (2006–2012) ja markkinointipäällikkönä (2001–2006).

Kalsta kirjoitti ylioppilaaksi tuusulalaisesta Jokelan lukiosta. Hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta vuonna 1995 opiskeltuaan ensin kansainvälistä liiketoimintaa ja sitten markkinointia. Hän sai McKinsey-palkinnon vuoden parhaasta tutkinnosta. Opiskeluaikana ja valmistumisen jälkeen hän työskenteli konsulttiyrityksessä. Vuosina 1996–2001 Kalsta toimi SCA Hygiene Products -yhtiössä muun muassa avainasiakaspäällikkönä, tuotepäällikkönä ja markkinointipäällikkönä. Hän on suorittanut myös Sanoman liikkeenjohdon koulutusohjelmia.

Kalsta on Orionin hallituksen jäsen vuodesta 2019. Hän on Medialiiton varapuheenjohtaja vuodesta 2015 ja EVA:n valtuuskunnan jäsen vuodesta 2017. Kalsta on myös Ilmarisen (2018–), WWF Suomen (2018–) ja Suomen Messut Osuuskunnan (2017–) hallintoneuvoston jäsen.

Lähteet

  1. ↑ Jokelainen, Jarkko: Mediayritys pärjää vain asiakkaidensa avulla, sanoo Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta HS.fi. 11.4.2020. Viitattu 24.11.2021.
  2. ↑ Sanoma Finlandin uusi toimitusjohtaja: Sanoma tuottaa vielä sellaista, mitä Suomessa ei ole ennen nähty Helsingin Sanomat. 11.2.2015. Viitattu 30.11.2016.
  3. ↑ Koivuranta, Esa: Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja: Emme ole tehneet riittävästi Yle Uutiset. 25.8.2015. Yleisradio Oy. Viitattu 4.12.2019.
  4. ↑ Hallman, Kristiina: Sanoma Media Finlandin toimitusjohtajaksi Pia Kalsta Kauppalehti. 11.02.2015. Alma Talent Oy. Viitattu 4.12.2019.
  5. 1 2 Tietoa meistä Sanoma. Viitattu 30.7.2020.
  6. 1 2 Pia Kalsta - CEO at Sanoma Media Finland Oy LinkedIn.[vanhentunut linkki]
  7. ↑ Pia Kalsta – johtaja median myllerryksessä - Ekonomi Ekonomi. 16.9.2015. Viitattu 30.11.2016.
  8. ↑ Hallituksen jäsenet:Pia Kalsta Orion. Arkistoitu 25.11.2021. Viitattu 24.11.2021.