Piippa Lappalainen (o.s. Lybeck, 5. kesäkuuta 1940 Helsinki – 23. tammikuuta 2023 Helsinki) oli suomalainen muotisuunnittelija, vaatetusalan yrittäjä ja Taideteollisen korkeakoulun professori. Hän oli yksi kuopiolaisen Piretta-P.T.A.-yrityksen perustajista ja sen pääsuunnittelija parinkymmenen vuoden ajan.
Helsingissä Imatran Voiman johtajan tyttäreksi syntynyt Lappalainen opiskeli Ateneumin tekstiililinjalla ja sai sitten paikan kuopiolaisen Turo Oy:n vaatesuunnittelijana. Vuonna 1960 hän, aviomies Risto Lappalainen sekä Pirkko ja Veijo Koponen perustivat Kuopioon Piretta-vaateyrityksen, jonka mallistojen suunnittelusta hän vastasi. Hän toimi myös Italian kunniakonsulina tutustuttuaan maahan liikematkoillaan ja opeteltuaan maan kieltä.
Piretta Oy sai hyvän lähdön 1960-luvun lopun naisten maksipituisista päällystakeista, ja myös sen nuorille suunnattu sisarmerkki P.T.A sai suosiota Suomen lisäksi myös vientimaissa, Neuvostoliiton lisäksi myös länsimarkkinoilla. 1980-luvun puolenvälin jälkeen Lappalaiset myivät osuutensa yhtiöstä ja muuttivat Helsinkiin. Piippa Lappalainen kutsuttiin Nanso Oy:n ja Taideteollisuusliitto Ornamon hallitusten jäseneksi sekä vuosituhannen vaihteen tienoilla viisivuotiskaudelle Taideteollisen korkeakoulun muotitaiteen professorina. Sisarensa Mirja Almayn kanssa hän laati WSOY:n vuonna 1996 julkaiseman suomalaisen vaatetusteollisuuden historiikin Kansakunnan vaatettajat.
Vuonna 1979 työryhmä Piippa Lappalainen, Ritva-Liisa Pohjalainen ja Pirkko Vienola saivat Taideteollisuuden valtionpalkinnon Piretta Oy:lle tekemistään mallistoista.
Lappalainen on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.