Platina(II)kloridi

Platina(II)kloridi
Tunnisteet
CAS-numero	10025-65-7
PubChem CID	2770 ja 10199200
Ominaisuudet
Molekyylikaava	PtCl2
Moolimassa	265,98 g/mol
Ulkomuoto	ruskehtavanvihreitä kiteitä
Sulamispiste	581 °C (hajoaa)
Tiheys	6,05 g/cm3
Liukoisuus veteen	ei liukene
	Infobox OK

Platina(II)kloridi (PtCl₂) on platina- ja kloridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Platina(II)kloridia käytetään valmistettaessa muita platinayhdisteitä.

Rakenne ja ominaisuudet

Platina(II)kloridilla on kaksi eri kidemuotoa. Näistä matalammissa lämpötiloissa stabiili α-PtCl₂ on väriltään oliivinvihreää ja sen rakenne koostuu särmiä ja kulmia keskenään jakavista PtCl₄-yksiköistä. Lämpötilavälillä 500–600 °C stabiili β-PtCl₂ on väriltään tummanpunaista ja koostuu Pt₆Cl₁₂-yksiköistä ja on isomorfinen palladiumkloridin kanssa. Platina(II)kloridi hajoaa 581 °C:n lämpötilassa platinaksi ja kloorikaasuksi. Yhdiste ei liukene veteen, mutta liukenee eräisiin orgaanisiin liuottimiin, kuten bentseeniin. Suolahappo liuottaa platina(II)kloridin muodostaen kompleksisen tetrakloroplatinaatti(II)-ionin ([PtCl₄]^2-). Ammoniakkiliuokset liuottavat yhdisteen muodostaen [Pt(NH₃)₄]²⁺-kompleksin.

Valmistus

Platina(II)kloridia voidaan valmistaa suoralla platinan kloorauksella 240–250 °C:n lämpötilassa. Sitä muodostuu myös kuumennettaessa platina(IV)kloridia. Muita tapoja valmistaa yhdistettä ovat tetrakloroplatina(II)hapon haihdutus vakuumissa, tai heksakloroplatinahapon pelkistys hydratsiinilla.

Lähteet

1 2 3 4 5 Karamäki, E. M.: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 479. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
↑ Safety data sheet (pdf) Carl Roth. Viitattu 5.6.2026. (englanniksi)
1 2 Hermann Renner, Günthere Schlamp, Ingo Kleinwächter, Ernst Drost, Hans Martin Lüschow, Peter Tews, Peter Panster, Manfred Diehl, Jutta Lang, Thomas Kreuzer, Alfons Knödler, Karl Anton Starz, Klaus Dermann, Josef Rothaut, Ralf Drieselmann, Catrin Peter & Rainer Schiele: Platinum Group Metals and Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2001. Viitattu 15.08.2013
1 2 Colquhoun, H. M., Thompson, D. J. & Twigg, M. V.: Carbonylation, s. 238. Springer, 1991. ISBN 978-0-306-43747-2 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 15.08.2013. (englanniksi)
↑ Greenwood, N. N. & Earnshaw, A.: Chemistry of the Elements, s. 1154. (2nd edition) Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4 (englanniksi)

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

[karamaki-1] 1 2 3 4 5 Karamäki, E. M.: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 479. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3

[2] Safety data sheet (pdf) Carl Roth. Viitattu 5.6.2026. (englanniksi)

[ullmann-3] 1 2 Hermann Renner, Günthere Schlamp, Ingo Kleinwächter, Ernst Drost, Hans Martin Lüschow, Peter Tews, Peter Panster, Manfred Diehl, Jutta Lang, Thomas Kreuzer, Alfons Knödler, Karl Anton Starz, Klaus Dermann, Josef Rothaut, Ralf Drieselmann, Catrin Peter & Rainer Schiele: Platinum Group Metals and Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2001. Viitattu 15.08.2013

[carbonylation-4] 1 2 Colquhoun, H. M., Thompson, D. J. & Twigg, M. V.: Carbonylation, s. 238. Springer, 1991. ISBN 978-0-306-43747-2 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 15.08.2013. (englanniksi)

[chemistry-5] Greenwood, N. N. & Earnshaw, A.: Chemistry of the Elements, s. 1154. (2nd edition) Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4 (englanniksi)