Pohja-Suomen laamannikunta

Pohja-Suomen laamannikunta (ruots. Norrfinne lagsaga) oli toinen kahdesta laamannikunnasta, joihin Itämaan eli Suomen laamannikunta jaettiin kuningas Eerik Pommerilaisen säädöksellä vuonna 1435. Toinen oli Etelä-Suomen laamannikunta. Laamannikuntaan kuuluivat Pohja-Suomi saaristoineen, ylinen ja alinen Satakunta, Pohjanmaa ja Ahvenanmaa.

Nimitys ja historia

Turun linnalääni oli yksi ainoa voutikunta, johon kuului neljä kihlakuntaa: Maskun, Vehmaan, Piikkiön ja Halikon. Vuoden 1435 laamannikuntajaossa Maskun ja Vehmaan kihlakunnat luettiin Pohja-Suomen laamannikuntaan ja Piikkiön ja Halikon kihlakunnat Etelä-Suomen laamannikuntaan; tämä jako vakiinnutti nimet Pohja-Suomi ja Etelä-Suomi Aurajoen länsi- ja itäpuolisten alueiden nimityksinä. Kihlakunnan tasolla nimi Pohja-Suomi on todistettu jo vuonna 1407, jolloin sitä käytettiin nimenomaan Maskun kihlakunnasta.

Tutkimuksessa on esitetty eriäviä tulkintoja tämän aluejaon synnystä. Aiempi tulkinta ajoitti sen 1300-luvun alkuun, mutta tätä on kritisoitu sillä perusteella, että Varsinais-Suomi oli todennäköisesti vielä yhtenäinen 1300-luvun puolivälissä. Tämän myöhemmän tulkinnan mukaan jako ajoittuu sen sijaan mecklenburgilaiselle ajalle (1360-luvun jälkeen), mahdollisesti Bo Jonssonin aikana.

Vuoden 1435 jaon jälkeen käsite "Suomi" laajeni edelleen. Jarl Gallénin mukaan nimet Pohja-Suomi ja Etelä-Suomi valittiin, koska "pohjoinen Itämaa" ja "eteläinen Itämaa" eivät tuntuneet sopivilta nimiltä, vaikka itse uudistuskirje ja samalla perustettu maanoikeus puhuivat edelleen Itämaasta.

Torbjörn Eng on kyseenalaistanut Gallénin selityksen. Eng on huomauttanut, että vastaavia nimikonstruktioita käytettiin oikeuspiireille myöhemminkin, esimerkiksi 1600-luvun Västernorrlandin laamannikunnassa sekä Pohjanmaan latinankielisessä muodossa "Østernorlandia" vuodelta 1329. Tämä Engin mukaan heikentää Gallénin perustelua.

Pohja-Suomen laamannikunta jaettiin kahtia vuonna 1776. Tuolloin syntyivät Turun ja Porin sekä Vaasan ja Oulun eli Pohjanmaan laamannikunnat. Laamannikunnat lakkautettiin Suomessa vuonna 1868 laamannintuomioistuinten lakkauttamisen yhteydessä.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Diplomatarium Fennicum, asiakirja vuodelta 1435 df.narc.fi. Viitattu [päivämäärä].
  2. 1 2 Aulis Oja: Keskiaikaisen Etelä-Suomen asutus ja aluejaot (pdf) (s. 7–9) Helsinki, 1955. Suomen historiallinen seura. Viitattu 18.10.2019.
  3. 1 2 3 4 Salminen, Tapio: Suomen linnojen ja voutikuntien hallinto vuosina 1412–1448. Tutkimus Suomen linnojen suhteesta keskushallintoon vanhemmalla unioniajalla, s. 59. (Pro gradu -tutkielma, Suomen historia) Tampereen yliopisto, 1993.
  4. ↑ Anthoni, Eric: Bosättning och territoriell indelning i Egentliga Finland. Historisk Tidskrift för Finland, 1956, s. 33–42.
  5. ↑ Gallén, Jarl: Finland och Österland. Historisk Tidskrift för Finland, 1964, nro 4, s. 134.
  6. ↑ Eng, Torbjörn: Det svenska väldet: Ett konglomerat av uttrycksformer och begrepp från Vasa till Bernadotte, s. 127–135. 201 Studia Historica Upsaliensia. Uppsala universitet, 2001.
  7. 1 2 Norrfinne lagsaga Nordisk familjebok (ruotsiksi)