| Prometheus | |
|---|---|
| Ohjaaja | Ridley Scott |
| Käsikirjoittaja |
|
| Tuottaja |
|
| Säveltäjä | Marc Streitenfeld |
| Kuvaaja | Dariusz Wolski |
| Leikkaaja | Pietro Scalia |
| Tuotantosuunnittelija | Arthur Max |
| Pukusuunnittelija | Janty Yates |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö |
|
| Ensi-ilta |
|
| Kesto | 124 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Budjetti | 130 000 000 dollaria |
| Tuotto | 403 354 469 dollaria |
| Seuraaja | Alien: Covenant |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Prometheus on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut Ridley Scottin ohjaama yhdysvaltalainen tieteiselokuva. Sen pääosia esittävät Noomi Rapace, Charlize Theron, Michael Fassbender ja Idris Elba.
Elokuvaa alettiin suunnitella 2000-luvun alussa, ja siitä piti alun perin tulla viides osa Alien-elokuvasarjaan. Ridley Scott ja James Cameron kehittelivät idean elokuvalle, joka toimisi esiosana Scottin Alien – kahdeksas matkustaja -elokuvalle. Alien vs. Predator -elokuvat laittoivat projektin jäihin, kunnes vuonna 2009 Scott kiinnostui jälleen ajatuksesta.
Käsikirjoituksen laati Jon Spaihts, ja elokuva toimi esiosana Alien-elokuville. Vuonna 2010 projektiin tuli mukaan Lost-sarjan luoja Damon Lindelof, joka kirjoitti Spaihtsin käsikirjoituksen uusiksi Scottin ajatusten mukaan, sillä Scott halusi välttää toistamasta jo aiemmissa elokuvissa nähtyjä tapahtumia. Lindelofin elokuva sijoittuisi Alien-elokuvien maailmaan mutta toimisi ennemminkin spin-offina kuin esiosana. Ridley Scott kutsui alkuperäisen Alien-hirviön suunnitelleen kuvataiteilija H. R. Gigerin mukaan Prometheuksen suunnittelutyöhön. Giger piirsi elokuvaa varten useita luonnoksia.
Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2011, ja elokuvan ensi-ilta oli 1. kesäkuuta 2012. Virallinen traileri julkistettiin 22. joulukuuta 2011.
Alien: Covenant -nimistä jatko-osaa kuvattiin vuonna 2016, ja sen ensi-ilta oli 17. toukokuuta 2017. Elokuvan ohjasi Ridley Scott, mutta Prometheuksen näyttelijäkaartista vain Fassbender palasi rooliinsa jatko-osassa.
Elokuvan tapahtumat alkavat vuonna 2089, kun ryhmä tutkijoita löytää muinaisen tähtikartan, jonka uskotaan antavan vihjeitä elämän synnystä maapallolla. Meredith Vickersin johtama joukko saapuu neljä vuotta myöhemmin LV-233-planeetalle, jossa heitä odottaa taistelu ihmiskunnan tulevaisuudesta.
| Noomi Rapace | … | Elizabeth Shaw |
| Charlize Theron | … | Meredith Vickers |
| Michael Fassbender | … | David |
| Idris Elba | … | Kapteeni Janek |
| Logan Marshall-Green | … | Charlie Holloway |
| Guy Pearce | … | Peter Weyland |
| Kate Dickie | … | Ford |
| Sean Harris | … | Fifield |
| Emun Elliot | … | Chance |
| Benedict Wong | … | Ravel |
| Rafe Spall | … | Milburn |
| Patrick Wilson | … | Elizabethin isä |
Työnimillä Prometheus 2 ja Paradise tunnetun elokuvan oli tarkoitus jatkaa siitä mihin ensimmäinen elokuva päättyi, ja Noomi Rapacen sekä Michael Fassbenderin ilmoitettiin palaavan rooleihinsa. Joulukuussa 2012 Damon Lindelof ilmoitti, ettei osallistu jatko-osan tekemiseen vaan käsikirjoituksen tekee Michael Green. Tuotannon oli tarkoitus alkaa loppuvuodesta 2014 ja elokuvan ensi-illaksi asetettiin 4. maaliskuuta 2016, mutta 1. elokuuta 2014 Fox peruutti kyseisen ajankohdan.
Elokuussa 2015 Ridley Scott vahvisti Prometheus 2:n tuotannon, ja kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2016.
Syyskuussa 2015 jatko-osan nimeksi paljastettiin Alien: Paradise Lost. Elokuva jatkaa Prometheus-tarinaa, ja muun muassa Xenomorphien syntytarina selitetään. 14. marraskuuta 2015 elokuvan viralliseksi nimeksi varmistui Alien: Covenant.

Prometheuksen Blu-ray-julkaisu sisältää vihjauksen mahdollisesta yhteydestä Alien-universumin Weylandin ja Blade Runner -universumin Tyrellin kanssa: Blu-rayn ”pääsiäismunan” mukaan Weyland puhuu edesmenneestä mentoristaan, joka muun muassa asui pyramidin huipulla katsoen enkelten kaupunkia (Los Angeles).