Punaista lunta

Punaista lunta
Ohjaaja Ilja Rautsi
Käsikirjoittaja Ilja Rautsi
Tuottaja Misha Jaari
Mark Lwoff
Säveltäjä Hans Appelqvist
Kuvaaja Kerttu Hakkarainen
Leikkaaja Eric Bäckström
Pukusuunnittelija Jaanus Vahtra
Lavastaja Tiiu-Ann Pello
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Levittäjä B-Plan Distribution
Ensi-ilta
Kesto 92 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 2,541 miljoonaa euroa
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Punaista lunta (kansainväliseltä nimeltään Red Snow) on vuonna 2026 ensi-iltansa saava suomalais-virolais-ruotsalainen kauhukomedia ja jouluelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Ilja Rautsi. Elokuva on Rautsin ensimmäinen pitkä elokuva ohjaajana. Sen pääosia esittävät Hannu-Pekka Björkman ja Anni Iikkanen.

Elokuvan suomalainen tuotantoyhtiö on Bufo, ja sen ovat tuottaneet Misha Jaari ja Mark Lwoff. Kansainvälisinä yhteistuotantoyhtiöinä ovat virolainen Allfilm ja ruotsalainen Hobab. Elokuvan Suomen-teatterilevityksestä vastaa B-Plan Distribution. Ensi-ilta Suomessa on 20. marraskuuta 2026.

Juoni

Martti on keski-ikäinen ja yksinäinen vampyyri, joka pukeutuu joka joulu joulupukiksi päästäkseen perheiden koteihin tyydyttämään verenhimoaan. Eräänä jouluna hänet kutsutaan goottiromantiikasta haaveilevan 16-vuotiaan Johannan ja tämän perheen luo isoäidin kartanoon. Johanna kuvittelee kohdanneensa unelmiensa vampyyrin, mutta jouluaatto muuttuu pian veriseksi painajaiseksi ja ajojahdiksi.

Tuotanto

Punaista lunta on Ilja Rautsin ensimmäinen pitkä elokuva ohjaajana. Rautsi tunnetaan ennestään muun muassa elokuvien Pahanhautoja (2022), Veden vartija (2022) ja Yön lapsi (2026) käsikirjoittajana sekä lyhytelokuvien Helsinki Mansplaining Massacre (2018) ja Night of the Living Dicks (2021) ohjaajana.

Elokuvan päävastuullinen tuotantoyhtiö on suomalainen Bufo. Virolaisen Allfilmin yhteistuottajana toimii Ivo Felt ja ruotsalaisen Hobabin yhteistuottajana Peter Krupenin. Elokuvan kuvaukset olivat käynnissä Tallinnassa lokakuussa 2025.

Elokuvan kuvaaja on Kerttu Hakkarainen, leikkaaja Eric Bäckström, lavastussuunnittelija Tiiu-Ann Pello, pukusuunnittelija Jaanus Vahtra ja äänisuunnittelija Karri Niinivaara. Musiikin on säveltänyt Hans Appelqvist.

Suomen elokuvasäätiön tietojen mukaan elokuvan tuotantobudjetti on 2,541 miljoonaa euroa ja säätiön myöntämän tuen kokonaismäärä 981 000 euroa. Muita rahoittajia ovat Film Estonia, Nordisk Film & TV Fond, Svenska Filminstitutet, Eesti Filmi Instituut ja Luova Eurooppa Media. Elokuva on toteutettu yhteistyössä Yleisradion kanssa. Sen kansainvälisestä myynnistä vastaa ranskalainen Charades.

Elokuva esiteltiin toukokuussa 2026 Cannesin elokuvajuhlien yhteydessä järjestetyssä Next from the Nordics -tilaisuudessa.

Julkaisu

Punaista lunta saa maailmanensi-iltansa syyskuussa 2026 Austinissa järjestettävällä Fantastic Fest -genre-elokuvafestivaalilla. Festivaali järjestetään 17.–24. syyskuuta 2026. Suomen elokuvateattereissa elokuva saa ensi-iltansa 20. marraskuuta 2026 B-Plan Distributionin levittämänä.

Lähteet

  1. 1 2 Punaista lunta Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 23.8.2026.
  2. 1 2 3 4 5 Punaista lunta B-Plan Distribution. Viitattu 23.8.2026.
  3. 1 2 3 4 5 Red Snow Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 23.8.2026. (englanniksi)
  4. ↑ 3 million euros of production support to 13 projects 30.12.2024. Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 23.8.2026. (englanniksi)
  5. ↑ DiVincenzo, Alex: Finnish Horror-Comedy ‘Red Snow’ Gifts a Vampire for Christmas Bloody Disgusting. 31.10.2025. Viitattu 23.8.2026. (englanniksi)
  6. ↑ Vuoden poskettomimman joulukauhukomedian tähtikaarti julki – tällaista pukkia et ole ennen nähnyt 4.6.2026. B-Plan Distribution. Viitattu 23.8.2026.
  7. ↑ Balaga, Marta: “There will be blood” Red Snow and Vampyr debut at Cannes Nordisk Film & TV Fond. 19.5.2026. Viitattu 23.8.2026. (englanniksi)
  8. ↑ Punaista lunta ja Orava ensi-illassa Fantastic Festissä 20.8.2026. Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 23.8.2026.

Aiheesta muualla