Raili Hulkkonen

Raili Hulkkonen
Henkilötiedot
Syntynyt15. tammikuuta 1946 (ikä 80)
Kurikka
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti meikkitaiteilija, maskeeraaja, kosmetologi

Raili Hulkkonen (s. 15. tammikuuta 1946 Kurikka) on suomalainen maskeeraaja, meikkitaiteilija, kosmetologi ja yrittäjä, joka tunnetaan useiden julkisuuden henkilöiden meikkaajana, muun muassa Linnan juhliin. Hulkkonen on ammattimeikkauksen pioneeri, sillä hän on ollut luomassa useiden suomalaisten julkkisnaisten tyyliä – presidenttien rouvista suosikkilaulajiin.

Ura

Hulkkonen työskentelee freelancerina. Hän on toiminut maskeeraajana televisiotuotannoissa, kuten Vain elämää ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmissa, sekä monissa elokuvissa. Hän järjestää meikkikursseja ja lanseerasi vuonna 2019 omaa nimeään kantavan meikkisarjan by Raili.

Hulkkonen päätyi kauneusalalle sattumalta ystävänsä ehdotuksesta. Vuonna 1965 hän valmistui Ritva Norriksen kosmetologikoulusta. Samana vuonna hän aloitti uransa Terttu Stenbergin kampaamon kosmetologina ja oli teatterimaskeeraaja Lilli Markkasen opissa. Myöhemmin hän työskenteli Max Factorilla ja teki 1970- ja 1980-luvuilla tavaratalokiertueita. Vuonna 1983 Hulkkonen ryhtyi yksityisyrittäjäksi. Hän on tehnyt töitä myös Lumenelle.

Vuonna 2014 ilmestyi toimittaja Pirkko Vekkelin Hulkkosesta kirjoittama elämäkerta Raili Hulkkonen – kauneuden suurlähettiläs.

Yksityiselämä

Hulkkonen on perheensä esikoinen ja hänellä kolme vuotta nuorempi sisar. Hänen vanhempansa olivat kauppiaita. Hulkkosella on aviomies, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1972, tytär ja kolme lastenlasta.

Hulkkonen on harrastanut nuorena balettia. Nykyään hän harrastaa sauvakävelyä. Hulkkonen on sairastanut rintasyövän.

Kirjallinen tuotanto

Lähteet

  1. ↑ Aika muijia, Kristiina Halkola ja Raili Hulkkonen Apu. 16.10.2015. Viitattu 22.1.2021.
  2. 1 2 Raili Hulkkonen (Make-Up Department) Internet Movie Database. Viitattu 3.2.2010. (englanniksi)
  3. 1 2 3 Raili Hulkkonen on kuullut urallaan monta mehukasta juttua Ilta-Sanomat. 15.3.2014. Viitattu 12.4.2021.
  4. 1 2 3 4 Hyvinvointi | Yhtä meikkituotetta suomalaiset eivät vieläkään osaa käyttää, sanoo meikkitaiteilija Raili Hulkkonen – Nyt hän kertoo, miten oppii paremmaksi meikkaajaksi ja miksi moni ei uskalla meikata riittävästi Helsingin Sanomat. 26.3.2020. Viitattu 12.4.2021.
  5. 1 2 3 Meikkitaiteilija Raili Hulkkonen: ”Työ on tehnyt minusta kuuntelijan ja johdatus opastanut eteenpäin” | Eeva www.apu.fi. 2.8.2020. Viitattu 12.4.2021.
  6. 1 2 Meikkitaiteilija Raili Hulkkonen, 74: "Olin liian menevä äiti" ET. 21.1.2021. Viitattu 12.4.2021.
  7. 1 2 Julkkisten luottomeikkaaja Raili Hulkkonen, 72, on luonut pitkän ja loistokkaan uran – katuu yhtä asiaa: ”Eläkeasiat olisin voinut hoitaa paremmin” Ilta-Sanomat. 3.6.2018. Viitattu 12.4.2021.
  8. ↑ Meikkitaiteilija Raili Hulkkonen ja Jonna-tytär: ”Olemme yhtä tomeria” Seura.fi. 15.6.2016. Viitattu 12.4.2021.
  9. ↑ Yli 50 vuotta suomalaisnaisia meikannut Raili Hulkkonen: "Vastustan puuteria" www.terve.fi. 3.4.2020. Viitattu 12.4.2021.

Kirjallisuutta

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.