Richard Nelson Williamson (8. maaliskuuta 1940 – 29. tammikuuta 2025) oli brittiläinen piispa, joka kuului vanhoilliseen Pius X:n veljeskuntaan. Hänet julistettiin pannaan ekskommunikoidun arkkipiispan Marcel Lefebvren vihittyä hänet ja kolme muuta pappia piispoiksi vuonna 1988. Paavi Benedictus XVI kumosi pannan tammikuussa 2009, mutta hänet erotettiin pian uudestaan katolisen kirkon yhteydestä (latae sententiae), kun hän vuonna 2015 vihki Jean-Michel Fauren piispaksi ilman paavin hyväksyntää.
Williamson syntyi anglikaaniseen perheeseen ja opiskeli kirjallisuutta Cambridgen yliopistossa. Hän kääntyi katoliseksi vuonna 1971. Vuonna 1972 hän alkoi opiskella Lefebvren pappiseminaarissa Ecônessa, Sveitsissä ja vuonna 1976 hänet vihittiin papiksi.
Williamson väitti 21. tammikuuta 2009 ruotsalaisen Uppdrag granskning -ohjelman haastattelussa historiallisten todisteiden olevan holokaustia vastaan ja ettei kaasukammioita ollut. Sen sijaan Williamson uskoi noin 200 000–300 000 juutalaisen kuolleen natsien keskitysleireillä.
Paavi Benedictus XVI:n päätös poistaa Williamsonin panna sai vastustusta muun muassa Saksassa ja Italiassa. Williamson, joka asui Argentiinassa, sai maan hallitukselta kymmenen päivää aikaa poistua maasta kommenttiensa takia. Helmikuussa 2009 hän pyysi kommenttejaan anteeksi, mutta Vatikaani ilmoitti ettei hyväksy anteeksipyyntöä, koska Williamsonin muotoilu ei ollut riittävä. Huhtikuussa 2010 hänet tuomittiin Saksassa 10 000 euron sakkoihin kommenttiensa takia.
Williamson piti John F. Kennedyn murhaa ja World Trade Centerien tuhoamista salaliittoina. Hänen mukaansa syyskuun 11. päivän iskut eivät olleet ulkomaisia terrori-iskuja, vaan Yhdysvaltojen hallituksen tekemä sisäpiirin teko. Hän on myös sanonut, että Lontoon pommi-iskut 7. heinäkuuta 2005 olivat "sisäpiirin työtä" ja levitti huhuja ydinaseiden todennäköisestä käytöstä Lontoon olympialaisten aikana 2012.