
Ritva Inkeri Koukku-Ronde (o.s. Koukku, s. 15. huhtikuuta 1956 Lahti) on suomalainen diplomaatti. Hän aloitti Suomen Intian-suurlähettiläänä New Delhissä 1. joulukuuta 2019. Sitä ennen hän toimi suurlähettiläänä Saksassa 2015–2019 ja Yhdysvalloissa 2011–2015.
Koukku-Ronde kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1976. Hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1982 Tampereen yliopistosta, missä hän opiskeli historiaa ja tiedotusoppia. Gradussaan Koukku-Ronde käsitteli naisten äänioikeuskysymystä Britanniassa 1906–1918. Vuosina 1982–1985 hän työskenteli vapaana toimittajana.
Vuosina 1983–1984 Koukku-Ronde työskenteli Suomen Haagin suurlähetystön sihteerinä. Hän astui ulkoministeriön palvelukseen vuonna 1985. Hän on työskennellyt useissa eri tehtävissä ministeriössä ja Haagin, Bonnin, Nairobin ja Berliinin edustajistoissa. Vuosina 2003–2005 Koukku-Ronde toimi ulkoministeriön Eurooppa-osaston apulaisosastopäällikkönä, 2005–2009 kehityspoliittisen osaston päällikkönä ja 2009–2011 kehityspolitiikasta ja kehitysyhteistyöasioista vastaavana alivaltiosihteerinä.
Koukku-Ronden puoliso on hollantilainen kemisti Hidde Ronde. Heillä on kaksi aikuista tytärtä.