Sarvi

Vuohen käyrät sarvet.
Sarvesta tehty soitin.

Sarvi on monien eläinlajien parillinen, päästä ulkoneva rakenne, joka on usein suippo, terävä ja näyttävä. Eläintieteessä varsinaisia sarvia on kuitenkin vain sorkkaeläimillä. Eläimillä sarvet ovat usein taisteluvälineitä tai niitä käytetään mahtailuun tai tunnistamiseen.

Eläinkunnan sarvet

Skotlantilaiseen ylämaankarjaan kuuluva pitkäsarvinen nauta.

Sarvet kulttuurissa

Ihminen on suhtautunut sarviin hyvin monin tavoin. Komeat sarvipäiset eläimet ovat usein olleet haluttua riistaa, ja niiden päät sarvineen ovat koristaneet monen metsästäjän trofeehuoneen seiniä. Sarvia on käytetty hyödykkeinä esimerkiksi soittimina, juoma-astioina ja kuppauksessa sekä koristeina. Antiikin tarustoista löytyy Sammon tavoin rikkauksia tuottava runsaudensarvi. Toisaalta sarvet liittyvät monessa, etenkin kristillisessä kulttuurissa paholaiseen, joka on sarvipäinen ja sorkkajalkainen. Viikingit esitetään populaarikulttuurissa usein hurjat, sarvekkaat kypärät päässään. Jotkut ruotsalaiset urheilukatsomossa käyttävät sellaisia kansallisuussymbolina. Ei kuitenkaan ole todisteita siitä, että viikingeillä olisi ollut sellaisia. Nykyään esiintyy myös sarvi-implantteja, metallisia, kalloon ruuvattavia esteettisiä istutteita. Muun muassa Espanjassa sarvet ovat parisuhteessa pettämisen symboli.

Katso myös