Tämä artikkeli kertoo eläimistä. Riista on myös Suomessa ilmestyvä metsästysalan lehti.
Giuseppe Reccon maalaus Nature morte au gibier.Fasaania on istutettu useisiin maihin riistalinnuksi.
Riista tarkoittaa lihan tai turkiksen vuoksi metsästettäviäeläimiä. Riistaksi katsottava eläinlajisto vaihtelee eri puolilla maapalloa, riippuen eläinten esiintymisestä ja paikallisesta lainsäädännöstä.
Lintuja pyydystetään niiden muuttolaskeutumispaikoilla mm. verkoilla, mutta pääasiassa niitä ammutaan lennosta haulikoilla. Eri maissa on erilaisia rajoituksia metsästykselle mm. ajallisesti, jotta lintujen pesiminen ja poikasten kasvaminen voidaan turvata. Suomessa hyvin yleinen metsästysrajoitus linnuilla kestää uudenvuodenpäivästä 20. elokuuta kello 12:een. Lintujen metsästyksessä käytetään apuna myös koiria, jotka on opetettu etsimään terve, haavoittunut tai kuollut lintu ja osoittamaan sen metsästäjälle.
Riistaeläimet Suomessa
Riistaeläimet on määritelty metsästyslain 5. pykälässä. Riistaeläimillä on metsästysasetuksella säädetyt rauhoitusajat, jolloin niitä ei saa metsästää. Lisäksi metsästyslaissa on lueteltu kokonaan rauhoittamattomat eläimet. Metsästykseen tarvitaan lupa tai lupia.
Seuraavassa on lueteltu metsästyslain mukaiset riistaeläimet ja metsästysasetuksen mukaiset yleiset rauhoitusajat.
villisika ympäri vuoden 25. helmikuuta 2016 alkaen. Naarasta, jolla on saman vuoden porsaat, ei saa tappaa 1.3.–31.7.
kuusipeura rauhoitettu 1.2.– syyskuun viimeinen perjantai
saksanhirvi rauhoitettu 1.2.– syyskuun viimeinen perjantai
japaninpeura rauhoitettu 1.2.– syyskuun viimeinen perjantai
metsäkauris metsäkaurisuros rauhoitettu 1.2.–15.5. ja 16.6–31.8. sekä naaras ja saman vuoden vasa 1.2.–31.8.
hirvi rauhoitettu Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa sekä Lapin maakunnassa 1.1.–31.8. ja 21.9.– lokakuun toinen perjantai sekä muualla maassa 1.1.– lokakuun toinen perjantai
valkohäntäpeura rauhoitettu 1.2.– syyskuun viimeinen perjantai
metsäpeura rauhoitettu 1.2.– syyskuun viimeinen perjantai
riekko rauhoitettu Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjanmaan, Ruotsinkielisen Pohjanmaan, Keski-Suomen, Oulun, Kainuun ja Lapin riistanhoitopiirien alueella Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia lukuun ottamatta 1.11.–9.9. sekä Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa 1.4.–9.9. ja muualla maassa koko vuoden.
kiiruna rauhoitettu Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa 1.4.–9.9. ja muualla maassa koko vuoden.