Sinisorsa

Sinisorsa
Naaras (vas.) ja koiras (oik.)
Naaras (vas.) ja koiras (oik.)
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen

Elinvoimainen
Suomessa:

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Sorsat Anas
Laji: platyrhynchos
Kaksiosainen nimi

Anas platyrhynchos
Linnaeus, 1758
Katso myös

  Sinisorsa Wikispeciesissä
  Sinisorsa Commonsissa

Sinisorsa eli heinäsorsa (Anas platyrhynchos) on sorsien sukuun kuuluva lintulaji. Sitä tavataan pohjoisella pallonpuoliskolla Pohjois-Amerikassa, Etelä-Grönlannissa, Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa; lisäksi sitä on istutettu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Suomessa sinisorsa on yleinen; se on myös Suomen yleisin riistalintulähde?.

Koko ja ulkonäkö

Sinisorsan pituus on noin 50–60 senttimetriä ja sen siipien kärkiväli on 81–95 senttimetriä. Sinisorsalla on suuri pää ja nokka sekä lyhyt pyrstö. Lentävä sinisorsa näyttää raskaalta, sillä on tylpät ja leveät siivet ja sen siivenlyönnit ovat nopeat. Sinisorsan jalat ovat oranssit. Nimensä mukaisesti sinisorsalla on sininen, valkoreunainen siipipeili.

Juhlapukuisella koiraalla on vihreä pää ja kaula ja keltainen nokka sekä valkoinen kaularengas. Rinta on ruskea ja vatsa ja selkä ruskeanharmaat. Pyrstö on musta ja pyrstösulista keskimmäiset ovat ylöspäinkiertyneet. Naaras on väriltään ruskeankirjava, mutta päälaki ja silmäkulmajuova ovat muuta ruumista tummemmat. Sillä on oranssi nokka, jossa on vaihtelevan paljon mustaa väriä. Vatsa on väritykseltään vaaleanruskea ja siiven alapuoli valkeahko. Erona harmaasorsaan kaula on väriltään beige. Nuoret yksilöt muistuttavat vanhaa naarasta. Eklipsipukuinen koiras muistuttaa naarasta, mutta sen nokka on yksivärisen himmeänkeltainen ja rinta tummemman punaruskea ja pään kuviot hieman naaraasta jyrkempiä.

Sinisorsa on hyvin äänekäs lintu. Koiraan ääni on samea, nasaali ja matala ”rähp” ja naarasta vartioidessa lyhyt ”phiy”-vihellys. Naaran ääni on karkea, voimakkaana alkava ja loppua kohti vaimeneva ”kväh-kväh-kväh-kväh-kvä-...”-sarja.

Valkoinen sorsa

Silloin tällöin tavataan valkoisia sorsia. Sinisorsalla on geeneissä valkoinen väri, eivätkä ne ole siis risteymiä, ”sorsa-ankkoja”, kuten joskus väitetään.

Valkoinen sorsa muistuttaa albiinosorsaa, koska sen höyhenpeite on valkoinen. Albiinosorsasta poiketen sen nokan ja räpylöiden väritys on kuitenkin keltainen ja silmien musta. Valkoinen sorsa on ankka eli sinisorsan kotieläimeksi jalostettu muoto, jota on kasvatettu Kiinassa jo 2 000 vuotta sitten. Valkoisen sorsan poikaset voivat olla valkoisia tai ruskeita.

Albiinosorsia ja valkoisia sorsia esiintyy luonnossa melko vähän, koska niiltä puuttuu suojaväri, minkä vuoksi petoeläimet havaitsevat ne helposti.

Suomessa valkoisia sorsia on tavattu luonnossa satunnaisesti 1970-luvulta lähtien. Valkoisia sorsia on nähty esimerkiksi 2008–2009 Lahdessa Pikku-Vesijärvellä. Kiteellä 2008 tavattu valkoinen sorsa on ollut mutatoitunut sorsa, koska sillä oli ruskeita pyrstösulkia.

Eräs havainto valkoisesta sinisorsasta Suomessa on Imatran Vuokselta. Normaalin värisellä sinisorsanaaraalla oli kesällä 2010 yhteensä 11 poikasta, joista kolme oli valkoisia, yksi valkoinen mustilla läiskillä ja loput ruskeita. Yksi valkoinen sinisorsa, joka on koiras, on talvehtinut Vuoksella syksystä 2010 lähtien ja se on siellä edelleen helmikuussa 2017.

Levinneisyys

Sinisorsa on laajalle levinnyt lintu. Sitä tavataan pohjoisella pallonpuoliskolla Pohjois-Amerikassa, Etelä-Grönlannissa, Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa. Sitä on istutettu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Euroopan pesimäkannaksi on arvioitu 3 250 000 – 5 000 000 paria, joista 29 prosenttia Venäjän Euroopan puoleisilla alueilla ja 13 prosenttia Puolassa. Sinisorsan maailman kanta on noin nelinkertainen Euroopan kantaan verrattuna. Suomessa sinisorsa on levinnyt koko maahan, ja sen kanta arvioitiin vuonna 2024 keskimäärin 220 000 pesiväksi pariksi.

Sinisorsan Suomen pesimäkannat pareina kolmena eri Euroopan unionin raportointikautena 2008–2024
RaportointikausiMinimiKeskimäärinMaksimi
2008–2012200 000220 000
2013–2018200 156238 453273 333
2019–2024190 000220 000260 000

Sinisorsa on suurimmaksi osaksi paikkalintu, mutta osa linnuista muuttaa. Suurin osa Suomen sinisorsista muuttaa talveksi Etelä-Skandinaviaan ja Länsi-Eurooppaan, mutta osa talvehtii Suomen ulkosaaristossa ja sulapaikoissa. Muuttavat linnut saapuvat Suomeen maaliskuun alusta lähtien. Talvehtivat sinisorsat kestävät pakkasia yllättävän hyvin tiiviin höyhenistönsä ja ilmaa pidättävän, paksun untuvakerroksensa ansiosta. Pakkasessa hangella maatessaan ne piilottavat nokkansa jalkojen höyhenien sekaan ja välttävät lentämistä viimeiseen asti. Tarpeen tullen ne pystyvät paastoamaan pitkään, leudolla säällä yli kaksi viikkoa. Suomessa talvehtivien sinisorsien talvikuolleisuus on selvästi pienempi kuin muuttavien yksilöiden.

Elinympäristö

Sinisorsat eivät ole elinympäristönsä suhteen vaateliaita ja ne ovat monille tuttu näky kaupunkiympäristössä. Video Jaaninojalta, jossa sinisorsat ovat viihtyneet.

Sinisorsa pesii kaikenlaisissa vesistöissä. Vain kaikkein karuimmista ja niukkaravinteisimmista vesistöistä se puuttuu. Osa sinisorsista on tottunut ihmisiin ja ne voivat pesiä myös kaupunkien puistoissa. Sinisorsista suurin osa on kuitenkin hyvin arkoja erämaalintuja, jotka pakenevat ihmistä kaukaa.

Lisääntyminen

Sinisorsa pesii suojaisaan paikkaan tekemässään pesässä. Laji munii huhti-toukokuussa 6–10 vihertävänharmaata tai -kellahtavaa munaa ja hautoo niitä noin 26 vuorokautta.

Ennen parittelua sinisorsat pumppaavat päitään ja suorittavat muita liikkeitä. Parittelun jälkeen koiras nousee pystyyn ja ui naaraan ympäri kierroksen pää matalana samalla viheltäen.

Ravinto

Sinisorsa kuuluu puolisukeltajiin, eli se syö vedestä niin, että ruokaa etsiessään sen ruumiin takaosa jää pinnalle. Se on kaikkiruokainen ja sen ravinto koostuu erityisesti kasvimateriaalista kuten eri kosteikkokasvien siemenistä, varsista, juurista ja terhoista sekä hyönteisistä, nilviäisistä, nuijapäistä, sammakoista ja pienistä kaloista. Pienet sorsat syövät pääasiassa vesihyönteisiä. Talvisin sinisorsien luontainen ravinto on niukassa, mutta ihmisten ei tulisi ruokkia sorsia muuten kuin hätätapauksissa. Lintujen ruokkiminen opettaa sinisorsat jäämään asutuskeskuksiin talveksi ja häiritsee siten niiden luontaista liikkumista eteläisemmille sulapaikoille. Ruokinta lisää myös lintujen tautiriskiä sekä kaupunkialueiden tuholaisongelmia. Sinisorsalle soveltuvaksi ruuaksi on esitetty kauranjyviä, kuorittuja auringonkukan siemeniä tai suurimmillaan sokeripalan kokoisia kauraleivän murusia. Suuret leivän palat voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran, eikä ruisleipää tulisi syöttää sen sisältämän suolan takia. Pullaa ei pidä syöttää liiallisen sokerin ja huonon ravintoarvon vuoksi. Sinisorsien ruokintaa tulisi välttää kesäisin täysin, sillä sorsien kesyyntymisen lisäksi yksipuolinen ja vääränlainen ravinto voi aiheuttaa vesilintujen poikasille parantumattomia kehityshäiriöitä siipien luustoon, mikä estää näiden yksilöiden lentämisen.

Hyödyntäminen

Riistalintuna sinisorsa oli Suomessa toisiksi suosituin metsästettävä eläinlaji sepelkyyhkyn jälkeen. Saaliin yksilömäärät ovat laskeneet merkittävästi vuoden 2011 määrästä 258 500 vuoden 2024 määrään 123 000. Suomessa sinisorsa on rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.

Sinisorsan kesy muoto on ankka, joka varsinkin Aasiassa on taloudellisesti tärkeä tuotantoeläin.

Kuvia

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 BirdLife International: Anas platyrhynchos IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.6.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Jari Valkama: Sinisorsa – Anas platyrhynchos Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. 1 2 3 4 Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 24. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2
  4. 1 2 Kivimäki, Petri: Onko tämä sorsa vai ankka? Ylen uutiset.
  5. 1 2 3 Seppänen, Mika: Outo sorsa uiskenteli Imatralla – katso kuva! Ilta-sanomat.fi. 29.9.2010 kello 08.49. Sanoma News Oy. Arkistoitu 1.10.2010. Viitattu 29.9.2010.
  6. ↑ Etelä-Suomen Sanomat ess.fi.
  7. ↑ Valkoinen sorsa herätti huomiota Kiteellä, Hs.fi hs.fi. Arkistoitu 10.9.2008. Viitattu 17.12.2014.
  8. ↑ Mallard Anas platyrhynchos (pdf) (Population. Population in detail. Supplementary information.) The IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources & BirdLife International. Viitattu 29.7.2026. (englanniksi)
  9. ↑ Mallard Anas platyrhynchos (Population. Population in detail.) The IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. Viitattu 29.7.2026. (englanniksi)
  10. 1 2 Lehikoinen, Aleksi ym.: Suomen lintujen pesimäkantojen koot ja viimeaikaiset kannanmuutokset (pdf) (Taulukko 1. Lintujen pesimäkantojen koot (keskikanta, minimi pareina, maksimi pareina) Suomessa vuosina 2019–2024 ja lyhytaikainen 12 vuoden kannanmuutos (pääasiassa 2013–2024)) Linnut-vuosikirja 2024. BirdLife Suomi. Arkistoitu 7.11.2025. Viitattu 29.7.2026.
  11. ↑ Species trends at the Member State level. Period: 2008–2012. Country: Finland (Anas platyrhynchos platyrhynchos) Article 12 of the Birds Directive web tool. Euroopan ympäristövirasto. Arkistoitu 17.12.2025. Viitattu 29.7.2026. (englanniksi)
  12. ↑ Species trends at the Member State level. Period: 2013–2018. Country: Finland (Anas platyrhynchos) Article 12 of the Birds Directive web tool. Euroopan ympäristövirasto. Arkistoitu 17.12.2025. Viitattu 29.7.2026. (englanniksi)
  13. 1 2 3 Laine, Lasse J.: Suomalainen lintuopas, s. 52. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0
  14. ↑ Laine, Lasse J.: Lintuharrastajan opas, s. 116. Otava, 2006. ISBN 951-1-18829-1
  15. 1 2 Jännes, Hannu ja Saikko, Pekka: Linnunlaulun Suomi, s. 16. Otava, 2009. ISBN 951-1-20253-7
  16. ↑ Setälä, Ritva: Kahdeksan kilometrin Jaaninojalle uusi elämä Turun Sanomat. 1.12.2006 kello 1.30. Viitattu 26.2.2025.
  17. ↑ Valkama, Jari; Vepsäläinen, Ville; Lehikoinen, Aleksi: Suomen 3. lintuatlaksen (2006–2010) tulokset (pdf) (Sinisorsa (Anas platyrhynchos)) Suomen Lajitietokeskus. Arkistoitu 4.10.2025. Viitattu 29.7.2026.
  18. ↑ Laine, Lasse J.: Lintuharrastajan opas, s. 131–132. Otava, 2006. ISBN 951-1-18829-1
  19. ↑ Mallard Audubon. 13.11.2014. Viitattu 13.3.2021. (englanniksi)
  20. ↑ Sinisorsa eli heinäsorsa (Anas platyrhynchos) www.tiedonportailla.fi. Viitattu 28.12.2021.
  21. ↑ Ei mikään pullasorsa! – Sorsien ongelmallinen ruokinta Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys, PESU ry. 14.1.2010. Arkistoitu 28.12.2021. Viitattu 28.12.2021.
  22. ↑ Pullasorsat tulevat pullasta kipeiksi Yle Uutiset. 30.10.2012. Viitattu 28.12.2021.
  23. ↑ Tourujoen sorsat Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistys ry. Arkistoitu 28.12.2021. Viitattu 28.12.2021.
  24. ↑ BirdLife Suomi | Ruokinnan aloittaminen ja lopettaminen birdlife.fi. Viitattu 28.12.2021. (englanniksi)
  25. 1 2 Metsästys 2024 8.7.2025. Luonnonvarakeskus. Viitattu 1.6.2026.
  26. ↑ Neljännesmiljoonaa suomalaista käy metsällä vuosittain rktl.fi. Arkistoitu 24.8.2012. Viitattu 15.10.2012.

Aiheesta muualla