Sipulikanava

Sipulikanava
Kaupallinen Ei
Tyyppi Kuvafoorumi
Rekisteröinti Ei
Kielet Suomi
Omistaja Kim Hjalmar Holviala
Luonut Kim Holviala
Avattu 13. maaliskuuta 2014
Suljettu 1. marraskuuta 2017
Nykyinen tila Suljettu

Sipulikanava oli suomalainen salatussa Tor-verkossa toiminut kuvafoorumi, joka toimi vuosina 2014–2017. Sivusto perustettiin toimintansa lopettaneen Thorlautan seuraajaksi, ja sitä käytettiin sekä anonyymiin keskusteluun että huumausaineiden myynti-ilmoitusten julkaisemiseen. Sipulikanavan toriosio loi Suomeen niin sanotun lautahuumekaupan, jossa myyjät ja ostajat löysivät toisensa kaupunkikohtaisilla alalautoilla. Sivustolle kirjoitettiin sen toiminta-aikana lähes kaksi miljoonaa viestiä.

Tulli ja Keskusrikospoliisi sulkivat Sipulikanavan 1. marraskuuta 2017 ja pidättivät sivuston perustajan ja ylläpitäjän, vantaalaisen tietotekniikka-alan ammattilaisen Kim Hjalmar Holvialan. Tapaus oli ensimmäinen Suomen rikoshistoriassa, jossa Tor-verkkosivuston ylläpitäjää syytettiin huumausaineiden välittämisestä sivuston kautta. Korkein oikeus tuomitsi Holvialan helmikuussa 2022 viiden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta katsoen, että sivuston ylläpitäminen oli rinnastettavissa huumausaineiden välittämiseen.

Tausta ja toiminta

Sipulikanava perustettiin vuoden 2014 alussa seuraajaksi Thorlautalle, joka oli lopettanut toimintansa maaliskuussa 2013. Holviala on kertonut halunneensa luoda jatkon Tor-verkossa toimineelle Thorlauta-keskustelualueelle. Sipulikanavan perustamisen aikaan Holviala työskenteli yrityksessä, joka rakensi Tori.fi:n verkkosivuja.

Sipulikanava oli anonyymi kuvafoorumi, jolla keskusteltiin erilaisista aiheista. Sivustolle luotiin erillinen toriosio, joka oli jaettu kaupunkikohtaisiin alalautoihin ja jossa julkaistiin huumausaineiden myynti- ja ostoilmoituksia. Toriosiossa myytiin muun muassa Subutexia, marihuanaa, kokaiinia ja ekstaasia. Holviala ylläpiti ja moderoi sivustoa useita tunteja päivässä muun muassa poistamalla ilmoituksia ja käsittelemällä myyjien pyyntöjä. Hän ei saanut huumausainekaupoista taloudellista hyötyä, vaan maksoi palvelinkulut omista varoistaan. Vuonna 2017 sivustolle kertyi parhaimmillaan 800 000 sivulatausta viikossa, ja sillä oli arviolta 10 000 yksittäistä käyttäjää.

Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkosen mukaan Sipulikanavan sulkemisella oli merkittävää vaikutusta suomalaiseen huumekauppaan, ja kyseessä oli laajuudeltaan merkittävin Suomessa toteutettu Tor-verkon huumekauppaa rajoittanut operaatio. Sinkkosen arvion mukaan kolmannes kannabiksesta, amfetamiinista ja Subutexin kaltaisista huumausaineista välitettiin Suomessa Tor-verkon kautta; muuntohuumeissa osuus oli tätä suurempi.

Kim Holviala

Kim Hjalmar Holviala (s. 1973) on vantaalainen tietotekniikka-alan ammattilainen ja kahden lapsen isä. Hän toimi Sipulikanavan perustajana ja ylläpitäjänä nimimerkillä YP (Ylläpito) vuodesta 2014 sivuston sulkemiseen saakka.

Keskusrikospoliisin Karhu-ryhmä ja Tulli pidättivät Holvialan hänen kotonaan Vantaan Hiekkaharjussa marraskuussa 2017. Operaatioon osallistui neljä Karhu-ryhmän erikoismiestä, poliisikoira, neljä keskusrikospoliisin tutkijaa ja neljä Tullin edustajaa. Holviala jäi kiinni verekseltään todisteet tietokoneensa näytöllä.

Holviala on arvioinut poliisin päässeen hänen jäljilleen vankilavierailujen kautta. Holvialan ystävä Lasse Kärkkäinen oli jäänyt kiinni toukokuussa 2016 Tullin operaatiossa. Kärkkäinen oli toiminut Tor-verkossa nimimerkillä Douppikauppa suomalaisen verkon suurimpana postihuumekauppiaana ja hänet tuomittiin yli kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen törkeistä huumausainerikoksista. Holviala vieraili Kärkkäisen luona Vantaan vankilassa ja uskoo poliisin tunnistaneen hänet sitä kautta.

Eduskuntavaaliehdokkuus

Holviala oli Piraattipuolueen jäsen ja asetettiin puolueen ehdokkaaksi kevään 2019 eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiirissä. Hän sai 536 ääntä eikä tullut valituksi.

Muutto Portugaliin

Holviala muutti oikeusprosessin aikana Portugaliin, jossa hän työskenteli IT-alalla. Hovioikeuden tuomion jälkeen marraskuussa 2020 hänet määrättiin vangittavaksi poissaolevana ja etsintäkuulutettiin vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Holviala kertoi olevansa valmis palaamaan Suomeen vapaaehtoisesti mutta ettei Rikosseuraamuslaitos ollut päättänyt hänen vankilasijoitteluaan eikä laatinut rangaistusajan suunnitelmaa. Rikosseuraamuslaitos ja hovioikeus olivat lisäksi lähettäneet Holvialaa koskevat asiakirjat väärään osoitteeseen, vaikka hän oli tehnyt muuttoilmoituksen Portugaliin. Alkuvuonna 2021 paluuta vaikeutti myös covid-19-pandemia, sillä Portugali oli tuolloin Euroopan pahimpia viruskeskittymiä ja lentoyhteydet olivat käytännössä poikki.

Oikeudenkäynti

Tapaus kulki kolmen oikeusasteen läpi, ja rikosnimike sekä tuomion pituus muuttuivat jokaisessa asteessa.

Käräjäoikeus

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 11. helmikuuta 2019 Holvialan kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen avunannosta seitsemään törkeään huumausainerikokseen ja yhteentoista huumausainerikokseen. Syyttäjän ensisijainen syyte yhdestä törkeästä huumausainerikoksesta hylättiin, koska käräjäoikeus ei katsonut Holvialan toiminnan täyttävän huumausaineiden välittämisen tunnusmerkistöä. Käräjäoikeus totesi kuitenkin Holvialan luoneen sivustolle huumausaineita varten erillisen toriosion, jota kehitettiin käyttäjien toiveiden mukaan, ja katsoi alalautojen olleen "omiaan helpottamaan huumausaineiden myyjien ja ostajien välisen kontaktin syntymistä ja sitä seurannutta huumausainekauppaa alueellisella tasolla". Syyttäjän vaatimus Holvialan vangitsemisesta tuomion yhteydessä hylättiin, koska tapaus oli ennakkoluonteinen eikä ollut varmaa, onko Holvialan toiminnassa kyse rikokseksi katsottavasta menettelystä.

Hovioikeus

Helsingin hovioikeus korotti marraskuussa 2020 rangaistuksen neljäksi vuodeksi. Hovioikeus tuomitsi Holvialan avunannosta 18 törkeään huumausainerikokseen ja 12 huumausainerikokseen. Hovioikeuden mukaan Holviala oli Sipulikanavaa ylläpitäessään ja sen käytettävyyttä parantaessaan edistänyt sivuston kautta käytyä laajamittaista huumausainekauppaa, vaikka hän ei ollut itse hyötynyt siitä taloudellisesti.

Korkein oikeus

Korkein oikeus antoi 24. helmikuuta 2022 ennakkopäätöksen (KKO:2022:11), jossa se tuomitsi Holvialan viiden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta. Alemmista oikeusasteista poiketen korkein oikeus katsoi Holvialan toiminnan täyttävän rikoslain 50 luvun 1 §:n 4 kohdassa tarkoitetun huumausaineiden välittämisen tunnusmerkistön eikä pelkkää avunantoa.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko Holvialan menettely huumausaineen välittämistä vai avunantoa yksittäisiin huumausainerikoksiin. Korkein oikeus totesi, että välittäminen viittaa sekä huumausaine-erän konkreettiseen luovuttamiseen henkilöltä toiselle että toimiin, joilla saatetaan henkilöt yhteen kaupankäymiseksi. Välittämiseen voi siten syyllistyä myös henkilö, joka ei pidä huumausainetta hallussaan tai käytä siihen kohdistuvaa määräysvaltaa. Olennaista arvioinnissa on se, kuinka keskeisiä välittäjän toimet ovat olleet huumausaineen leviämisen kannalta.

Korkein oikeus katsoi, että Holviala ei ollut pelkästään sallinut ja hyväksynyt huumausainekauppaa, vaan oli aktiivisesti ohjeistanut kaupankäyntiä, käyttänyt huomattavan määrän aikaa ylläpitotoimiin ja kehittänyt sivustoa vastaamaan kasvaneen huumausainekaupan tarpeita. Sipulikanavan toriosion keskeiseksi toiminnan tarkoitukseksi oli muodostunut huumausaineiden myyjien ja ostajien yhteen saattaminen. Kontaktin luominen sivuston kautta oli ollut välttämätön osa kauppojen syntymistä, ja Holvialan toiminta oli kokonaisuutena muodostanut keskeisen edellytyksen huumausainekaupan toteutumiselle.

Holviala vetosi siihen, ettei hän ollut kohdistanut konkreettisia ylläpitotoimia juuri niihin myynti-ilmoituksiin, joiden perusteella kauppoja oli selvitetty tapahtuneen. Korkein oikeus totesi, että koska Holvialan toiminta oli ollut välttämätön ja ratkaiseva edellytys kaupankäynnin toteutumiselle koko laajuudessaan, yksittäisiin ilmoituksiin kohdistuvien toimenpiteiden puuttuminen ei ollut merkityksellistä hänen tekijäasemansa kannalta. Korkein oikeus viittasi myös Finreactor-tiedostojenjakoverkkoa koskeneeseen ennakkopäätökseensä (KKO 2010:47), jossa verkon ylläpitäjien rikosoikeudellista vastuuta ei estänyt se, ettei heidän välitön osallistumisensa yksittäisiin jakamis- ja kopiointitapahtumiin ollut ollut tarpeen.

Korkein oikeus hylkäsi myös Holvialan vetoamisen sananvapauteen: keskustelupalstan ylläpitäjän oikeudesta julkistaa viestejä ei seuraa suojaa rikosoikeudelliselta vastuulta huumausainerikoksesta.

Rangaistusta mitatessaan korkein oikeus totesi, että Holvialan rooli oli jäänyt konkreettista huumausaineiden käsittelyä etäisemmäksi välityspalvelun tarjoamiseksi. Hänen menettelynsä oli kuitenkin mahdollistanut laajamittaisen anonyymin huumausainekaupan, johon viranomaiset eivät usean vuoden aikana kyenneet puuttumaan ja jonka kautta huumausaineita oli voinut päätyä myös alaikäisten ostettavaksi. Merkittävää taloudellista hyötyä Holviala ei ollut tavoitellut, mikä alensi hänen syyllisyyttään. Korkein oikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi kuusi vuotta vankeutta, josta vähennettiin kuusi kuukautta, koska Holviala oli edistänyt esitutkintaa avaamalla laitteidensa salauksia tutkijoille.

Päätös oli merkittävä ennakkotapaus, jossa linjattiin ensimmäistä kertaa Suomessa, että verkossa toimivan huumekauppapaikan ylläpitäminen voi itsessään olla huumausaineiden välittämistä.

Seuraajasivustot

Sipulikanavan sulkemisesta yhden vuorokauden kuluttua Tor-verkkoon oli perustettu useita seuraajasivustoja. Merkittävin näistä oli Torilauta, joka perustettiin alle vuorokausi Sipulikanavan sulkemisen jälkeen ja joka toimi marraskuuhun 2020 saakka. Torilauta oli rakenteeltaan Sipulikanavan kaltainen mutta profiloitui selvemmin huumausaineiden kauppapaikaksi: toimittaja Aarno Malinin mukaan "Sipulikanava perustettiin keskustelulaudaksi, jossa voi myydä huumeita, kun taas Torilauta on huumeidenmyyntilauta, jossa voi myös keskustella". Torilaudan ylläpitäjä, nimimerkillä Sysop tunnettu henkilö, ei hyötynyt sivuston ylläpidosta taloudellisesti vaan kertoi olevansa huumeiden vapaata saatavuutta ajava aktivisti. Hän sulki Torilaudan ennalta suunnitellusti 1. marraskuuta 2020, tasan kolme vuotta Sipulikanavan sulkemisen jälkeen.

Sipulikanavasta erillään oli toiminut kansainvälisesti tunnettu suomalainen kauppapaikka Silkkitie (Valhalla), joka oli aloittanut toimintansa jo vuonna 2013. Silkkitie toimi varsinaisena verkkokauppana, jossa maksettiin bitcoineilla ja toimitettiin postitse, toisin kuin Sipulikanavan lautamallissa. Ranskan poliisi takavarikoi Silkkitien palvelimen yhteistyössä Suomen tullin ja Europolin kanssa keväällä 2019. Tullin mukaan kauppapaikan kokonaismyynti oli noin 50 miljoonaa euroa.

Silkkitien sulkemisen jälkeen huhtikuussa 2019 perustettiin Sipulimarket, joka vakiinnutti asemansa Silkkitien seuraajana. Tulli sulki Sipulimarketin joulukuussa 2020 yhteistyössä Puolan viranomaisten kanssa. Torilaudan ja Sipulimarketin sulkeuduttua loppuvuonna 2020 Tullin Hannu Sinkkosen mukaan Suomessa ei ollut enää toiminnassa merkittävää suomenkielistä kauppapaikkaa.

Sipulimarketin ylläpitäjä perusti myöhemmin uuden kauppapaikan nimeltä Sipulitie, joka toimi vuodesta 2023 syyskuuhun 2024. Sivustolla oli yli 17 000 rekisteröityä käyttäjätiliä ja yli 150 myyntitiliä. Tulli takavarikoi Sipulitien palvelimet yhteistyössä Ruotsin poliisin kanssa syksyllä 2024. Saman ylläpitäjän epäillään pyörittäneen myös chat-pohjaista Tsätti-nimistä myyntisivustoa.

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 Janne Suutarinen: Kim Holviala – suomalaisen darknetin isähahmo Tutkain. 21.1.2018. Viitattu 19.2.2026.
  2. 1 2 3 4 "Sysop" on kylmähermoinen kaveri, joka mahdollistaa Tor-verkon huumekaupan eikä tee virheitä – nyt hän sulkee foorumin, mutta kauppa jatkuu Yle Uutiset. 29.10.2020. Viitattu 19.2.2026.
  3. 1 2 3 4 Tulli sulki Tor-verkon Sipulikanavan – merkittävää vaikutusta suomalaiseen huumekauppaan Yle Uutiset. 7.6.2018. Viitattu 19.2.2026.
  4. ↑ Joonas Lehtonen: IT-ammattilainen pyöritti vuosia vilkasta huumekauppaa salaisessa verkossa Iltalehti. 7.6.2018. Viitattu 19.2.2026.
  5. 1 2 3 4 5 KKO: Netissä huumeiden Sipulikanava-kauppapaikkaa ylläpitänyt mies syyllistyi huumeiden välittämiseen – tuomio yli 5 vuotta vankeutta Yle Uutiset. 2022-02. Viitattu 19.2.2026.
  6. 1 2 Sipulikanava-sivustoa pyörittäneelle tuomio avunannosta huumerikoksiin – Syyttäjän ensisijainen vaatimus kaatui: "En ole kauhean yllättynyt" Kaleva. 11.2.2019. Viitattu 19.2.2026.
  7. ↑ Sipulikanavan ylläpitäjälle 3 vuotta ja 4 kuukautta vankeutta Iltalehti. 11.2.2019. Viitattu 19.2.2026.
  8. 1 2 3 4 5 6 7 Joakim Westrén-Doll: Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii Helsingin Sanomat. 18.7.2019. Viitattu 19.2.2026.
  9. ↑ Vantaalainen koodari Kim, 45, ylläpiti sivustoa, jolla käytiin avointa huumekauppaa ja haluaisi nyt eduskuntaan: "Tiedostin, että mentiin rajoilla" MTV Uutiset. Viitattu 19.2.2026.
  10. ↑ Yle – Vaalikone – Kim Holviala – Uudenmaan vaalipiiri – Eduskuntavaalit 2019 Yle. 18.4.2019. Viitattu 19.2.2026.
  11. 1 2 Lasse Kerkelä: Kansanedustajaehdokas tuomittiin huumerikoksista yli kolmeksi vuodeksi vankeuteen – oikeus linjasi nettisivuston ylläpitäjän vastuuta huumekaupasta Helsingin Sanomat. 11.2.2019. Viitattu 19.2.2026.
  12. ↑ Solmu Salminen: Suomi vaatii pientä ihmisjoukkoa rikkomaan heti koronarajoituksia – "Olen etsintäkuulutettu", kertoo Kim, 47 Iltalehti. 2.2.2021. Viitattu 19.2.2026.
  13. 1 2 Korkein oikeus kiristi Sipulikanavan perustajan rangaistusta puolella toista vuodella Iltalehti. Viitattu 19.2.2026.
  14. 1 2 3 4 5 6 7 KKO:2022:11 Korkein oikeus. 24.2.2022. Viitattu 19.2.2026.
  15. ↑ Ville Eklund: Suljetun huumekauppasivusto Sipulikanavan tilalle ilmestyi välittömästi joukko seuraajia MTV. 2.11.2017. Arkistoitu 12.6.2018. Viitattu 19.2.2026.
  16. 1 2 Tor-verkon suomenkieliset huumefoorumit pimenivät – villit huhut lähtivät heti rönsyilemään Yle Uutiset. 2021-01. Viitattu 19.2.2026.
  17. ↑ Viranomaisilla käynnissä poikkeuksellisen laaja rikostutkinta Silkkitiestä – yli 6 000 epäiltyä tunnistettu Yle Uutiset. 17.12.2019. Viitattu 19.2.2026.
  18. 1 2 Suomen tulli on selvittänyt Sipulitien käyttäjiä – ylläpitäjä sama kuin Sipulimarketilla Tulli. Viitattu 19.2.2026.