Sipulitie

Sipulitie oli salatussa Tor-verkossa helmikuusta 2023 syyskuuhun 2024 toiminut suomen- ja englanninkielinen huumausaineiden kauppapaikka, joka käytti englanninkielisenä nimenään Onion Road. Valikoimaan kuului huumausaineita, huumaavia ja muita lääkkeitä sekä dopingaineita, ja kauppaa käytiin nimettömänä. Ostokset maksettiin Bitcoin- ja Monero-kryptovaluutoilla, ja tuotteet toimitettiin ostajille postitse tai maastokätköihin. Kauppapaikalle oli rekisteröity yli 17 000 käyttäjätiliä, joista yli 150 oli myyntitilejä. Ylläpitäjä kertoi ennen sulkemista julkisesti, että sivuston liikevaihto oli 1,3 miljoonaa euroa, minkä Tulli ilmoitti vastaavan esitutkinnassaan selvittämää tietoa.

Sipulitie jatkoi samalle ylläpitäjälle luettua sivustojen sarjaa. Hän oli pitänyt yllä myös huhtikuusta 2019 joulukuuhun 2020 toiminutta Sipulimarketia ja lokakuussa 2022 avattua chat-pohjaista Tsätti-sivustoa. Toimittaja Aarno Malinin mukaan on myös kansainvälisesti poikkeuksellista, että sama henkilö avaa uuden kauppapaikan sen jälkeen, kun viranomaiset ovat sulkeneet hänen edellisensä, eikä vastaavaa ollut Suomessa aiemmin tapahtunut. Tulli takavarikoi Sipulitien ja Tsätin palvelimet syyskuussa 2024 yhteistyössä Ruotsin poliisin kanssa ja tiedotti asiasta lokakuussa 2024. Ylläpitäjä oli julkisuudessa vakuuttanut, että sivusto poistaa vanhat viestit ja tilaustiedot automaattisesti kahden viikon kuluttua, mutta takavarikoidusta aineistosta ilmeni, ettei tietoja ollut poistettu. Tulli totesi helmikuussa 2025, ettei Tor-verkossa ollut Sipulitien sulkemisen jälkeen enää toiminnassa suomenkielistä huumausainekauppapaikkaa.

Takavarikoidun palvelinaineiston avulla Tulli tunnisti kymmeniä Sipulitiellä toimineita huumekauppiaita ja ostajia, ja tapauksia eteni käräjäoikeuksiin eri puolilla Suomea. Kolmen sivuston ylläpitoa koskeva pääasia käsiteltiin keväällä 2026 Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa, joka tuomitsi 29. toukokuuta 2026 joensuulaisen miehen seitsemän vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja menettämään valtiolle rikoshyötynä reilut 414 000 euroa. Oikeuden mukaan kyse oli poikkeuksellisen laajamittaisesta huumausaineiden ja dopingaineiden välittämisestä. Samalla kolme sivustoilla asiakaspalvelijoina toiminutta miestä tuomittiin ehdottomaan vankeuteen. Tuomiot eivät ole lainvoimaisia.

  1. 1 2 Suomen tulli sulki salatussa Tor-verkossa toimineen Sipulitie-kauppapaikan Tulli. 15.10.2024. Viitattu 19.9.2026.
  2. 1 2 Suomen tulli on selvittänyt Sipulitien käyttäjiä – ylläpitäjä sama kuin Sipulimarketilla Tulli. 7.2.2025. Viitattu 19.9.2026.
  3. 1 2 Malin, Aarno: Sipulitien adminin haastattelu Punainen Kolmio. 7.2.2024. Viitattu 19.9.2026.
  4. ↑ Malin, Aarno: Sipulitien palvelimen ruumiinavaus Punainen Kolmio. 27.8.2025. Viitattu 19.9.2026.
  5. ↑ Harju, Jukka: Laajassa huumekokonaisuudessa merkittävä määrä paljastuksia – "Koko ajan tunnistetaan lisää" Helsingin Sanomat. 7.2.2025. Viitattu 19.9.2026.
  6. ↑ Joensuulainen mies pyöritti Suomen suurimpia verkkohuumekauppoja sitten Silkkitien – sai yli 7 vuotta vankeutta Yle. 29.5.2026. Viitattu 19.9.2026.
  7. ↑ Laakkonen, Heli: Huumekanava Sipulitien perustajalle pitkä vankeustuomio – Rikoshyöty oli miljoonan luokkaa Demokraatti (STT). 10.8.2026. Viitattu 19.9.2026.