Slash Records on Los Angelesissa Yhdysvalloissa vuonna 1978 perustettu levy-yhtiö, joka erikoistui paikallisiin punk rock -artisteihin. Slash-levymerkki syntyi alunperin samannimisen Slash-punk-lehden sivutuotteena lehden toimituksen työntekijöiden ajatuksista edistää paikallisten punk-muusikoiden uraa. Slash Recordsilla oli merkittävä rooli amerikkalaisen punk rockin ja vaihtoehtomusiikin kehityksessä 1970- ja 1980-luvuilla. Se julkaisi musiikkia aikana, jolloin suuret levy-yhtiöt eivät juuri olleet kiinnostuneita punk-yhtyeistä. Sen artistilistalla oli useita myöhemmin merkittävään asemaan nousseita artisteja. Myöhemmin levy-yhtiö laajensi valikoimaansa myös punk-musiikin ulkopuolelle. Levy-yhtiö teki yhteistyötä Warner Recordsin kanssa, kunnes London Records osti Slash Recordsin vuonna 1986.
Vuonna 1977 perustettu Slash-lehti oli Steve Samiofin, Melanie Nissenin, Claude Bessyn ja Philomenan toimittama ja julkaisema omakustannepunk-lehti, joka välitti omistautuneille punk-faneille tietoa paikallisista punk-tapahtumista. Toimittajat olivat ystävystyneet paikallisen Germs-yhtyeen kanssa ja halusivat auttaa sitä levytyssopimuksen saamisessa. Slash-lehden toimituskunta alkoi etsiä henkilöä, jolla olisi ylimääräistä rahaa käytettävissään. Huomio kiinnittyi Bob Biggsiin, joka asui Slash-lehden toimiston naapurissa. Tuolloin 40-vuotias Biggs oli punkista kiinnostunut kuvataiteilija, joka suostui sijoittamaan 1 000 dollaria Germs-yhtyeen levyn äänittämiseen. Näin hän hankki ensimmäisen osuutensa levy-yhtiöstä, ja hänestä tuli myöhemmin Slash Recordsin toimitusjohtaja.
Slash Recordsin ensimmäinen julkaisu oli Germsin kolmen kappaleen 7-tuumainen single Lexicon Devil. Yhtye oli Hollywoodin punk-bändi, jonka keulahahmona toimi itsetuhoinen laulaja Darby Crash. Germs-yhtye ja Slash Records jatkoivat yhteistyötä julkaisemalla albumin (GI), jota pidetään yhtenä 1970-luvun länsirannikon punkrockin suurista klassikoista. Albumin tuotti rocklegenda Joan Jett. Tämä toi levy-yhtiölle runsaasti julkisuutta, ja pian muutkin paikalliset artistit solmivat sopimuksen Slashin kanssa. Uusien kykyjen etsimisestä vastasi yhtiön työntekijä Anna Statman, joka seurasi aktiivisesti paikallisten klubien tapahtumia.
Vuonna 1980 Slash julkaisi toisen merkittävän albumin, X-yhtyeen albumin Los Angeles. Levy sai erinomaisen vastaanoton kriitikoilta sekä myi odotuksia paremmin. Yhtyeen seuraava albumi Wild Gift menestyi vielä paremmin. Se menestyi niin hyvin, että Elektra Records tarjosi huomattavan summan rahaa saadakseen X:n siirtymään pois Slashilta. Myös muut suuret levy-yhtiöt alkoivat katsella ahneesti Slashin talliin kuuluvia nuoria lahjakkaita artisteja.
Slashilla oli poikkeuksellinen kyky tunnistaa seuraavat suuret nimet ja kiinnittää ne sopimuksiin ennen kuin niiden markkina-arvo nousi liian korkeaksi. Levy-yhtiön löytöihin kuuluivat muun muassa Faith No More, L7, Violent Femmes, The Misfits, Green on Red ja Gun Club. Slashin artistikattaus oli niin vahva, että lopulta Warner Bros. Records solmi sen kanssa jakelusopimuksen. Päätös herätti punk-yhteisön tiukimmissa piireissä syytöksiä kaupallisuudesta ja pienen punk-levy-yhtiön omien ihanteiden myymisestä. Slash-levy-yhtiön taloudellinen vakaus perustui kuitenkin hyvään suhteeseen Warner Brosin kanssa. Warner suojeli Slashin artisteja muiden suurten levy-yhtiöiden houkutteluyrityksiltä ja tarjosi käyttöönsä suuren levy-yhtiön markkinoinnin.
Bob Biggs myi Slashin lopulta London Recordsille mutta jäi yhtiöön vastaamaan sen toiminnasta. Tämä yhteistyö synnytti Slashin kaupallisesti menestyneimmän julkaisun: Faith No Moren albumin The Real Thing vuonna 1989. Kun Biggs meni vuonna 1994 naimisiin Kim Champagnen kanssa Slashin toiminta alkoi hiipua. Kim Champagne oli aiemmin työskennellyt Warner Brosilla taiteellisena johtajana. Pariskunta muutti lopulta New Yorkiin Biggsin saatua johtotehtävän London Recordsilla.
Slash Recordsin perustaja Bob Biggs kuoli vuonna 2020 sairauskohtaukseen. Hän oli 74-vuotias.