Snyder Rini

Snyder Rini
Henkilötiedot
Syntynyt27. heinäkuuta 1948
Kuollut5. elokuuta 2025 (77 vuotta)

Snyder Rini (27. heinäkuuta 1948 – 5. elokuuta 2025) oli salomonsaarelainen poliitikko, joka oli maansa pääministerinä lyhyesti huhtikuussa 2006. Sitä ennen hän oli toiminut muun muassa talousministerinä vuosina 2000–2001 ja 2002–2003. Vuosina 2007–2010 ja 2014–2017 hän oli jälleen talousministerinä.

Edellisessä hallituksessa varapääministerinä toiminut Rini valittiin Salomonsaarten pääministeriksi 18. huhtikuuta 2006. Häntä kuitenkin syytettiin korruptiosta, ja maassa puhkesi laajoja mellakoita hänen valintansa seurauksena. Erityisenä kohteena oli pääkaupungin Honiaran chinatown, jonka rakennuksia poltettiin ja liikkeitä ryöstettiin, sillä Rinin uskottiin suosineen kiinalaisia sijoittajia ja käyttäneen heiltä saatuja rahoja äänestäjien lahjomiseen. Kahdeksan päivää valintansa jälkeen Rini ilmoitti eroavansa – juuri ennen kuin parlamentti olisi äänestänyt epäluottamuslauseesta häntä kohtaan. Häntä seurasi virassa Manasseh Sogavare.

Lähteet

  1. ↑ Parliament pays tribute to Late Snyder Rini Solomon Star News. 5.8.2025. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  2. ↑ Hon. Snyder Rini National Parliament of Solomon Islands. Viitattu 5.2.2017. (englanniksi)
  3. ↑ Rini resigns as Solomons PM New Zealand Herald. 26.4.2006. Viitattu 5.2.2017. (englanniksi)
  4. ↑ Embattled Solomons PM steps down BBC News. 26.4.2006. Viitattu 5.2.2017. (englanniksi)
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.