Sulo Savolainen

Nuoruus ja opinnot

Sulo Savolainen syntyi Kotkassa vuonna 1933. Hänen isänsä työskenteli konemestarina, ja perhe asui myöhemmin Savonlinnassa ja Lappeenrannassa. Savolainen teki nuorena töitä hinaajalla, ja päätös arkkitehdin ammatista syntyi jo ennen lukiota. Opintorahaa hän hankki muun muassa opettajan sijaisuuksilla.

Savolainen aloitti arkkitehtuurin opinnot Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1954 ja valmistui arkkitehdiksi vuonna 1962. Opintojensa aikana hän työskenteli kesäisin rakennustyömailla ja toimi Esko Korhosen avustajana Kulutusosuuskuntien Keskusliiton asunto-osastolla.

Savolaisen veli oli sarjakuvapiirtäjä Veikko ”Joonas” Savolainen (1929–2016).

Ura

Savolainen työskenteli uransa alussa asunto- ja aluesuunnittelun parissa Kulutusosuuskuntien Keskusliitossa. Hän avusti Korhosta Roihuvuoren suunnittelussa ja oli kumppanina Pihlajamäen suunnittelussa luonnosvaiheesta alkaen. Myöhemmin hän työskenteli Suunnittelurengas Oy:ssä.

1970-luvun puolivälistä alkaen Savolainen suunnitteli toimintakeskuksia, joihin sisältyi kouluja, monitoimisaleja, liikuntatiloja, päiväkoteja, liiketiloja, terveysasemia, nuorisotiloja, vanhusten ja vammaisten palvelukeskuksia sekä seurakuntien tiloja. Suunnittelutyötä hän jatkoi eläkkeelläkin: 90-vuotiaana hän kertoi suunnittelevansa edelleen ja rakentavansa pienoismalleja, ja hän oli suunnitellut Pihlajamäkeen uimahallia. Vuonna 2014 hän osallistui Guggenheim Helsinki -museon suunnittelukilpailuun.

Suunnittelutyön ohella Savolainen toimi Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston yhdyskuntasuunnittelun tuntiopettajana yli kolmekymmentä vuotta vuoteen 1993 asti.

Pihlajamäki

Savolainen oli yksi neljästä arkkitehdista, jotka suunnittelivat Pihlajamäen 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. Alue rakennettiin pääosin vuosina 1959–1965, ja sitä kutsutaan Suomen ensimmäiseksi elementtilähiöksi. Asemakaavan laati Olli Kivinen, ja Hakan alueen rakennussuunnittelusta vastasi Esko Korhonen. Pihlajamäen suunnittelussa lopullinen kaavasuunnittelu tehtiin läheisessä yhteistyössä rakennusten suunnittelijoiden kanssa.

Korhosen perustettua oman toimiston 1961 Savolainen sai vastuulleen Maasälväntien ja Liusketien kortteleiden jatkosuunnittelun ja toteutuksen. Maasälväntie 14 oli hänen ensimmäinen kokonaan itse suunnittelemansa talo. Pihlajamäen liikenne- ja ympäristöratkaisuissa Savolainen pyrki ottamaan huomioon alueen luonnon ja asukkaiden turvallisuuden. Suunnittelussa korostuivat suuret piha-alueet ja turvalliset koulutiet.

Asuntosuunnittelussa Savolainen huomioi lapset: hän ideoi umpinaiseen parvekekaiteeseen ”lasten ikkunan” eli kurkistusaukon ja sijoitti valokatkaisijat noin metrin korkeudelle, jotta lapsetkin ylettyisivät niihin. Ratkaisusta tuli myöhemmin yleinen käytäntö. Maasälväntie 14:n suunnitelmissa kehitettyjä ovi-, ikkuna- ja kalustedetaljeja sovellettiin myös muissa Hakan alueen taloissa. Aravasäädösten asettamissa rajoissa asuntoihin kehitettiin pohjaratkaisu, jossa eteistilaa karsittiin ja olohuone suunniteltiin asuintilaksi, ja asuntoihin tehtiin helposti poistettavia väliseiniä. Pitkissä lamellitaloissa käytettiin samanlaisena toistuvaa 67 neliön perheasuntotyyppiä.

Luonto oli Savolaiselle tärkeä lähtökohta. Hänen mukaansa työmailla sovittiin alusta alkaen, ettei alueelta kaadeta puita ilman hänen lupaansa. Liusketien pysäköintialueen tieltä olisi pitänyt räjäyttää kalliota ja kaataa puita, mutta Savolainen suunnitteli tilalle kaksikerroksisen autotallin, jolloin maastoon ei tarvinnut koskea. Ratkaisu johti erimielisyyteen kaupungin liikennesuunnittelupäällikön kanssa.

Pihlajamäki sai tunnustusta jo valmistumisensa jälkeen. Arkkitehti Aarno Ruusuvuori nosti sen vuonna 1966 Tapiolan rinnalle Suomen parhaiden lähiöiden joukkoon. Risto Jarva kuvasi aluetta tulevaisuuden kaupunkina vuoden 1969 elokuvassa Ruusujen aika.

Simonmetsä ja Simonsilta

Savolainen suunnitteli Vantaan Simonmetsän ja Simonsillan asuinalueita Pihlajamäen jälkeen.

Merihaka

Merihaan suunnittelu alkoi vuoden 1969 alussa Hakan pyynnöstä. Savolaisen tehtävänä oli koota suunnittelusta vastaava arkkitehtiryhmä, johon hänen lisäkseen kuuluivat Arvi Ilonen ja Peter Bieber. Ryhmä laati alueelle 13 asemakaavavaihtoehtoa, joista kaupunki valitsi yhden jatkokehitettäväksi. Keskeinen ratkaisu oli sijoittaa autoliikenne kannen alle, jolloin sen päälle jäi rauhallinen tila jalankulkijoille ja asukkaille.

Merihaan rakentaminen hyytyi 1970-luvun puolivälissä öljykriisin ja laman vuoksi. Kun työt jatkuivat vuosikymmenen lopulla, suunnittelijoilla oli jo paljon muita töitä, ja toteutusta jatkoi arkkitehti Unto Toikkanen.

Lappeenranta

Savolaisella oli pitkäaikainen yhteys Lappeenrantaan. Hänen suunnittelukohteitaan kaupungissa olivat muun muassa Kourulan, Skinnarilan ja Hovinpellon aluekeskukset sekä Sammonlahden aluekeskus.

Muita töitä

Savolainen osallistui 1980-luvun vaihteen molemmin puolin suurten vientitarjouskohteiden suunnitteluun. Suunnittelurengas Oy:ssä hän suunnitteli yhdessä arkkitehti Kirsti Laukan kanssa kansainvälisesti palkitun Turun Cumulus-hotellin. Hotelli valmistui vuonna 1985, ja se tunnetaan nykyään nimellä Scandic Atrium. 1970-luvun lopulla Savolaisen toimisto pääsi kahden parhaan joukkoon Bagdadin uutta asuinaluetta koskeneessa kilpailussa, mutta hanke raukesi Irakin–Iranin sotaan.