Pääesikunta (Suomen puolustusvoimat)

Pääesikunta
Huvudstaben
Defence Command Finland
Valtio Suomi
Rooli Puolustusvoimain komentajan johtoesikunta
Osa joukkoa Puolustusvoimat
Puolustusministeriö
Marssi Suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa
Vuosipäivät 2. helmikuuta
Komentajat
Nykyinen komentaja kenraaliluutnantti Vesa Virtanen

Pääesikunta (lyhenne PE; ruots. Huvudstaben, eng. Defence Command Finland) on Suomen puolustusvoimien komentajan johtoesikunta. Se on strategis-operatiivisen tason esikunta, jonka ydintehtävänä on toimia johtoesikuntana koko Puolustusvoimia koskevissa asioissa ja erityisesti puolustushaarojen yhdistetyn käytön suunnittelussa ja johtamisessa. Tammikuun alusta 2008 lähtien Puolustusvoimain komentajan suoranaisessa johdossa on Pääesikunnan lisäksi ollut kolme itsenäistä puolustushaaraesikuntaa: Maavoimien esikunta Mikkelissä, Merivoimien esikunta Turussa ja Ilmavoimien esikunta Tikkakoskella. Lisäksi alaisuuteen kuuluu Maanpuolustuskorkeakoulu.lähde?

Pääesikunta on keskushallintoviranomainen. Sen toimitilat sijaitsevat Helsingissä Kaartin kasarmin korttelissa Kasarmitorin vieressä.

Pääesikunnan organisaatiota johtaa pääesikunnan päällikkö.

Pääesikunnan organisaatio

Pääesikuntaa johtaa pääesikunnan päällikkö, jonka alaisuuteen kuuluvat Puolustusvoimien strategiapäällikkö, Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö, Puolustusvoimien operaatiopäällikkö ja Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö. Pääesikunnan päällikkönä toimii kenraaliluutnantti Vesa Virtanen. Esikunnan henkilöstökokoonpanoon kuuluu noin 400 henkilöä.lähde?

Pääesikunta jakautuu 10 osastoon, kansliaan sekä sisäiseen tarkastusyksikköön. Pääesikunnan osastot ovat:

Panoraamakuva Kasarmitorista vuoden 2015 joulukuulta. Pääesikunnan ja Puolustusministeriön rakennus kuvassa vasemmalla.

Pääesikunnan rakennetta uudistettiin myös 1. tammikuuta 2007 alkaen. Keskeinen osa uudistusta olivat Pääesikunnassa olleen alaesikuntarakenteen poistaminen, osastojen määrän puolittaminen, Maavoimaesikunnan lakkauttaminen osana Pääesikuntaa sekä Maavoimien esikunnan perustaminen Mikkeliin 1. tammikuuta 2008 alkaen. Pääesikunnasta vuoden 2007 alussa poistetut alaesikunnat ovat Henkilöstöesikunta (HlöstöE), Operaatioesikunta (OperE), Huoltoesikunta (HE) sekä Maavoimaesikunta (MaavE, muista alaesikunnista poiketen vuoden 2008 alussa).lähde?

Pääesikunnan alaiset laitokset

Pääesikunnan alaisia laitoksia 1. tammikuuta 2015 alkaen ovat:lähde?

Entisiä pääesikunnan alaisia laitoksia:

Historia

Pääesikunnan entisiä virastotaloja Kaartin kasarmin korttelissa Fabianinkadun puolella.
Jäljennös Suomen tasavallan joukkojen ylipäällikön, kenraali Mannerheimin, päiväkäskystä n:o 1, jolla perustettiin tasavallan joukkojen esikunta ja Suomen puolustusvoimat ensimmäisessä muodossaan Vaasassa 2. helmikuuta 1918 viikko sisällissodan alkamisen jälkeen.

Pääesikunnan juuret ulottuvat itsenäisen Suomen puolustusvoimien perustamiseen eli vuoteen 1918. Suomen sisällissodassa tasavallan joukkojen ylipäällikön, kenraali Gustaf Mannerheimin johtoesikuntana oli Päämaja, joka toimi Vaasassa. Mannerheimin ensimmäisen päiväkäskyn päivämäärää - 2. helmikuuta 1918 - pidetään Pääesikunnan perustamispäivänä.

Sodan jälkeen nimitykseksi tuli Esikunta (aluksi Suomen armeijan päällikön esikunta, sitten Ylipäällikön esikunta ja Sotaväen päällikön esikunta) ja myöhemmin Yleisesikunta sijoituspaikkanaan Helsinki. Lokakuun 1939 liikekannallepanossa Yleisesikunnasta muodostettiin 18. lokakuuta 1939 Päämaja Mikkeliin. Talvisodan jälkeen Päämaja jatkoi toimintaansa vielä muutamia kuukausia, kunnes se 16. syyskuuta 1940 muutettiin Puolustusvoimain pääesikunnaksi, joka oli Puolustusvoimien ylin johtoesikunta niin sanotun välirauhan aikana vuosina 1940–1941. Sijoituspaikkana oli edelleen suurimmalta osalta Mikkeli. Seuraava merkittävä muutos oli Päämajan perustaminen uudelleen 18. kesäkuuta 1941 uuden sodan alkaessa näyttää väistämättömältä. Päämaja toimi 4. joulukuuta 1944 saakka, jolloin tuli voimaan puolustusvoimien rauhanajan kokoonpano Moskovan välirauhansopimuksen (19. syyskuuta 1944) mukaisesti.

Ylimmän johdon osalta siirtyminen rauhanaikaiseen kokoonpanoon tarkoitti sodanaikaisen Päämajan muuttumista jälleen Puolustusvoimain pääesikunnaksi (Pv.PE), mutta toimipaikka oli vielä pääosin Mikkeli heinäkuulle 1945 saakka, jolloin loputkin Pv.PE:n osat siirrettiin Helsinkiin. Nimi lyhennettiin nykyiseen Pääesikunta-muotoon puolustuslaitosasetuksen ja tähän liittyneen Puolustusvoimien organisaatiouudistuksen yhteydessä joulukuussa 1952.

Kenraalikunta

Valtaosa suomalaisista kenraaleista ja amiraaleista palvelee Pääesikunnassa. Suomalaiseen kenraalikuntaan kuuluu 33 aktiivipalveluksessa olevaa kenraalia ja amiraalia.

Pääesikunta
Maavoimat
Merivoimat
Ilmavoimat

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Lyhenneluettelo: P Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 11.1.2016.
  2. ↑ Huvudstaben Förvaltningshistorisk ordbok. Viitattu 30.9.2024. (ruotsiksi)
  3. 1 2 Pääesikunta puolustusvoimat.fi. Viitattu 12.9.2026.
  4. ↑ Pääesikunta johtaa Puolustusvoimia Puolustusvoimat. Viitattu 22.11.2025.
  5. 1 2 3 4 Pääesikunnan historia ja perinteet puolustusvoimat.fi. Viitattu 12.9.2026.
  6. ↑ Amiraalit ja kenraalit Puolustusvoimissa Puolustusvoimat. Viitattu 4.7.2026.