| Tella | |
|---|---|
Tella |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Mali |
| Alue | Sikasson alue |
| Piiri | Sikasson piiri |
| Hallinto | |
| – Hallinnon tyyppi | maalaiskunta |
| Väkiluku (2009) | 7 600 |
Tella on maalaiskunta ja sen keskuskylä Sikasson alueen Sikasson piirissä Malissa. Se sijaitsee 110 kilometriä Sikassosta luoteeseen. Kunnassa on 7 600 ja kylässä 1 600 asukasta (vuonna 2009).
Tellan kunta rajoittuu koillisessa Sikasson piirin Koumankoun ja Kignanin, kaakossa Sanzanan, etelässä Mirian, lounaassa Dembelan ja luoteessa Koulikoron alueen Dioïlan piirin Bancon kuntiin. Maisemaa leimaavat kukkulat, ylängöt ja alangot. Tärkein vesistö on Bagoén sivujoki Mani. Ilmasto on sudanilais-sahelilainen. Kasvillisuus on pensassavannia.
Kuntaan kuuluu kahdeksan kylää. Asukkaat ovat etupäässä bambaroita. Lisäksi on senufoja ja jonkin verran fulbeja. Vallitseva uskonto on islam, mutta senufot harjoittavat myös kristinuskoa ja animismia.
Seudun pääelinkeinot ovat maanviljely ja karjanhoito. Tärkeimmät viljelykasvit ovat hirssi, maissi, durra sekä myytäväksi kasvatettavat puuvilla, kenaf, maapähkinä ja riisi. Kotieläimiä ovat naudat, lampaat, vuohet ja siipikarja.