Thea Gill

Thea Louise Gill
Thea Gill 2009.
Thea Gill 2009.
Henkilötiedot
Syntynyt5. huhtikuuta 1970 (ikä 56)
Vancouver, Kanada
Ammatti näyttelijä
Puoliso Brian Richmond
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Thea Louise Gill (s. 5. huhtikuuta 1970 Vancouver, Brittiläinen Kolumbia, Kanada) on kanadalainen näyttelijä. Hän on näytellyt muun muassa Lindsay Petersonin roolissa Showtime-televisiokanavan televisiosarjasta Älä kerro äidille 2.

Varhaiset vaiheet

Lapsena Gill asui Vancouverissa, jossa hän kävi kaksitoista vuotta yksityistä tyttökoulua. Sen jälkeen hän aloitti opiskelut Yorkin yliopistossa Torontossa. Hän valmistui sieltä kohtuullisin arvosanoin vuonna 1992 ja tapasi opiskeluaikanaan myös tulevan puolisonsa, teatteriohjaaja Brian Richmondin.

Näyttelijänura

Yorkin yliopistosta valmistuttuaan Gill asui Torontossa ja teki töitä teatterissa, televisiosarjojen vierailurooleissa ja muutamissa elokuvarooleissa.

Gill meni vuonna 2000 koe-esiintymään televisiosarjan Älä kerro äidille 2 Lindsay Petersonin roolia varten, johon hänet valittiin. Hän näytteli roolissa sarjan viiden tuotantokauden ajan. Hän muutti vuonna 2001 Torontosta Victoriaan, koska hänen miehensä työskenteli Victorian yliopistossa. Koska televisiosarjaa Älä kerro äidille 2 kuvattiin Torontossa hän asui vuoroin siellä, vuoroin Victoriassa vuoteen 2005, jolloin sarjan tuotanto päättyilähde?.

Kun Älä kerro äidille 2 päättyi, Gill työskenteli teatteri-, televisio- ja elokuvarooleissa. Vuonna 2006 hän sai roolin yhdysvaltalaisen televisioverkon Here! sarjasta Dante's Cove "erikoisvierailuroolin" Diana Childsin roolissa. Haastattelussa heinäkuussa 2007 Gill sanoi, että hän ei ollut varma, oliko Vancouverin "elokuvaskene" hänelle sopiva, joten hän päätti muuttaa Los Angelesiin vuodeksi etsimään pitempiaikaisia ja hänelle paremmin sopivia rooleja.

Gill on näyttelijäuransa lisäksi lahjakas jazzlaulaja ja on työskennellyt Midsummer Loungen näytöksessä Välimeren- ja Karibianmeren- risteilijällä MS. Carouselilla. Hän teki vuonna 2002 kolmen yön soololaulunäytelmän jazzklubissa Torontossa. Vuonna 2005 hän näytteli Richard Bellin ohjaamassa elokuvassa Eighteen toisen maailmansodan aikaista viettelevää yökerholaulajaa. Hän teki roolissa ensimmäisen lauluesityksensä elokuvassa. Gillin laulama laulu "In a Heartbeat", jonka tekijä on Bramwell Tovey, oli ehdolla Genie-palkinnon saajaksi.lähde?

Yksityiselämä

Gill on naimisissa Brian Richmondin kanssa.

Hän vihjaa haastattelussa, että hän saattaa oll seksuaaliselta suuntautumiseltaan biseksuaali.

Palkinnot

Vuonna 2003 Gill sai Golden Sheaf -palkinnon roolistaan televisiosarjassa Bliss ja The National Leadership -palkinnon National Gay and Lesbian Task Force -järjestöltä. Vuonna 2005 Gill sai Leo-palkinnon tekemästään työstä televisiosarjan The Collector jaksossa.

Lähteet

  1. ↑ Guarino, David R.: With Honors: Queer As Folk’s Thea Gill Windy City Times. 12.5.2004. Viitattu 4.1.2009. (englanniksi)
  2. 1 2 Reid, Michael D.: Victoria's Thea Gill ready for Hollywood close-up Times Colonist. 30.7.2007. Bob McKenzie. Viitattu 4.1.2009. (englanniksi)
  3. ↑ Belge, Kathy: Thea Gill as Lindsay on Queer as Folk About.com: Lesbian life. Arkistoitu 3.2.2009. Viitattu 4.1.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla