Timotheos Miletoslainen (m.kreik.Τιμόθεος ὁ Μιλήσιος, Timotheos ho Milēsios, lat.Timotheus Milesius; noin 446–357 eaa.) oli antiikin kreikkalainen kitarodi eli kitharansoittaja, laulaja ja runoilija, joka oli kotoisin Miletoksesta ja toimi etupäässä Ateenassa. Timotheos tunnetaan lähinnä nomos-sävelmien ja niihin kuuluvan kitharasävellyksen kehittäjänä. Hän itse kertoo lisänneensä kitharan kielet yhdeksitoista.
Elämä
Timotheos oli kotoisin JoonianMiletoksesta. Suda mainitsee hänen isänsä nimeksi joko Thersandros, Neomysos tai Filopolis. Tavallisesti Suda mainitsee ensin sen nimen, joka on peräisin parhaista lähteistä, joten Thersandros on todennäköisesti oikea nimi. Ilmaisu ”Neomysū” (Νεομύσου, ”Neomysoksen [poika]”) pitäisi ehkä lukea muodossa ”Neomūsū” (Νεομούσου), mikä voisi olla jonkun komediakirjailijan keksimä nimileikki, joka on viitannut Timotheoksen musiikillisiin uudistuksiin.
Se, ettei Aristofanes mainitse Timotheosta — ellei hän ollut joku niistä monista Timotheoksista, joita runoilija skolioiden mukaan pilkkasi — osoittaa, ettei hän vielä tuolloin ollut erityisen tunnettu. Hänen musiikilliset uudistuksensa herättivät kuitenkin huomiota jo ennen vuotta 398 eaa., sillä sekä Suda että Pseudo-Plutarkhos todistavat, että hän aloitti uransa vielä Euripideen eläessä. Ratkaiseva todiste tälle on komediakirjailija Ferekrateen katkelma, jossa sen ajan muusikoita moititaan taiteen turmelemisesta. Katkelmassa Musiikki, musiikin henkilöitymä, luettelee uudistajia, ja Timotheos mainitaan viimeisenä pahimpana kaikista:
»ὁ δὲ Τιμόθεός μ᾽, ὦ φιλτάτη, κατορώρυχεν καὶ διακέκναικ᾽ αἴσχιστα. Δικ. ποῖος οὑτοσὶ
Τιμόθεος; Μουσ. Μιλήτιός τις πυῤῥίας κακά μοι παρέσχεν: οὗτος ἅπαντας οὓς λέγω παρελήλυθ᾽, ᾁδων ὲκτραπέλους μυρμηκιάς ἐξαρμονίους ὑθερβολαίους τ᾽ ἀνοδίους, καὶ νιγλάρους, ὥσπερ τε τὰς ῥαφάνους ὅλην κάμπτων με κατεμέστωσε ... κἂν ἐντύχῃ πού μοι βαδιζούσῃ μόνῃ, ἀπέδυσε κἀνέλυσε χορδαῖς ἕνδεκα.»»ho de Timotheos m᾽, ō filtatē, katorōrykhen kai diakeknaik᾽ aiskhista. Dik. poīos hūtosi Timotheos; Mūs. Milētios tis pyrrhias kaka moi pareskhen: hūtos hapantas hūs legō parelēlyth᾽, hādōn ektrapelūs myrmēkias eksarmoniūs hytherbolaiūs t᾽ anodiūs, kai niglarūs, hōsper te tas rhafanūs holēn kamptōn me katemestōse ... kan entykhē pū moi badizūsē monē, apedyse kanelyse khordais hendeka.»»Mutta Timotheos, oi rakkain, on haudannut minut ja kuluttanut minut loppuun mitä häpeällisimmin. Oikeus: Kuka tämä Timotheos on? Musiikki: Eräs punatukkainen mies Miletoksesta, hän on tehnyt minulle kauheita; hän on ohittanut kaikki mainitsemani, laulaen mutkikkaita muurahaiskekoja, epäharmonisia, ylenpalttisia ja sävelkuluttomia kappaleita, ja kimeitä liverryksiä, aivan kuin täyttäisi minut kiermurtelevilla toukilla kuin kaalinlehdet... Ja jos hän sattuu kohtaamaan minut jossain, kun kuljen yksin, hän riisuu ja purkaa minut yksitoistakielisillä soinnuillaan.»
Timotheoksen elämästä tiedetään vain vähän yksityiskohtia. Hänen kerrotaan viettäneen aikaa Makedonian hovissa, ja myöhemmin mainitaan hänen vierailunsa Spartassa. Hän näyttää ottaneen vaikutteita etenkin Frynnikseltä, joka oli Mytilenestä ja jonka hän kerran voitti kilpailussa.
Timotheoksen uran alku oli epäonninen. Vaikka ateenalaiset olivat tunnetusti uutuudenhaluisia ja tottuneet Frynniksen, Melanippideen ja muiden uudenaikaiseen musiikkiin, Timotheoksen vieläkin rohkeammat uudistukset aiheuttivat paheksuntaa ja buuauksia. Kerrotaan, että Euripides rohkaisi häntä silloin ennustaen, että vielä jonakin päivänä hän hallitsisi teattereita. Ennustus toteutuikin hänen myöhemmässä suosiossaan. Plutarkhos kertoo hänen riemuinneen voitostaan Frynniksen nähden. Kun hän myöhemmin hävisi Polyidoksen oppilaalle Filotaalle, hän sai lohtua Stratonikoksen nokkelasta huomautuksesta, jonka mukaan ”Polyidos säätää päätöksiä, Timotheos lakeja” (sana nomos tarkoittaa sekä ”lakia” että ”sävelmää”).
Timotheoksen suosiosta kertoo muun muassa se, että efesoslaiset palkitsivat hänet Artemiille omistetusta hymnistä tuhannella kultarahalla. Arkadialaisten nuorukaisten koulutuksen viimeinen vaihe oli Timotheoksen ja Filoksenoksen nomosten oppiminen. Knossoksen kaupungin säilyneessä, luultavasti 100-luvulta eaa. peräisin olevassa päätöksessä Timotheosta ja Polyidosta ylistetään korkeimmilla kunnianosoituksilla, ja heidät rinnastetaan vanhoihin kreetalaisiin runoilijoihin.
Timotheos kuoli Makedoniassa; lähteenä tälle on Stefanos Byzantionlainen, joka on säilyttänyt hänen hautakirjoituksensa:
Timotheoksen tyylistä voidaan tehdä päätelmiä säilyneiden runokatkelmien perusteella sekä muun muassa Euripideen tragedioiden kuorokohtauksista, Platonin kuvauksesta ja muista antiikin aikaisista todistuksista.
Timotheoksen musiikin yleisluonne ja hänen uudistustensa luonne käyvät melko selvästi ilmi edellä mainitusta Ferekrateen katkelmasta sekä muista antiikin lähteistä. Hän piti erityisesti keinotekoisista ja monimutkaisista musiikillisista ilmaisumuodoista, jotka olivat Ferekrateen kuvaamana ”kiemuraisia kuin muurahaispesän käytävät”. Hän vaikuttaa käyttäneen soitinmusiikkia ilman vokaalisäestystä laajemmassa määrin kuin kukaan aiempi säveltäjä. Vastoin vanhaa käytäntöä hän myös suosi khromaattista säveljärjestelmää muiden sijaan ja käytti sitä niin laajalti, että häntä on pidetty sen keksijänä.
Suda kuvaa Timotheoksen tyyliä yleisluonteisesti perinteisen musiikin pehmentämisenä (τὴν ἀρχαίαν μουσικὴν ἐπὶ τὸ μαλακώτερον μετήγαγεν, tēn arkhaian mūsikēn epi to malakōteron metēgagen, ”hän siirsi vanhan musiikin pehmeämpään suuntaan”). Pseudo-Plutarkhos mainitsee hänet yhdessä Filoksenoksen, Kreksoksen ja muiden aikakauden runoilijoiden kanssa nimityksellä ”ärsyttävämpiä ja uutuuksia rakastavia” (φορτικώτεροι καὶ φιλόκαινοι, fortikōteroi kai filokainoi), ja erityisesti koskien tyyliä, josta käyttää ilmaisua ”inhimillinen ja teemallinen tyyli” (τὸν φιλάνθρωπον καὶ θεματικόν, ton filanthrōpon kai thematikon).
Mitä tulee hänen sävellystensä aiheisiin ja tapaan, jolla hän niitä käsitteli, meillä on runsaasti todistusaineistoa siitä, että hän meni jopa muita aikakauden muusikoita pidemmälle ottaessaan vapauksia muinaisten myyttien käsittelyssä, pyrkimyksessään tehdä musiikista paitsi ilmaisullista myös jäljittelevää, ja sekoittaessaan keskenään lyyrisen runouden eri aiheita ja lajeja – toisin sanoen soveltaessaan sitä periaatetta, joka kuvaa myös Euripidesta, että runouden tarkoitus on mielihyvä.
Kitharan kielten lisääminen
Ehkä merkittävin Timotheoksen uudistuksista, sillä se mahdollisti kaikki muut, oli kitharan kielten lukumäärän lisääminen. Lisäyksen tarkasta luonteesta antiikin aikaiset lähteet eivät ole yksimielisiä, mutta koko todistusaineiston perusteella on todennäköisintä, että hänen kitharansa oli yksitoistakielinen. Kahdeksankielinen kithara, jossa oli lisättynä oktaavin sävel, joka puuttui Terpandroksen seitsenkielisestä soittimesta, oli käytössä jo Pindaroksen aikana. Yhdeksäs kieli näyttää olleen Frynniksen lisäys. Jo Ion Khioslainen, Sofokleen aikalainen, mainitsee kymmenkielisen kitharan, joten on todennäköistä, että Melanippides lisäsi kymmenennen kielen. Näin jäljelle jää yhdestoista kieli, joka voidaan liittää Timotheokseen. Edellä olevassa Ferekrateen katkelmassa mainitaan oikeastaan ”kaksitoistakielinen” kithara, mutta se korjataan ”yksitoistakieliseksi”, sillä sen oletetaan johtuvan tekstivirheestä.
Todisteita sen puolesta, että juuri Timotheos lisäsi yhdennentoista kielen, ovat muun muassa Sudan maininta, vaikka se virheellisesti pitää häntä myös kymmenennen kielen keksijänä, mikä on ristiriidassa Ionin todistuksen kanssa. Lisäksi tunnetaan perimätieto, jonka mukaan Timotheoksen vieraillessa Spartassa ja osallistuessa musiikkikilpailuun Karneia-juhlassa, yksi eforeista tempaisi hänen kitharansa ja leikkasi siitä pois ne neljä kieltä, jotka ylittivät Terpandroksen seitsenkielisen soiton. Tämän teon muistoksi, ja varoitukseksi tuleville uudistajille, spartalaiset ripustivat turmellun kitharan näytteille Skiakseen.
Tämän perimätiedon paikkansapitävyys on joskus kiistetty sillä perusteella, että sama tarina kerrotaan myös Frynniksen yhdeksänkielisestä kitharasta. Eforin toiminta on kuitenkin niin tunnusomaista spartalaiselle musiikkikäsitykselle, että vastaavanlainen välikohtaus on voinut sattua aina, kun tätä perinnettä yritettiin rikkoa. Nämä kaksi kertomusta pikemminkin vahvistavat toisiaan, ja Plutarkhos mainitseekin ne kahtena erillisenä tapahtumana.
Perimätieto sisältyy myös niin sanottuun spartalaisten asetukseen, jonka Boëthius on säilyttänyt. On kuitenkin osoitettu varsin vakuuttavasti, että kyseinen asetus on tuntemattoman grammaatikon sepittämä. Se on silti merkittävä, koska se tiivistää, mitä kyseinen kirjoittaja on koonnut antiikin lähteistä koskien Timotheoksen musiikillisia uudistuksia. Kyseinen asiakirja on eforien määräys nuhdella Timotheosta siitä, että hän oli häpäissyt vanhan musiikin ja turmellut nuorison korvat hylkäämällä seitsenkielisen kitharan, ja tuomalla mukanaan kielten paljouden ja uusia sävelmiä, joissa alhaiset ja moninaiset sävelet syrjäyttivät vanhat yksinkertaiset ja tasaiset liikkeet, sekä siitä, että hän oli muuttanut säveljärjestelmän enharmonisesta khromaattiseksi antistrofisena vaihteluna. Lisäksi häntä moitittiin siitä, että hän oli EleusiinDemeterin juhlaan kutsuttuna esittänyt siveettömän version myytistä ja opettanut nuorisolle Semelen synnytystuskat. Tämän moitteen lisäksi hänen oli määrä katkaista ne kitharansa kielet, jotka ylittivät seitsemän.
Dithyrambit
Papyruskatkelma Timotheoksen nomoksestaPersialaiset (Persai). Papyruksen reunaan on merkitty tekstinosia erottava koronis. P.Berol. inv. 9875 col. v.
Karl Otfried Müller katsoi, ettei myöhemmän vaiheen dithyrambeissa ”ollut ajatuksen yhtenäisyyttä; ei mitään sävyä, joka läpäisisi koko runon ja säilyttäisi kuulijoiden mielissä johdonmukaisen tunnetilan; ei tarinan alistamista eettisille ideoille; ei järjestelmällistä säkeistöjen rakennetta, jota säännöt ohjaisivat; vaan irrallista ja hillitöntä lyyristen tunteiden leikkiä, jonka laukaisivat jonkin myyttisen tarinan satunnaiset ärsykkeet ja joka kulki milloin minnekin – pyrkien kuitenkin erityisesti tarttumaan kohtiin, jotka antoivat tilaa välittömälle säveljäljittelylle, ja salli kuvauksen muodon, joka rehenteli aistillisilla viehätyksillä.” "Samalla dithyrambista tuli kuvaileva tai, kuten Aristoteles sanoo, jäljittelevä (μεταβολή, metabolē). Luonnonilmiöitä, joita se kuvasi, jäljiteltiin sävelten, rytmien ja näyttelijöiden pantomiimisten eleiden avulla (kuten aiemmin hyporkhemassa); ja tätä tuki vahvasti voimakas soitinsäestys, joka pyrki ilmaisemaan täyteläisillä voimakkailla äänillään raivoavat luonnonvoimat, villieläinten äänet ja muut äänet.” Eräs parasiitti vitsaili yhdestä Timotheoksen myrskyaiheisesta dithyrambista toteamalla, että ”hän oli nähnyt suurempia myrskyjä monessa kiehuvassa vesikattilassa”.
Silmiinpistävä esimerkki tästä jäljittelevästä ja aistillisesta esitystavasta on Timotheoksen dithyrambiteos Semelen synnytys (Σεμέλης ὠδίν, Semelēs ōdin), jota paheksuttiin jo aiemmin mainitussa pseudo-spartalaisessa asetuksessa. Yhdestä tämän runon kohdasta Stratonikoksen kerrotaan kysyneen: ”Jos hän olisi ollut synnyttämässä käsityöläistä eikä jumalaa, millaisia huutoja hän olisi päästänyt?”
Timotheoksen kieli oli ylenpalttista ja rehevää, kuten voimme havaita hänen dithyrambiteoksestaan Kyklooppi (Κύκλωψ, Kyklōps) säilyneestä katkelmasta, jonka Athenaios on tallettanut. Hänen metaforiensa rohkeudesta on esimerkkinä ilmaus, jossa hän kutsuu kilpeä nimityksellä ”Areenviinimalja” (φίαλην Ἄρεος, fialēn Areos), mistä häntä arvosteli komediakirjailija Antifanes, ja jonka Aristoteles mainitsee peräti kolme kertaa. Toinen esimerkki hänen rohkeasta kuvakielestään esiintyy Anaksandrideen katkelmassa. Aristoteleen jaksossa, jossa käsitellään todellisten ja ihanteellisten hahmojen esittämistä runoudessa ja maalaustaiteessa, viitataan Timotheoksen ja Filoksenoksen Kykloopit-teoksiin; valitettavasti tekstissä ei ole mitään, mikä osoittaisi, kumman näistä runoilijoista Aristoteles tarkoitti esittäneen enemmän ihanteellisia hahmoja.
Suuri osa Timotheoksen Persialaiset (Πέρσαι, Persai) -nimisestä nomoksesta löydettiin papyruksena Egyptistä vuonna 1902, mikä lisäsi merkittävästi tietoa Timotheoksen runoudesta ja yleensä nomos-laulusta. Teoksen alku on hävinnyt, mutta ydinosa, omfalos (”napa”), sen jälkeen seuraava sfragis- eli ”sinetti”-osasto ja epilogos ovat säilyneet. Persialaiset on vapaisiin lyyrisiin rytmeihin laadittu läpisävelletty soololaulu. Sen ydinosassa laulaja kuvaa kreikkalaisten ja barbaarien välisen meritaistelun, ehkä Salamiin taistelun, hurjaa melskettä ja esittää muun muassa useiden barbaarien kuolemantuskaa ja rajuja tunteenpurkauksia ja lopuksi kuninkaan pakokäskyn. Sfragis-osassa laulaja ikään kuin painaa teokseensa sinettinsä mainitsemalla nimensä ja kehumalla taitoaan. Epilogissa hän rukoilee Apollonin siunausta synnyinkaupungilleen.
Löydös osoittaa, että myös tämän runoelman sanonta oli pöyhkeää ja teennäistä ja täynnä vaikeatajuisia metaforia. Siinä näkyy pyrkimys hämmästyttää kuulijoita taiturimaisuudella. Nomoksessa kuitenkin sävelmä oli pääasiana.
Muu lyyrinen runous
Kuten kaikki aikakauden dithyrambirunoilijat, Timotheos sepitti teoksia kaikissa lyyrisen runouden lajeissa, ja vieläpä tavalla, joka hämärsi näiden lajien väliset rajat: hän sekoitti threnoja eli valituslauluja hymneihin, paiaaneja dithyrambeihin ja jopa esitti lyyraa soittamalla musiikkia, joka oli tarkoitettu huilulle. Tämän kehityksen huipennus näyttää olleen askel, joka voidaan laittaa yksinomaan Timotheoksen nimiin: nomoksille — jotka siihen asti näyttävät säilyneen lähes alkuperäisessä muodossaan — annettiin dithyrambimainen sävy ja ilmaisutapa, ja ne sovitettiin kuoron, eivät enää yksittäisen esittäjän, laulettaviksi.
↑Boëthius: Musiikista (De musica) 1.1, s. 1372, ed. Basel.
↑Pseudo-Plutarkhos: Musiikista (De musica) 12, s. 1135d.
↑Plutarkhos: Spartalaisia lausumia (Apophthegmata Laconica) s. 220c.
↑Ion: Epigrammi, mainittu Euclides: Introductio harmonica s. 19, ed. Meibom.
↑Pausanias: Kreikan kuvaus 3.12.8; Plutarkhos: Spartalaisten tavat (Instituta Laconica) 17, s. 238c; Agis 10; Artemon, teoksessa Athenaios: Deipnosophistai 14, s. 636e; Cicero: Laeista (De legibus) 2.15. Vain ensimmäisessä näistä lähteistä mainitaan lisättyjen kielten lukumäärä, mutta se sopii yhteen muun todistusaineiston kanssa — ja on lisäksi huomattava, että Pausanias itse näki kitharan riippumassa Skiaksessa.
↑Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Agis 10; Spartalaisia lausumia (Apophthegmata Laconica) s. 220c.
↑Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Agis 10.
