Trisha Brown

Trisha Brown
Henkilötiedot
Syntynyt25. marraskuuta 1936
Aberdeen, Washington, Yhdysvallat
Kuollut18. maaliskuuta 2017 (80 vuotta)
San Antonio, Texas, Yhdysvallat
Ammatti koreografi, tanssija
Taiteilija
Aktiivisena 1962–2011
Ala moderni tanssi
Aiheesta muualla
www.trishabrowncompany.org

Trisha Brown (25. marraskuuta 1936 Aberdeen, Washington, Yhdysvallat – 18. maaliskuuta 2017 San Antonio, Texas, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen tanssija ja koreografi. Hän aloitti avantgarden parissa ja suunnitteli pelkistettyjä teoksia, joissa tanssi tapahtui hiljaisuudessa konseptia ja liikkeitä alleviivaten. Hänen teoksissaan oli myös valjaiden ja muiden apuvälineiden avulla tutkittu painovoiman vaikutusta liikkeeseen ja tanssia, joissa liikkeet tapahtuivat liikejatkumona. Brown siirtyi 1970-luvun lopulla perinteiseen teatteriympäristöön ja nousi postmodernin tanssin kärkinimeksi. Set and Reset (1983) teki hänet tunnetuksi myös laajemman yleisön parissa. Brown oli urallaan perustamassa kahta avantgardea tanssiryhmää sekä 1970 oman seurueensa.

Nuoruus ja opiskelu

Trisha Brown syntyi ja kasvoi Washingtonin osavaltion Aberdeenissä. Hänen vanhempansa olivat myyntimies Martell Brown ja opettaja Dorothy Abel. High schoolin jälkeen Brown lähti opiskelemaan modernia tanssia Mills Collegeen Oaklandiin. Hän osallistui myös American Dance Festivalin kesäkursseille, missä häntä opettivat muun muassa koreografi Merce Cunningham ja tanssi- ja musiikkipedagogi Louis Horst. Brown suoritti 1958 Mills Collegesta alemman korkeakoulututkinnon.

Brown muutti 1961 New Yorkiin, missä hän alkoi käydä Robert Dunnin kokeellisen komposition tunneilla. Dunn perusti työpajansa säveltäjä John Cagen metodeihin, ja Brownkin sanoi Cagen olleen uransa tärkein vaikuttaja. Dunn oli kiinnostunut erityisesti oppilaiden yksilöllisistä kompositioratkaisuista ja haki vaihtoehtoja modernin tanssin vakiintuneille käytäntöille, joita avantgardesta kiinnostuneet 1960-luvun nuoret pitivät vanhanaikaisina.

Ura

Avantgarde-tanssi

Brown tutustui Dunnin kautta myös muihin nuoriin radikaaleihin koreografehin, kuten Steve Paxtoniin, Lucinda Childsiin ja Yvonne Raineriin, jotka yhdessä pyrkivät hävittämään tanssitaiteelta sen historiallisen linkityksen glamouriin, virtuositeettiin ja tarinankerrontaan. Brown oli mukana perustamassa kahta avantgarde-ryhmää, vuonna 1962 Judson Churchin tanssikollektiivin ja vuonna 1970 Grand Unionin. Oman tanssiryhmänsä hän perusti myös vuonna 1970.

Brownin varhaisvaiheen teokset vuosina 1962–1978 olivat usein abstrakteja koreografioita, jotka perustuivat johonkin konseptiin. Tanssit myös tapahtuivat hiljaisuudessa, ja niitä säestivät vain hengitys ja muut kehon äänet. Ne olivat pelkistettyjä, ja niiden tavoite oli kiinnättää huomio konseptiin ja liikkeisiin. Hän myös teki sarjan teoksia, joissa käytettiin muun muassa valjaita, köysiä ja tilaa tutkiakseen kehoa ja liikettä suhteessa painovoimaan. Esimerkiksi teoksessa Walking on the Wall (1970) tanssijat olivat valjaissa ja liikkuivat seinäpintaa pitkin.

Brown suunnitteli myös Accumulation Pieces -sarjan, jonka teokset yhdistivät erilaiset liikkeet sarjaksi. Teoksessa Accumulation (1971) liike alkaa peukalosta ja etenee kyynärpäistä ja olkapäistä koko kehoon. Teoksessa Roof Piece (1973) oli 15 tanssijaa Manhattanin katoilla. Jokainen tanssija oli eri katolla ja jatkoi edellisen liikkeitä.

Teatteriympäristöihin postmodernistiksi

Brownin uran suunta muuttui 1979, kun hän siirtyi työskentelemään konventionaalisesti teatteritiloihin. Hän alkoi käyttää myös sisustussuunnittelua ja musiikkia. Omien sanojensa mukaan hän oli kyllästynyt kuuntelemaan yleisön yskintää. Brown alkoi myös tehdä yhteistyötä taiteilijoiden Robert Rauschenberg ja Donald Judd sekä säveltäjien Laurie Anderson ja Robert Ashley kanssa. Hänen teoksiaan on luokiteltu 1980-luvulta postmoderneiksi.

Brownin teoksista esimerkiksi Glacial Decoy (1979) käytti taustakulississa Rauschenbergin mustavalkoisia valokuvia, ja Set and Reset (1983) hyödynsi Rauschenbergin pukusuunnitelmia ja elokuvaleikkeitä sekä Laurie Andersonin sävellystä. Set and Resetiä pidetään yleisesti postmodernin tanssin mestariteoksena, ja siinä myös Brownin kehittämä työtapa, joka tunnetaan nimellä ”muistettu improvisaatio”, saavutti huippunsa. Brownin työtavassa hän loi liikemateriaalia ja antoi tanssijoiden improvisoida annetulla liikkeellä. Teos teki hänet laajemmin tunnetuksi, ja hänen tanssiseurueensa on esittänyt sitä useita kertoja uudestaan.

Brownin myöhäistuotannossa on runsaasti ison mittakaavan teoksia. Hän toteutti muun muassa kuusi oopperaa ja baletin O Zlozony/O Composite (2004). Hän myös tuotti soolotanssin If You Couldn’t See Me (1994), jossa hän itse tanssii kymmenminuuttisen esityksen. Brown teki duetossa You Can See Us (1995) yhteistyötä koreografi Bill T. Jonesin kanssa, ja tanssi sen vuonna 1996 Mihail Baryšnikovin kanssa.

Trisha Brownin tanssiseurue esittämässä teosta M.O. vuonna 1997.

Brownin teoksessa M.O. (1995) hän käytti Johann Sebastian Bachin kokoelmaa Musicalisches Opfer. Teoksen Present Tense (2003) hän loi yhdessä taiteilija Elizabeth Murrayn kanssa. Siinä oli John Cagen musiikkia. Brown suunnitteli tanssiin I love my robots (2007) pahviputkista tehtyjä robottia.

Brownin viimeisiä vuosia hidasti vaskulaarinen dementia, ja hänen viimeinen tanssinsa oli vuonna 2011, jolloin hän kärsi jo taudin oireista.

Yksityiselämä

Trisha Brown oli naimisissa taiteilija Burt Barrin kanssa. Barr kuoli vuonna 2016 ja Brown seuraavana vuonna. Heillä oli liitostaan yksi lapsi.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 Judith Mackrell: Trisha Brown obituary The Guardian. 22.3.2017. Guardian News & Media Limited. Viitattu 5.4.2026. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 7 Trisha Brown Encyclopedia Britannica. 14.3.2026. Viitattu 5.4.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 Riikka Laakso: ”Trisha Brown – koreografia järjestelmänä, joka saa tanssin tapahtumaan”. Teoksessa Näkökulmia tanssitaiteen historiaan ja nykypäivään. (Kirsi Monni, Riikka Laakso & Hanna Järvinen (toim.)) Helsinki: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2022. ISBN 978-952-353-061-4 Artikkeli verkkojulkaisussa Viitattu 5.4.2026.