Tyranni

Tämä artikkeli kertoo hallitsijasta. Lintuheimosta kertoo artikkeli tyrannit.

Tyranni (m.kreik. τύραννος, tyrannos) eli hirmuhallitsija on nykykielenkäytössä hallitsija, joka harjoittaa väkivaltaisiin keinoihin perustuvaa, kauhua herättävää vallankäyttöä. Tällaisesta hirmuhallinnosta käytetään vastaavasti nimeä tyrannia. Itsevaltaiseen tai omavaltaiseen vallankäyttöön liittyvän niin sanotun tyrannisoinnin (verbi tyrannisoida) sijasta käytetään yleisesti käsitettä sortaminen (verbi sortaa). Tyrannia on suomennettu hirmuvallan lisäksi myös sortohallintona.

Dionysios I, Syrakusan tyranni.

Antiikki

Alkujaan antiikin Kreikassa tyranni tarkoitti henkilöä, joka puoluetaisteluissa 600- ja 500-luvuilla eaa. anasti kansanselvennä avulla vallan. Sanaan ei aluksi sisältynyt moraalista paheksuntaa. Ateenalaisen demokratian kehittyessä 500-luvulta eaa. lähtien tyranni-nimikkeeseen alkoi kuitenkin liittyä nykyisenkaltaisia kielteisiä mielleyhtymiä.

Nykyaika

Nykyään tyrannilla tarkoitetaan yleensä nimenomaan hirmuhallitsijaa. Aristoteleelta on peräisin jaottelu valistuneeseen itsevaltiuteen ja tyranniuteen, jossa valtaa väärinkäytetään alamaisten kaltoin kohtelemiseen. Valistusaikakaudelta lähtien monia vallankumouksia, muun muassa Ranskan suurta vallankumousta ja Yhdysvaltain itsenäistymistä, perusteltiin itsevaltaisen kuninkaan tyrannimaisella vallankäytöllä.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Castren & Pietilä-Castren 2000, s. 604.