Unto Olavi Ek (23. lokakuuta 1934 – 9. heinäkuuta 2019) oli suomalainen eräkirjailija. Hän työskenteli muun muassa rajavartijana. Hän oli kotoisin Sallan Varvikon kylästä ja hänellä oli Sallassa oma uudistila mutta hän menetti sen verovelkojen ja avioeron seurauksena. Ekistä tuli tämän jälkeen yhteiskunnan ulkopuolella elänyt ”metsäsissi” ja hän alkoi harjoittaa hirvien salakaatoa hankkiakseen ruokaa itselleen. Hän kaatoi viisi karhua ja yli sata hirveä.
Hymylehden toukokuun numerossa 2010 olleessa haastattelussa Ek kertoi tehneensä kaikkiaan yli sata salakaatoa. Lihat hän oli käyttänyt suurimmaksi osaksi itse ja myynyt niitä vain pakottavassa tarpeessa.
Vuonna 1979 Ek tuomittiin hirven salakaadosta neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Ekin kirjat poikkeavat eräkirjallisuuden valtavirrasta, sillä niissä kuvataan myös salametsästystä ja juopottelua.
Vuonna 2026 Tuomo Pirttimaa julkaisi Unto Ekistä kertovan romaanin Lyijykausi.