| Velkotta Велькота, Velkota |
|
|---|---|
Velkotta ja lähikylät vuoden 1863 kartalla. |
|
Velkotta |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Alue | Leningradin alue |
| Piiri | Jaaman piiri |
| Kunta | Kattila |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kylä |
| Väkiluku (2010) | 35 |
Velkotta (ven. Велькота, Velkota) on kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Kattilan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Inkerin ylängöllä kymmenen kilometriä Kattilasta itään. Kylässä on 35 asukasta (vuonna 2010).
Kaprion ujestin Ratsinan pogostaan kuulunut Velkotta mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1500. Sen kansallisuudeltaan venäläiset asukkaat olivat 1860-luvulle saakka viereisen kartanon maaorjia, jotka kuuluivat Uutassolan ortodoksiseen seurakuntaan. Vuonna 1862 kylässä oli 56 taloa ja 348 asukasta. Velkotan kartano kuului 1700-luvun lopulta lähtien runoilija Aleksandr Blokin sukulaisille.
Venäjän vallankumouksen jälkeen Velkotta lähikylineen muodosti oman kyläneuvoston, kunnes vuonna 1959 se liitettiin Kaipalan kyläneuvostoon. Myöhemmin se kuului Kattilan kyläneuvostoon. Vuonna 1997 kylässä oli 56 ja vuonna 2007 29 asukasta.
Velkotan kartanosta on säilynyt toinen päärakennus, talli ja puiston jäännöksiä. Kylän lähellä sijaitsee suojeltu tammimetsikkö.