Iku Tukiainen
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä , joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Ilkka "Iku" Tukiainen on suomalainen muusikko . Hänen yhtyeitään ovat olleet muun muassa Iku , Bloodshot Rollin , Nova , Mike Ortiz Band , Wanha Laine , Villi Linja , Jussi Hakulisen yhtye , Kinsky , Amazing Sound Orchestra, Noin 7 veljestä , Neumann Duo ja Toinen Kierros . Iku Tukiainen vaikuttaa nykyisin mainitussa Iku -yhtyeessä. Tukiainen toimii Iku-yhtyeen laulaja-kitaristina ja keulakuvana.
Vuonna 2003 uudelleen kootun Iku-yhtyeen kolmas albumi oli Tähtihetkiä . Neljännen Ikun kesällä 2006 ilmestyneen Musta Herra -albumin materiaali on pääosin Wanha Laine -yhtyeen kappaleita päivitettyinä 2000-luvulle, ja se sisältää paljon rankempaa materiaalia kuin muut Ikun levyt. Mustan Herran julkaisi Propaganda records . Albumi Suomirock-ilta ilmestyi vuonna 2008. Liikkuvat taa -albumi valmistui vuonna 2010. Lopulta kaikki saduksi muuttuu eepos ilmestyi alkuvuonna 2013. Uusin Iku-yhtyen albumi on helmikuussa 2015 ilmestynyt Dreamlandia
Vuonna 2010 Ilkka kokeili myös osallistua X-Factoriin.
Tukiainen on ammatiltaan maalari
Iku Tukiaisen bändihistoriikki
1977–1980: Bloodshot Rollin
1981–1982: Nova, myöhemmin Mike Ortiz Band
1981–1985: Wanha Laine
1985: Villi Linja
1985–1986: Jussi Hakulinen, myöhemmin Kinsky
1987: Amazing Sound Orchestra
1987–1994: Iku
1992–? : Noin 7 veljestä
1996–1999: Neumann Duo
1997–2002: Toinen Kierros
2003– : Iku
Diskografia
Albumit
Jussi Hakulinen : Vaaleanpunainen majatalo (Poko Rekords , 1985)
Kinsky : Valtaa ja voimaa (Poko, 1986)
Iku : Mustaa valoa (West Coast, 1990)
Iku: Ruusua ja Ohdakkeita (Kill City , 1991)
Toinen Kierros : Tyylirikkoja Heiskasen Baarin Jukeboxissa (PRO 2002, Pro-records , 1999)
Toinen Kierros: Kulta Groove (PRO 2006, Propaganda records , 2001)
Iku: Tähtihetkiä (PRO 2036, Propaganda records , 2004)
Iku : Musta herra (PRO 2053, Propaganda records , 2006)
Iku: Suomirock-ilta (PRO 2063, Propaganda records , 2008)
Iku: Liikkuvat taa (Pilke 004, Pilke, 2010)
Iku: Lopulta kaikki saduksi muuttuu (Pilke 011, Pilke, 2013)
Iku: Dreamlandia (KILLCD 19, Kill City , 2015)
Singlet
Wanha Laine : Teatteri / Pala maata, pala taivasta (Polarvox , 1984)
Villi Linja : Harharetket / Aitiopaikka (Poko, 1985)
Villi Linja: Haaksirikko / Noidankehä (Poko, 1985)
Jussi Hakulinen: Yö, jota koskaan ei ollutkaan / Varkaat, Kulkurit (Poko, 1985)
Kinsky: Joulu Avaruudessa (Poko, 1985)
Kinsky: Lumilinna (4 biisin maxi, Poko, 1986)
Kinsky: Sankareiden maa / Kesäkuu (Poko, 1986)
Amazing Sound Orchestra : Hey Hey Friday Night / Happy Summerholiday (Finnlevy, 1987)
Iku: Kohti tuntematonta / Myöhässä taas (Flamingo, 1988)
Iku: Tämän päivän turhuus / Pelon varjot (West Coast Records, 1989)
Iku: Erämaat / Bukarest palaa (West Coast Records, 1990)
Iku: Ruusuja ja Ohdakkeita / Marjanpoimijat (Kill City , 1991)
Iku: Sisko (4 biisin maxi, 1993)
Iku: Haloo (Haloo / Jumalten juomaa / Oot mun kaikuluotain / Hiekkarantojen kuningatar ) (CD, 1994)
Noin 7 veljestä: 8 biisin CD (1996)
Toinen Kierros: Joulukuun yhdeksäs / Tekstiviesti / Harmonia (Propaganda records , 2000)
Toinen Kierros: Kiiltokuvia / Kaikkien Ei-Kenenkään maa / Onko sinulla varaa (Propaganda records , 2001)
Iku: Melankoliaa / Tähtihetkiä (PRO 2038, Propaganda records , 2004)
Iku: Nostakaa maljat / Pieni tarina / Missä olet? (Propaganda records 2004)
Iku: Pieni tarina / Yövuoro iskelmätehtaalla / Lapsuuden ystävä (PRO 2042, Propaganda records, 2004)
Iku: Musta Herra / Näen ja kuulen (Propaganda records , 2006)
Iku: Yksin itken sateeseen / Tänä keväänä (Propaganda records , 2006)
Iku: Unohdetut / Elämän syksy (PRO 2057, Kill City , 2007)
Iku: Pieni tarina (2010) / Mediapersoona (Pilke 001, Pilke, 2010)
Iku: Suvilaulu (Pilke 002, Pilke. 2010)
Iku: Siipiesi suojaan (Pilke 003, Pilke, 2010)
Iku: Varjo vain (Pilke 005, Pilke. 2011)
Iku: Juostaan tuuleen (Pilke 006, Pilke. 2011)
Iku: Haltiatar (Pilke 007, Pilke, 2012)
Iku: Painolasti (Pilke 008, Pilke, 2012)
Iku: Merirosvolippu (Pilke 009, Pilke, 2012)
Iku: Ota minut mukaasi (Pilke 010, Pilke, 2012)
Iku: Mopoautoparkki (Pilke 012, Pilke, 2013)
Iku: Piiri Pienen Kaupungin (Pilke 013, Pilke, 2013)
Iku: Sydän päättää (Pilke 014, Pilke, 2014)
Lisäksi levyjä on kokoelmilla ja CD-uudelleenjulkaisuja on ilmestynyt eri koosteella.