West Memphis Three

Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.

The West Memphis Three nimellä tunnetaan Yhdysvalloissa paljon julkisuutta saanut rikostapaus ja sen oikeudenkäynti. ”Länsi-Memphisin kolmikon” -nimellä on viitattu mediassa, sekä murhien kolmeen uhriin, että kolmeen rikoksesta tuomittuun teiniin. Noin 8-vuotiaat lapset Stevie Branch, Christopher Byers ja Michael Moore katosivat Arkansasissa, Yhdysvaltain eteläosassa 5. toukokuuta vuonna 1993. Viranomaiset aloittivat lasten laajat etsinnät heti seuraavana päivänä. Kadonneet lapset löydettiin kuolleena. Heidät oli murhattu.

Kolmen pikkupojan murhista tuomittiin kolme teiniä, jotka olivat Damien Echols, Jason Baldwin, sekä kehitysvammainen Jessie Misskelley Jr. Heitä alettiin oikeuskäsittelyn yhteydessä kutsua Länsi-Memphisin kolmikoksi. Tapaus on ollut kiistanalainen alusta saakka. Etenkin rikoksen poliisitutkintaa ja oikeudenkäyntiä on kritisoitu laajasti mediassa. Yleisesti mediassa on arvioitu, että rikoksesta tuomittiin syyttömät henkilöt. Echols, Baldwin ja Misskelley vapautuivat vankeudesta vuonna 2010 vietettyään yli 18 vuotta telkien takana. DNA-todisteet osoittavat heidän syyttömyyteen.

West Memphis Three-tapaus sai valtavasti julkisuutta Yhdysvalloissa. Tapaus on liitetty esimerkiksi saatananpalvontapaniikin nimellä tunnettuun ilmiöön. Useat julkisuuden henkilöt ovat ottaneet mediassa kantaa tapahtuneeseen. Aiheesta on kirjoitettu useita kirjoja, tehty elokuvia, ja useat tunnetut muusikot ovat jopa esittäneet West Memphis Three aiheisia lauluja.

Lasten murhat ovat edelleen selvittämättä.

Murhat

Toukokuun 5. päivä vuonna 1993 alkoi kuin mikä tahansa päivä West Memphisin kaupungissa Yhdysvaltojen Arkansasissa. Kahdeksanvuotiaat Steve Branch, Christopher Byers ja Michael Moore lähtivät kouluun, kävivät oppituntinsa läpi ja tulivat takaisin kotiin, noin kello kolmen aikaa iltapäivällä. Poikien perheiden mukaan viimeinen havainto heistä oli iltapäivällä, noin klo 17.30-18.00. Pojat olivat tulleet koulusta kotiin, mutta lähteneet pian ulos leikkimään. Christopherin isäpuoli, John Mark Byers teki katoamisilmoituksen pojastaan noin klo 20.00

Seuraavana iltapäivänä poikien alastomat ja pahoin runnellut ruumiit löydettiin Robin Hood Hillsin alueen läpi virtaavan puron rantamilta. Paikalliselle poliisille kyseessä oli ensimmäinen tämän raakuus- ja kokoluokan rikos. Ruumiit oli riisuttu alasti ja poikien raajat oli sidottu heidän omilla kengännauhoillaan. Rikospaikalla oli vähän verta, eikä surma-välinettä löytynyt. Poikien vaatteet ja polkupyörät oli heitetty puroon, joten todisteita jäi poliisille hyvin vähän tutkittavaksi. Rikosprofiloija Brent Turveyn mukaan on mahdollista, että pojat surmattiin aivan muualla kun ruumiiden löytöpaikalla. Uhrien kehoista löydettiin useita ruhjeita, ja kaksi pojista näytti kuolleen hukkumalla. Ennennäkemätön ja raaka rikos järkytti hartaan uskonnollisen, 28 000 asukkaan pikkukaupungin asukkaita. Poliisin uskomuksen mukaan teon oli tehnyt mitä ilmeisimmin saatananpalvojat.

Syytetyt

Paikallisella poliisilla oli lähes välittömästi pääepäilty mielessä: 18-vuotias ongelmanuori Damien Echols, jonka huhuttiin olevan kiinnostunut okkultismista. Lisäksi Echolsin kerrottiin harjoittavan uuspakanallista wicca-uskontoa. Myös paikallinen nuorisovalvoja syytti tummatukkaista, tummiin pukeutuvaa ja synkänoloista Echolsia, vaikka suoria todisteita häntä vastaan ei ollut.

Poliisin tutkinnassa epäillyiksi nousi myös hänen ystävänsä, Jason Baldwin, sekä kehitysvammainen Jessie Misskelley Jr. He olivat iältään 16-18-vuotiaita paikallisia. Heistä Echols ja Misskelley olivat koulupudokkaita, joista jälkimmäisellä oli mainetta tappelupukarina.

Misskelleyn tunnustus

Kolmikosta Misskelley pidätettiin 3. kesäkuuta vuonna 1993. Hän tunnusti syyllisyytensä murhiin 12 tuntia pidätyksen jälkeen. 17-vuotias kehitysvammainen Misskelley peruutti myöhemmin tunnustuksensa. Hän ei täysin ymmärtänyt mistä häntä syytettiin, eikä tilanteen vakavuutta. Oikeuden pöytäkirjoista käy ilmi, että Misskelleyn AÖ oli poikkeuksellisen matala, minkä olisi lain mukaan pitänyt riittää tunnustuksen mitätöimiseen. Paikallisen sanomalehden mukaan hänen tunnustuksensa oli myös täynnä asiavirheitä ja epäjohdonmukaisuuksia. 12 tuntia kestäneen, vain osittain tallennetun kuulustelun aikana hän kertoi, että Baldwin ja Echols raiskasivat poikia. Väite, että uhrit olisivat raiskattu, ei pitänyt ruumiinavausraportin mukaan paikkansa. Hän myös väitti, että surmat tapahtuivat aamupäivällä, vaikka uhrit olivat vielä todistetusti elossa ja koulussa.

Ongelmana oli myös se että Jesse Misskellyä kuulusteltiin alaikäisenä, ilman hänen vanhempiensa kirjallista suostumusta. Hän oli luopunut ns. Mirandan oikeuksista, tietämättä mitä ne edes olivat. Hän ei tiennyt, että hänellä oli oikeus neuvotella asianajajan kanssa ja olla todistamatta itseään vastaan. Silti hänen lausuntonsa hyväksyttiin todisteeksi, vaikka hänen perustuslaillisia oikeuksiaan oli rikottu. Misskelley oli siinä uskossa, että häntä kuullustellaan mahdollisena todistajana, eikä epäiltynä. Kuulusteluissa Misskelley nimesi Echolsin ja Baldwinin rikoskumppaneikseen, minkä seurauksena myös heidät pidätettiin. Misskelleyn puolustuksen todistaja, Pulitzer-palkittu kirjailija ja tohtori Richard Ofshe kuvasi myöhemmin oikeudenkäynnissä Misskelleyn puheita ”klassiseksi esimerkiksi” poliisin pakottamasta tunnustuksesta.

Todistajat ja todisteet

Koska surmien selvittämiseen johtavasta vihjeestä oli luvattu 30 000 taalan vihjepalkinto, niin ilmeisesti tämän rahasumman houkuttelemana nainen nimeltä Vicki Hutcheson valehteli oikeudessa, että hän oli osallistunut Echolsin kanssa Kuujuhliin, joka on noituuteen liittyvä, täysikuun aikana vietettävä seremonia. Oikeudenkäynnin jälkeen hän myönsi, että oli keksinyt koko tarinan.

Todistaja Narlene Hollingsworth puolestaan todisti oikeudessa, että hän oli nähnyt Echolsin kävelevän rikospaikan läheisyydessä noin klo 21.30. Hollingsworthin oma aviomies puolestaan sanoi, että hän ei usko vaimonsa todistusta. Miehen mukaan ulkona oli liian pimeä, eikä hänen mukaansa vaimo kyennyt tunnistamaan ketään, kun he ajoivat nopeasti autolla rikospaikan ohitse. Syyttäjä itsekin epäili naisen kertomusta.

Jason Baldwinin kotitalon takana sijaitsevasta järvestä puolestaan löytyi veitsi, joka oli poliisin mukaan sopinut surmavälineeksi. Mikään ei kuitenkaan todistanut, että järvessä ollut veitsi olisi kuulunut syytetyille. Asiantuntijat ovat myöhemmin myös todenneet, että uhrien ruumiissa ei ollut veitsen jälkiä, vaan eläinten puremien jälkiä, jotka olivat syntyneet murhien jälkeen. Haaskaeläimet olivat syöneet ruumiita.

Tuomio

Vuonna 1994 Damien Echols, Jessie Miskellyn ja Jason Baldwinin todettiin syyllisiksi poikien murhiin valamiehistön päätöksellä. Tuomio perustui lähinnä Misskellyn puutteelliseen tunnustukseen, sekä paikallisiin todistajanlausuntoihin, joiden mukaan kolmikko harjoitti saatanallista okkultismia — fyysistä todistusaineistoa ei ollut. Misskelley ja Baldwin tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhista, kun taas Echols sai kuolemantuomion. Kuolemantuomiota ei kuitenkaan ehditty panemaan täytäntöön.

Kritiikkiä ja saatananpalvontapaniikki

Poliisin toimintaa rikoksen tutkinnassa on arvosteltu laajasti, sillä muut tutkintalinjat unohdettiin varsin nopeasti ja todisteet hylättiin, jos nämä eivät tukeneet syyttäjän ja poliisin näkemystä satanistisesta rituaalimurhista. Oikeudenkäyntiä seuranneina vuosina spekulaatiot kolmikon syyttömyydestä heräsivät. Median mukaan murhatutkimukset oli suoritettu kyseenalaisin menetelmin, eikä tuomittuja vastaan ollut konkreettisia todisteita. Ensimmäinen tapausta kriittisesti käsitellyt dokumenttielokuva esitettiin televisiossa HBO-kanavalla kesäkuussa 1996.

Väitettiin, että Yhdysvalloissa 80-luvulla laajalle levinnyt saatananpalvontapaniikki (engl. Satanic panic) oli vaikuttanut kolmikon tuomitsemiseen. Saatananpalvontapaniikki on moraalipaniikki ja salaliittoteoria, joka väittää saatananpalvojien soluttautuneen yhteiskuntaan ja harjoittavan lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja ihmisten uhraamista. West Memphis Threen oikeudenkäynti herätti julkista keskustelua saatananpalvontapaniikin vaikutuksesta viranomaisten toimintaan, sillä kultin tai salaliiton toiminnasta ei voitu todentaa minkäänlaisella konkreettisella todisteella.

Viranomaisilla kyse oli moraalisesta kampanjasta, jossa paheksuttiin "huonosti käyttäytyvää nuorisoa". ”Saatananpalvonnan asiantuntijat” olivat usein fundamentalistikristittyjä, vaikka he julkisuudessa esiintyivätkin ei-uskonnollisina. Pienillä paikkakunnilla oli median helpompi tavoittaa moraalisaarnoja jakavia uskovaisia, kuin tieteellistä tutkimusta tehneitä asiantuntijoita. Kirjailija ja tutkiva journalisti Mara Leveritt teki tapauksesta tutkimuksen ja kirjan Devil's Knot: The True Story of the West Memphis Three. Hänen mukaansa vuoden 1994 oikeudenkäynti oli oikeusmurha, jossa syyttömät joutuivat vankilaan.

Tapaukseen mediassa liitetyt julkisuuden henkilöt

West Memphis Three murhasta tuomittujen puolestapuhujiin liittyi suuri joukko julkisuuden henkilöitä ja aktivisteja. Kolmikon hyväksi luotiin voittoa tavoittelematon järjestö WM3 Freedom Fund, joka keräsi rahaa Echolsin, Baldwinin ja Misskelley Jr.:n hyväksi. Erityistä huolta herätti kuolemaantuomitun Damien Echolsin mahdollinen kohtalo. Tuomituille ilmaisi tukensa mm. Pearl Jamin laulaja Eddie Vedder, Dixie Chicks county-bändin laulaja Natalie Maines, Iggy Pop, Patti Smith, näyttelijät Winona Ryder, Jack Black ja Johnny Depp, sekä mediapersoona ja laulaja Henry Rollins ja monet muut.

Eddie Vedder vieraili vankilassa tapaamassa syytettyjä ja hän lahjoitti nimikirjoituksellaan koristeltuja tavaroita huutokauppaan murhista syytetyn kolmikon hyväksi vuonna 2005. Heidän oikeudenkäyntikulujensa kattamiseksi useat tunnetut muusikot äänittivät myös hyväntekeväisyysalbumeja ja kappaleita.

Näyttelijä Johnny Depp ja heavy rock-yhtye Metallica uskoivat vankilassa istuvien miesten tuomion johtuvan lähinnä heidän kiinnostuksestaan Stephen Kingin kauhuromaaneihin ja hevimetalliin. "Ne (syytetyt) olisivat voineet olla kuka tahansa meistä. Viranomaiset eivät tutkineet tapauksen aukkoja, vaan keskittyivät ainoastaan mustiin pukeutuneeseen pitkätukkaan. Se oli noitavaino", näyttelijä Johnny Depp kuvaili oikeudenkäyntiä MTV:lle vuonna 2012.

Uusia johtolankoja: Terry Hobbs

Vuonna 2007 tehtiin joukko uusia DNA-testejä rikospaikalta löytyneistä todistuskappaleista. Yksikään näyte ei täsmännyt murhista tuomittuun kolmikkoon. Sen sijaan poikien sitomiseen käytetyistä kengännauhoista löytyi DNA:ta, joka sopi yhden uhrin isäpuolen, Terry Hobbsin kanssa.

Tapauksen esitutkintapöytäkirjasta ei löydy Hobbsin poliisihaastattelua, vaikka hänellä oli entuudestaan rikostuomioita useista väkivaltarikoksista. Hän oli poliisille entuudestaan tuttu rikollinen. Vuonna 1994 Hobbs oli pahoinpidellyt vaimoaan ja ampunut tämän veljeä Jackie Hicksia, joka vammautui pysyvästi. Hobbs joutui vankilaan puoleksi vuodeksi. Vuonna 2003 hänet pidätettiin huumausainerikoksista. Häntä kuulusteltiin West Memphis Three -tapauksen yhteydessä vasta vuonna 2007.

Toinen rikospaikalta löydetty DNA-näyte kuului puolestaan Terry Hobbsin ystävälle, David Jacobylle. Sekä Hobbs että Jacoby ovat kiistäneet osallisuutensa murhiin, eikä heitä ole pidätetty. Murhiin liitetty Terry Hobbs kertoi paikalliselle Tv-kanavalle vuonna 2019, että hän pitää vankilaan joutunutta West Memphis Threetä edelleen syyllisinä rikokseen. Uusia pidätyksiä tapauksessa ei ole tehty.

Kolmikon vapautus

Vuonna 2010 murhasta tuomitulle kolmikolle järjestettiin uusi kuulemistilaisuus. Asianajajat vetosivat viimeisimpiin DNA-testeihin, jotka osoittivat heidän syyttömyyteensä. Heidät vapautettiin vankilasta 19. elokuuta 2011 Alford-pyynnön perusteella — Alford pyyntö (engl. Alford Plea) tarkoitti, että kolmikko luopuu korvausvaatimuksista, vaikka he katsovat olleensa syyttöminä vankeudessa. Miehille tarjottiin mahdollisuutta vapautua ja vedota syyttömyyteensä, jos he silti tunnustaisivat, että olemassa olevan aineiston perusteella heidän pidättäminen oli ollut oikeutettua^selvennä. Ketään ei saatu vastuuseen väärästä tuomiosta.

Arkansasin korkein oikeus määräsi vuonna 2034, West Memphis Three -tapauksen todisteiden lisä-DNA-tutkimukset tehtäväksi Damien Echolsin pyynnöstä. Päätös mahdollistaa uusien, edistyneempien DNA-tutkimusmenetelmien käytön, joita ei ollut saatavilla aikaisemmin. Echols kampanjoi murhan uuden tutkinnan puolesta. Vuoteen 2025 mennessä uutta tutkimusta ei ole aloitettu. Echols on kirjoittanut tapauksesta myöhemmin kolme kirjaa, kun taas Baldwin on toiminut perusteetta tuomittujen hyväntekeväisyysjärjestössä. Kolmikosta vain kehitysvammainen Misskelley on palannut takaisin kotiseuduilleen

Populaarikulttuurissa

West Memphisin kolmikon tapauksen yksityiskohtia on käsitelty useissa kirjoissa ja dokumenteissa, joista tunnetuin on HBO:n tuottama Paradise Lost -dokumenttielokuvien trilogia. Sitä voidaan pitää yhtenä tärkeimmistä nykyisen true crime -trendin varhaisista edustajista.

Elokuvaohjaajat Peter Jackson ja Amy Berg ovat tehneet West Memphis Threestä dokumenttielokuvan West of Memphis

True Detective -TV-sarjan kolmas kausi kertoi vuosikymmenien mittaisen tarinan lapsenmurhaajan etsinnästä. Tarina on fiktiota, mutta se sai innoituksen The West Memphis Three-murhista. Elokuvaohjaaja Atom Egoyan teki West Memphis Threestä fiktiivisen draamaelokuvan Devil's Knot vuonna 2013.

Vuonna 2002 julkaistiin punk rock -albumi, Rise Above (24 Black Flag Songs To Benefit The West Memphis Three), jolla kerättiin rahaa West Memphis Three -murhista syyttöminä tuomittujen hyväksi. Levyllä esiintyi esimerkiksi Iggy Pop, Henry Rollins, sekä Mötorhead yhtyeen laulaja Lemmy.

Koach Records julkaisi vuonna 200 kokoelmalevyn Free The West Memphis 3 (A Benefit For Truth & Justice), jolla useat artistit esittivät West Memphis Three aiheisia- ja heille omistettuja lauluja. Levyn tekoon osallistui Mark Lanegan, L7, kantrilaulaja Steve Earle ja monet muut tunnetut muusikot.

Lucinda Williams on kirjoittanut West Memphis Three-murhista kertovan laulun "West Memphis" Kappale löytyy hänen vuoden 2014 albumiltaan Down Where the Spirit Meets the Bone

Lähteet: