| Winona Ryder | |
|---|---|
Winona Ryder Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2024. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Winona Laura Horowitz |
| Syntynyt | 29. lokakuuta 1971 Winona, Minnesota, Yhdysvallat |
| Ammatti | näyttelijä |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1986– |
| Merkittävät roolit | |
| Palkinnot | |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
Winona Ryder (oik. Winona Laura Horowitz; s. 29. lokakuuta 1971 Winona, Minnesota) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet on palkittu Golden Globella, jonka lisäksi hän on saanut kaksi Oscar-ehdokkuutta.
Ryder teki läpimurtoroolinsa elokuvassa Beetlejuice vuonna 1988. Hän tuli suurelle yleisölle tutuksi 1990-luvun vaihteessa, jolloin hän näytteli elokuvissa Äitini on merenneito (1990), Saksikäsi Edward (1990) ja Bram Stokerin Dracula (1992).
Winona Laura Horowitz syntyi 29. lokakuuta 1971 Winonassa, Minnesotassa. Hänet nimettiin kotikaupunkinsa mukaan. Ryderin vanhemmat ovat kirjailijoita. Hänen isänsä on ateisti ja äitinsä uskonnoltaan buddhalainen. Ryder oli perheen neljäs lapsi. Kaksi vanhinta lasta olivat Ryderin äidin ensimmäisestä avioliitosta. Isänsä puolelta hän polveutuu Itä-Euroopasta muuttaneista juutalaisista.
Ryderin vanhemmat olivat hippejä, joiden ystäväpiiriin kuuluivat muun muassa beat-runoilija Allen Ginsberg ja LSD-guru Timothy Leary, joka oli myös Ryderin kummisetä. Winonan ollessa aivan pieni perhe asui jonkin aikaa Kolumbiassa, mutta palasi Kaliforniaan vuonna 1974. He muuttivat Rainbow-kommuuniin lähelle Elkin maaseutukaupunkia, jossa elivät seitsemän muun perheen kanssa. Paikassa ei ollut sähköä, ja Ryderin ensimmäinen kiinnostus elokuviin syntyi, kun hänen äitinsä heijasti elokuvia ladossa.
Ryderin ollessa kymmenvuotias perhe muutti Petaluman kaupunkiin, jossa Winona meni yläasteelle, mutta joutui koulukiusatuksi ja suoritti lopun kouluvuodesta kotikoulussa.
13-vuotiaana Ryder koe-esiintyi elokuvaan Desert Bloom. Hän ei saanut osaa, mutta hänen nauhansa koe-esiintymisestä meni eteenpäin ja päätyi lopulta ohjaaja-käsikirjoittaja David Seltzerin käsiin. Näin Ryder pääsi ensimmäiseen elokuvarooliinsa Seltzerin vuoden 1986 elokuvassa Lucas. Tällöin Winona päätti käyttää elokuvissa nimeä ”Ryder” oikean sukunimensä sijasta. Nimi on peräisin muusikko Mitch Ryderilta, jonka musiikkia Winona kuunteli.
Vuonna 1990 Ryder näytteli elokuvissa Saksikäsi Edward, Äitini on merenneito ja Tervetuloa kotiin, Roxy!. Kaksi ensin mainittua olivat menestyksiä, ja Ryderin ura oli nousukiidossa. Hänen piti myös näytellä ohjaaja Francis Ford Coppolan Kummisetä-trilogian päätösosassa, mutta joutui kieltäytymään roolista uupumuksen takia.
Vuonna 2016 Ryder näytteli Joyce Byersia Netflixin jännitystieteissarjassa Stranger Things. Ryder sai roolistaan sekä Golden Globe että SAG-ehdokkuuden parhaasta naispääosasta draamasarjassa. Vuonna 2020 hän näytteli HBO:n televisiodraamasarjassa The Plot Against America.
12. joulukuuta 2001 Ryder pidätettiin vaatteiden ja asusteiden varastamisesta Saks Fifth Avenue -tavaratalosta Beverly Hillsissä. Häneltä löydettiin myös reseptittömiä lääkkeitä. Oikeudessa syytteet lääkkeiden luvattomasta hallussapidosta hylättiin Ryderin hankittua niille reseptit. Hänet kuitenkin tuomittiin myymälävarkaudesta yhdyskuntapalveluun ja sakkoihin. Skandaalin tuoma julkisuus ei ollut Ryderin uralle hyväksi. Tapauksesta noussut kohu herätti suurta mielenkiintoa mediassa, ja esimerkiksi internetissä myytiin t-paitoja sloganilla Free Winona (Vapauttakaa Winona).
Vuonna 1993 Ryder tarjosi 200 000 dollaria vihjeestä, joka johtaisi kotoaan siepatun 12-vuotiaan Polly Klaasin löytymiseen. Polly asui Petaluman kaupungissa, jossa Ryder oli varttunut. Ryder tarjosi palkkiota tytön turvalliseen kotiinpaluuseen johtavasta vihjeestä. Sieppauksen uhri löydettiin myöhemmin murhattuna ja tekijä tuomittiin. Winona Ryder omisti Jo Marchin roolinsa elokuvassa Pikku naisia tytön muistolle, sillä kirja oli ollut Pollyn suosikki.
