Nintendon omistama Wii Party -pelin mainostarroilla koristeltu Audi Q7 talvella 2010.
Wii Party on Nintendon kehittämä ja julkaisema partypeli Wiille, joka sisältää yli 80 pelattavaa minipeliä. Peli lainaa runsaasti pelielementtejä Mario Party-pelisarjasta, Nintendon toisesta tavaramerkistä. Tämä oli myös ensimmäinen peli, jota Shigeru Miyamoto ei kehittänyt.
Peli julkaistiin Japanissa 8. heinäkuuta, Pohjois-Amerikassa 3. lokakuuta, Australiassa 7. lokakuuta ja Euroopassa 8. lokakuuta 2010. Wii Partyn paljasti ensimmäisen kerran Satoru Iwata 7. toukokuuta 2010. Peli sai arvostelijoilta vaihtelevia vastaanottoja ristiriitaisista positiivisiin, ja maaliskuussa 2012 sitä oli myyty maailmanlaajuisesti 7,94 miljoonaa kappaletta.
Vuonna 2013 Wii U:lle julkaistiin Wii Party U, joka on jatkoa Wii Partylle.
Pelit
Pelin sisällöllisemmät pelit on sijoitettu kolmeen kategoriaan: Party Games (suom.Partypelit), Pair Games (suom.Paripelit) ja House Party (suom.Kotibileet). Pienemmät pelit löytyvät Minigames -osiosta (suom.Minipelit).
Partypelit
Board Game Island (suom.Lautapelisaari) on nimensä mukaisesti lautapelimäinen peli. Siinä pelaajat matkaavat kilpaa saaren keskellä olevan ison aarteen luo. Matkalla on nopeutuksia ja hidasteita. Ennen jokaista kierrosta pelataan minipeli, jossa sijoittumiset määräävät missä järjestyksessä pelaajat pelaavat. Lisäksi voittaja saa normaalin nopan lisäksi kultaisen nopan (nopassa luvut 1–6), kakkosija hopeisen (luvut 1–3) ja kolmas pronssisen (1–2). Häviäjä ei saa toista noppaa.
Globe Trot (suom.Maailmanmatkaus) on myös lautapelimäinen peli, jossa pelaajat yrittävät kilpaa päästä ”hot spot -maihin”. Tällaiseen päästyään pelaaja saa matkamuistokuvan, joka maksaa 10 kolikkoa, joka on oltava kuvan saadakseen. Näitä kuvia kerätään kymmenen kierroksen ajan, minkä jälkeen peli loppuu, kun seuraava hot spot, joka myös on kahden kuvan arvoinen, kerätään. Voittaja on eniten kuvia sanut. Tasapelissä voittaja on se kenellä on enemmän kolikkoja. Ennen jokaista kierrosta pelataan minipeli, jossa sijoittumiset määräävät missä järjestyksessä pelaajat pelaavat. Lisäksi voittaja saa 10 kolikkoa, kakkossija 5, kolmossija 3 ja häviäjä 1. Pelissä liikutaan pelaajan kädessä olevilla korteilla, joita on viisi. Pelaajalla on ainakin aluksi vain normaaleja kortteja, joiden arvo on 1–3 askelta. Nämä sekoitetaan ja pelaaja valitsee niistä sattumanvaraisesti yhden ja liikkuu sen mukaan. Valittu kortti myös poistuu ja pelaaja saa vuoronsa lopuksi uuden kortin. Pelaaja voi punaisesta korttiruudusta saada sattumanvaraisesti junakortin, joka on arvoltaan 4–6. Kaupparuudusta pelaaja voi ostaa kortteja kolmesta sattumanvaraisesta kortista, joita on junakorttien lisäksi, helikopteri (8 askelta), taksi (1–3 askelta oman päätöksen mukaan), kuumailmapallo (korttia käyttäessä arvotaan 3–8:sta askeleesta) ja lentokone (lentolippu haluamaansa lentokoneruutuun (Suomi, Yhdysvaltain länsirannikko ja Hong Kong) sekä harvinainen huonosti pärjääville pelaajille tarjottava supermii-kortti (pääsy suoraan haluamaansa hot spottiin). Pelissä hot spotteja ovat AmerikassaYhdysvallat, Kanada, Meksiko ja Brasilia, Euroopassa ja AfrikassaSaksa, Marokko, Egypti ja Madagaskar ja Aasiassa ja OseaniassaJapani, Intia, Singapore ja Australia. Kuitenkin pelin versiosta riippuen yhtä hot spottia ei ole mukana pelissä, sillä se toimii aloituspaikkana (esimerkiksi Suomessa myydyssä versiossa Saksaa ei ole).
Mii of a Kind -pelissä pelaajat kilpailevat siitä kuka saa nopeiten tehtyä 2x3 joukkueen, joka koostuu kahdesta rivistä, jollaisen kaikilla miillä on saman värinen paita. Kierroksen aluksi paikalle tulee tulee neljä miitä, joista kahden värit näkyy, mutta kahden ovat tuntemattomat, kunnes joku pelaajista valitsee sellaisen omalla vuorollaan, jonka sijoitus määräytyy siitä miten sijoittuu minipelissä. Voittaja saa päättää ensimmäisenä minkä näistä neljästä miistä ottaa. Tämän jälkeen kakkossija jne. Jos valittu mii on huono, sitä ei tarvitse ottaa joukkueeseen, vaan sen voi lähettää pois. Pelissä on myös normaalien miiden lisäksi erikoismiitä: villi (mikä tahansa väri paitsi platina), tyhjennys (korvaa oman joukkueen rivin sattumanvaraisilla miillä) ja vaihto (pelaaja saa ottaa toisen pelaajan joukkueesta miin, jolloin vaihtomii ottaa valitun miin paikan muuttuen valkoiseksi, jollaista ei muuten saa). Kun joku saa joukkueen valmiiksi hän saa pisteitä. Myös yhden päässä olleet saavat pisteitä. Lisäpisteitä saa muun muassa jos rivi on oman värinen tai samaa sukupuolta). Tämän jälkeen aloitetaan uusi erä, joita on yhteensä kolme tai viisi riippuen siitä kumman on valinnut. Wii Party U:n TV-bilepeli Teammate Madness (suom.Joukkuekaverihulluus muistuttaa Mii of a Kindiä. Siinäkin jokaisella pelaajalla on oma joukkueensa, jonka kokoamisella yritetään saada pisteitä. Teammate Manessissa kuitenkin pelaajilla on viiden hengen joukkue ja aikaa on vain yksi kierros ja Mii-hahmojen paidassa on numero 1–13 ja värejäkin on vain neljä. Minipelin jälkeen pelaajat yrittävät omilla vuoroillaan tehdä mahdollisimman hyvän joukkueen oman joukkueensa ja paikalle ilmestyvistä vaihtoehtoisista Mii-hahmoista, joista jälkimmäisiä on 5–2 pelaajan minipelisijoituksesta riippuen. Joukkueen hyvyys määräytyy siitä kuinka hyvä pokeririvin niistä saa tehtyä. Eriä pelissä on viisi
Spin-offissa pelaajat pyörittävät vuorollaan jättimäistä onnenpyörää yrittäen osua hyvään sektoriin. Näillä sektoreilla voi muun muassa lisätä rahaa pankkiin ja aloittaa minipelin, jonka voittaja(t) saa(vat) pankin sen hetkiset rahat. Pelissä on varsinaisia kierroksia kymmenen, joiden jälkeen peli päättyy, kun seuraava minipeli on pelattu ja pankin rahat saatu. Pelin kierroksilla 4–10 on mukana myös onnen sektori, johon osuessaan pelaja voi yrittää saada puolet tai jopa kaikki pankin sen hetken rahat. Pelin päätyttyä rikkain pelaaja voittaa.
Bingo on kuin normaali Bingo, mutta muutamalla muutoksella. Siinä pelaajat valitsevat itselleen kupongin, joka koostuu 4x4-ruudusta, jotka ovat Mii-hahmojen kasvoja. Näihin yritetään saada bingo eli pystysuora, vaakasuora tai vino täyteen normaalilla tavalla, mutta seassa on myös minipelipalloja, ja kun sellainen tulee, pelaajat kilpailevat minipelissä, jonka voittaja saa päättää seuraavan bingoruudun. Ensimmäisenä bingon saanut voittaa.
Paripelit
Paripelit ovat pelejä, joita nimensä mukaisesti pelataan vain kahdestaan.
Friend Connection on paripeleistä ainoa, jota ei voi pelata tietokone-miin kanssa. Siinä pelaajat vastaavat kysymyksiin ja pelaavat yhteistyöminipelin, minkä jälkeen selviää kuinka hyvä yhteys heillä on.
Balance Boat on edellisen tavoin yhteistyöpeli. Siinä pelaajien on tarkoitus lisätä purjelaivaan Mii-hahmoja ja pitää se tasapainossa. Ennen jokaista kierrosta pelaajat pelaavat yhteistyöminipelin. Jos he onnistuvat minipelissä, he saavat samankokoiset miit purjelaivaan laitettavaksi. Jos taas he epäonnistuvat, niin toinen saa pienen ja toinen ison miin. Peli päättyy, kun ennalta määrätty kierrosmäärä on selvitty tai kun purjelaiva kaatuu. Pelissä on kolme vaikeustasoa, jotka avautuvat, kun edellisen vaikeustason pääsee läpi.
Match-Up on paripeleistä ainoa, jossa pelaajat pelaavat toisiaan vastaan. Se on muistipeli, jota pelataan samoilla alueilla ja ”kortteina” toimii Mii-hahmot, joilla on samat paidat kuin Mii of a Kind -pelissä eli joko raidallinen sininen, pilkullinen punainen, siksak vihreä, ruudullinen keltainen, pystyraidallinen violetti tai platina. Samoja värejä voi olla useampi, mutta kuitenkin parillinen määrä, sillä kaikilla on pari. Ennen kuin mii valitaan hänellä on musta paita, jossa iso kysymysmerkki. Pelaajien on tarkoitus ihan normaalisti löytää parit ja se kumpi on löytänyt enemmän pelin päätyttyä, voittaa. Joka kolmas kierros pelaajat pelaavat 1 vs. 1 -minipelin, jonka voittaja saa ylimääräisen vuoron eli, kun hän seuraavalla vuorollaan epäonnistuu löytämään parin, niin hän saa vielä yrittää uudestaan. Platinaparista ja usemman parin löytämisestä samalla vuorolla saa lisäpisteitä.
Kotibileet
Kotibilepelit ovat pelejä, joita ei voi pelata tietokene-miitä vastaan, vaan pelajia täytyy olla useampi.
Animal Tracker (suom.Eläimen jäljittäjä) on peli, jossa ohjaimet asetetaan kaikkien ulottuville. Tämän jälkeen ohjaimista alkaa kuulua eri eläinten ääniä. Se pelaajista, joka nappaa ohjaimen, josta kuuluu osoitetun eläimen ääni, saa pisteen. Eniten pisteitä kerännyt voittaa.
Hide 'n' Hunt (suom.Piilotusleikki) on peli, jossa käytetään huonetta hyväksi. Siinä muut pelaajat poistuvat huoneesta siksi aikaa, kun yksi piilottaa ohjamia. Muiden tarkoitus on löytää nämä ohjaimet.
Time Bomb (suom.Aikapommi) on peli, jossa pelaajat yrittävät antaa pommin toisilleen varovasti täristämättä ja tiettyjä nappeja painaen. Jos he epäonnistuvat, pommi räjähtää.
Word Bomb (suom.Sanapommi) on Laiva on lastattu -tyyppinen peli, jossa valitaan kategoria, ja kun pommi annetaan pelaajalle hänen on keksitävä kategoriaan kuuluva sana ennen ajan loppumista. Jos ei keksi, pommi räjähtää ja peli päättyy.
Buddy Quiz (suom.kaverivisa) on ainoa kotibilepeli, jossa pelaajia on oltava vähintään kolme. Siinä muut pelaajat kilpailevat siitä kuka tietää yhden pelaajan parhaiten. Ensin muut pelaajat vastaavat 2–4:n vastausvaihtoehdon kysymykseen siten kuin uskovat yhden pelaajan vastaavan. Tämän jälkeen tämä yksi pelaaja vastaa ja oikein vastanneet savat pisteitä. Eniten pisteitä saanut voittaa. Wii Party U:n kotibilepeli Do U Know Mii (suom.TUnnetko Miinut?) on samanlainen kuin Buddy Quiz. Siinäkin 2–3 pelaajaa yrittää tietää mitä yksi pelaaja vastaisi. Tässä ei kuitenkaan ole vastausvaihtoehtoja, vaan liuska, johon osoitin pitää sijoittaa. Esimekriksi kysymyksessä ”Kuinka ujo olet?” osoitin pitäisi sijoittaa ”täysin ulospäinsuuntautunut” – ”hyvin ujo” -liuskaan. Kun kaikki ovat vastanneet niin kuin uskovat yhden pelaajan vastanneen, nähdään miten muilla pelaajilla meni heidän sijoitustensa keskiarvon mukaan. Tämän jälkeen nähdään myös kaikkien omat vastaukset. Pelin päättyessä kerrotaan myös kenellä on paras ja kenellä huonoin tulos.
Minipelit
Free Play on minipelien kokoelma, jossa näitä pystyy pelaamaan.
Battle (suom.Taistelu) on peli, jossa pelaajat pelaavat minipelejä niin kauan, kunnes joku on voittanut kolme tai viisi peliä riippuen miten pelaajat ovat valinneet. Peliä pystyy pelaamaan myös 1 vs. 1 -pelinä.
Solo on yksinpeli, jossa pelaaja kulkee minipelipolkua yrittäen voittaa kaikki minipelit ja päästä maaliin. Wii Party U:n minipeli Dojo Domination on samanlainen kuin Solo. Siinä tietokone-miit haastavat kolme kerrallaan pelaajan ja pelaajan on voitettava heidät minipeleissä.
Challenge (suom.Haaste) on seitsemän peliä, joista neljä on minipelien haasteellisempia versioita:
Marching Orders(suom.Marssikäskyt) on yksinpeli, jossa taivaalta tippuu Mii-hahmoja, ja pelaajan tehtävänä on saada heidät kävelemään alueen reunoissa oleviin taloihin kilkkailemalla niitä, jolloin ne käänytvät toiseen suuntaan. Peli vaikeutuu ajan myötä.
Garden Gridlock on yksinpeli, jossa pelaajan on tarkoitus asettaa yksi tai useampi mii kentälle siten, että he pääsevät kentän ominaisuuksien avulla maaliin. Kentässä on useita tasoja, jotka aukeavat, kun edellisen pääsee läpi.
Hidden Charms on yksinpeli, jossa pelaajan pitää etsiä maalauksesta kymmenessä sekunnissa viisi asiaa muiden samoilta näyttävien asioiden seasta. Jos pelaaja onnistuu löytämään asiat ennen ajan loppumista, hän päsee seuraavalle tasolle saaden kymmenen lisäsekuntia jäljelle jääneeseen aikaan. Tasoja pelissä on yhteensä 30. Ensimmäisessä viidessä tasossa etsinään neliapilaa muiden apiloien seasta, seuraavassa viidessä 1-3-5-arpakuutiota muiden arpakuutioiden seasta, seuraavassa viidessä neliraidallisia enkelikaloja kolmiraidallisten seasta, seitsenpiste leppäkerttuja viisipisteisten seasta, seuraavassa viidessä oikean jalan jalanjälkiä vasemman jalan jalanjälkien seasta ja viimeisessä viidessä 8-bittinen seisova Mario, 8-bittisten hyppäävien seasta. Hidden Charm löytyy myös yhteistyöminipeleistä. Siellä pelaajien pitää löytää viisi neliapilaa muiden apiloiden seasta ennen kuin aika loppuu. Tässä pelissä ei ole kuin taso.
Shifty Gifts on yksinpeli, jossa pelaajan pitää pitää kädessään oleva lahjapino mahdollisimman kauan pystyssä, kun esimerkiksi tulee tuulenpuuskia ja joku mii pyöräilee ihan vierestä ohi. Ajan myötä pinoon tulee enemmän lahjoja. Kun lahjoja on niin paljon, että päällimäisenä on nallekarhu, niin enempää pino ei kasva. Shifty Gifts löytyy myös minipeleistä. Siellä pelaajat kilpailevat siitä kuka saa lahjat pysymään pystyssä kauiten. Lahjapino ei kuitenkaan suurene kuin vain kerran.
Tippy Traverse on kaksinpeli, jossa pelaajat menevät pitkin erästä laitetta, joka olisi mahdoton läpäistä yksin, sillä se vaatii saman painon toiselle puolelle, jottei se kallistu ja tiputa pelaajaa. Pelaajien on siis käveltävä laitetta pitkin samaan aikaan kummallakin puolella, jottei se kallistuisi ja tiputtaisi toista pelaajaa, mikä puolestaan johtaisi myös toisen pelaajan tippumiseen. Pelaajien on päästävä maaliin ennen kuin aika loppuu. Jos toinen pelaaja tippuu, niin kenttä alkaa alusta tai automaattisesta tallennuspisteestä. Kun tason läpäisee pääseen toiseen. Tippy Traverse löytyy myös yhteistyöminipeleistä. Siellä tasoja ei ole kuin yksi ja sitä pystyy pelaamaan tietokone-miin kanssa.
Banana Blockade on kahden hengen peli, jossa pelaajien pitää työntää laatikoita pois tieltä, jotta saisivat banaanilaatikot maaliin. Banana Blockade löytyy myös yhteistyöminipeleistä. Siellä tasoja ei ole kuin yksi ja sitä pystyy pelaamaan tietokone-miin kanssa.
About Face on yksin- kaksin- tai nelinpeli, jossa mii-hahmojen päistä koostuvassa ruudukossa käänellä 2x2-alueita saadakseen vähintään neljän yhdistelmiä. Kun tällaisen saa ilman, että toinen ehtii sitä katkaista, saa pisteitä ja kaksin- ja nelinpeleissä eniten pisteitä saanut voittaa.
Rule Reversal on peli, jossa pelataan minipelejä, mutta joku huijaa niissä, ja pelaajien onkin joka minipelin jälkeen tarkoitus arvata kuka. Oikein arvanneet saavat siitä pisteitä. Eniten pisteitä saanut voittaa. Pelia ei voi pelata täysin tietokone-miitä vastaan, vaan peliin tarvitaan vähintään kaksi pelaaja. Rule Reversal on ainoa peli Wii Partyssa, joka löytyy myös Wii Party U:sta, jossa sen nimi on Spot the Sneak.