| Amitābha अमिताभ |
|
|---|---|
| Taivaallinen buddha | |
Kōtoku-inin temppelin suuri buddha Kamakurassa, Japanissa |
|
| Uskonnot | buddhalaisuus |
| Ryhmät | viisi tathāgataa |
| Muut nimet | Amitāyus |
Amitābha (sanskritiksi अमिताभ, kiin. 阿彌陀佛, Āmítuófó, jap. 阿弥陀如来, Amida-nyorai, kor. 아미타불, Amitabul, tiibetiksi འོད་དཔག་མེད་, ’Od dpag med) on Mahajana-buddhalaisuudessa yksi merkittävimmistä ja palvotuimmista buddhista. Erityisen tärkeä hän on itäaasialaisessa Puhtaan Maan buddhalaisuudessa, jossa tavoitteena on syntyä uudelleen Amitābhan puhtaaseen maahan ja valaistua hänen nimeään toistavien tietoisuusharjoitusten avulla (nianfo). Amitābhan nimi merkitsee ’määrätöntä valoa’. Hänet tunnetaan myös nimellä Amitāyus, joka merkitsee ’määrätöntä elämää’.
Amitābhaa palvottiin jo ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina. Kiinassa Amitābhan kultti sai suosiota 600-luvulla, ja sieltä palvonta levisi Japaniin, jossa se johti kahteen Puhtaan Maan buddhalaisen koulukunnan syntyyn 1100–1200-luvuilla. Niiden myötä aiemmin eliitin piirissä harjoitettu buddhalainen oppi nousi myös kansan suosioon. Amitābha tunnetaan yhtenä viidestä tathāgatasta eli ”itsestään syntyneestä” ikuisesta buddhasta.
Pääasialliset Amitābhasta kertovat tekstit ovat kolme Puhtaan maan buddhalaista sūtraa eli Amitāyus-sūtra, Amitāyurdhyāna-sūtra ja Amitābha-sūtra. Niissä kerrotaan, että Amitābha oli iäisyyksiä sitten Dharmakāra-niminen munkki, joka meditoi viiden kalpan ajan ja vannoi 48 valaa tietoisten olentojen pelastamiseksi. Valaistuttuaan hän loi Sukhāvatī-nimisen ”buddhakentän” (buddhakṣetra) eli puhtaan maan, paratiisin, jonne häneen uskovat voivat syntyä uudelleen.
Amitābhaa on palvottu ainakin ajanlaskun ensimmäisiltä vuosisadoilta saakka. Hänen tarkempaa alkuperäänsä Intiassa ei tunneta. Onkin ehdotettu, että hänen esikuvansa olisi Persian zarathustralaisuudessa. Amitābhasta kertova pidempi Sukhāvatīvyūha-sūtra eli Amitāyus-sūtra käännettiin joka tapauksessa kiinaksi jo 100-luvulla. Erityisesti Amitābhaa onkin palvottu Itä-Aasiassa, Kiinassa ja Japanissa, joissa Amitābha on eri buddhista kaikkein suosituin. Kultti on ylittänyt myös buddhalaisten lahkojen rajat. Amitābhan ympärille syntyi niin sanottu Puhtaan maan buddhalaisuus, jossa tavoitteena on syntyä uudelleen Amitābhan puhtaaseen maahan nianfo-harjoitteiden avulla eli buddhan nimeä muistamalla tai häntä apuun kutsumalla. Amitābhan tunnetuimman, 18. valan mukaan kaikki häneen uskovat ja hänen nimeään kutsuvat voivat syntyä uudelleen hänen paratiisiinsa ja saavuttaa siellä valaistumisen.
Suosituksi Amitābhan kultti nousi Kiinassa 600-luvun puolivälissä. Sieltä häntä koskevat tekstit levisivät myös Japaniin, jossa Amitābhaa alettiin laajemmin palvoa 1100- ja 1200-luvuilla. Syntyi useita Puhtaan maan buddhalaisia koulukuntia: Jōdo-shū, Jōdo-shinshū, Yūzū nenbutsu-shū ja Ji-shū. Japanissa Amitābhan kultti oli kansanomaisempi versio buddhalaisesta opista, jota oli pidetty eliitin harrastamana ulkomaalaisperäisenä uskontona. Puhtaan maan buddhalaisuuteen kuuluu oppi ”muusta voimasta” (tariki) eli buddhan voimasta.
Tiibetissä ja Nepalissa Amitābha on ollut vähemmän suosittu hahmo kuin Itä-Aasiassa. Myös Tiibetiin Amitābhan palvonta levisi jo 700-luvulla. 1500-luvulla viides Dalai-lama Ngawang Lobsang Gyatso antoi opettajalleen Panchen-lama-arvonimen ja nimesi hänet Amitābhan inkarnaatioksi. Näissäkin maissa Amitābhaa pidetään yhtenä viidestä tathāgatasta eli ”itsestään syntyneestä” ikuisesta buddhasta.
Amitābhan nimi merkitsee ’määrätöntä l. ääretöntä valoa’. Toinen häneen viittaava nimi on Amitāyus, joka merkitsee ’määrätöntä l. ääretöntä elämää’. Useimmiten nimillä viitataan samaan asiaan, mutta Amitāyus voidaan nähdä myös Amitābhasta erillisenä ilmentymänä. Tiibetissä Amitāyus käsitetään omaksi hahmokseen, jolla on taiteessa omat tunnusmerkkinsä. Buddhan alkuperäinen nimi on saattanut olla sanskritin ’ääretöntä’ merkitsevä Amita, sillä muun muassa nimen kiinankielinen transkriptio Āmítuó on tästä lyhyemmästä muodosta peräisin. Tiibetinkieliset nimet ’Od dpag med ja Tshe dpag med ovat käännöksiä nimistä Amitābha ja Amitāyus.
Amitābhasta kerrotaan lukuisissa Mahayana-buddhalaisissa teksteissä. Tärkeimmät kolme Puhtaan maan buddhalaista sūtraa ovat kuitenkin Amitāyus-sūtra eli pidempi Sukhāvatīvyūha-sūtra, Amitābha-sūtra eli lyhyempi Sukhāvatīvyūha-sūtra ja Amitāyurdhyāna-sūtra. Niistä jälkimmäinen on apokryfinen teksti, joka tunnetaan kiinankielisenä versiona Guan Wuliangshou jing. Pidemmän Sukhāvatīvyūha-sūtran mukaan kerrottuna Amitābha oli iäisyyksiä sitten Dharmākara-niminen munkki, joka halusi saavuttaa valaistumisen korkeimman tason. Maailmaan ilmestyi Lokeśvararāja-buddha, jolle Dharmākara vannoi 48 valaa pelastakseen tietoiset olennot kuoleman ja jälleensyntymän kierteeltä. Joissakin lähteissä valojen määrä on pienempi, 24 tai 36. Dharmākara vietti käsittämättömän pitkän ajan, viisi kalpaa, hengellisen harjoittelun parissa ja onnistui täyttämään valansa. Keskittämällä kaikkien ”buddhakenttien” (buddhakṣetra) ominaisuudet yhteen buddhakenttään hän loi Sukhāvatī-nimisen buddhakentän eli puhtaan maan, jossa hän asustaa Amitābha-nimisenä buddhana. Sukhāvatīn sanotaan sijaitsevan miljardien buddhakenttien takana kaukaisessa lännessä.
Amitābhan valoista kuuluisimpiin lukeutuu 18. vala, jonka mukaan kaikki, jotka elämänsä aikana jopa ainoastaan kymmenen kertaa ilmaisevat tahtonsa syntyä Amitābhan paratiisiin, tulevat syntymään sinne. Toisen valan mukaan Amitābha ilmestyy kenen tahansa hänen nimeensä luottavan kuolinvuoteella.
Amitābha kuvataan lähes aina istuvassa, meditoivassa asennossa. Hänet voidaan esittää kuitenkin myös seisovassa asennossa, ja hänen kätensä voi olla kohotettu toiveita täyttävään varadamudrā-eleeseen tai keskustelevaan vitarkamudrā-eleeseen.
Itä-Aasiassa yleinen esitystapa on triadi eli kolminaisuus, jossa Amitābhan rinnalla ovat bodhisattvat Avalokiteśvara ja Mahāsthāmaprāpta. Kuuluisia japanilaisia esimerkkejä ovat muun muassa Hōryū-jin temppelin veistosryhmä, Tokion kansallismuseossa säilytettävä Tenpyō-kauden triadi ja useissa kiotolaisissa temppeleissä säilyneet Heian-kauden teokset. Tyypillinen kuvaustapa oli myös raigō-zu, jossa Amitābha esitettiin Sukhāvatī-taivaasta kuoleman hetkellä laskeutuvana.
Esoteerisessa Vajrayāna-buddhalaisuudessa Amitābhalla on omat tunnusmerkkinsä, kuten punainen väri, tulielementti, lännen ilmansuunta ja hrīḥ-tavu. Hänet esitetään yhdynnässä puolisonsa Pāndarān kanssa.