Australianpaimenkoira (engl.Australian Shepherd) on Kaliforniassa 1800-luvulla työkoiraksi kehitetty koirarotu. Se syntyi Yhdysvaltain länsiosien paimenten tarpeesta saada seudun olosuhteisiin sopiva lammaskoira. Vuosina 2021–2025 Suomessa rekisteröitiin 400–600 australianpaimenkoiraa vuosittain ja vuonna 2025 se oli 29. suosituin rotu.
Rodussa on kaksi erilaista linjaa: näyttelylinja tai työlinja. Näyttelylinjaisilla koirilla on raskaampi luusto, suurempi pää ja pidempi ja paksumpi turkki. Työkoirapuolella puolestaan tavataan kooltaan pienempiä, kevytluustoisia koiria, joilla on ohut, lyhyt turkki sekä erittäin suuri työhalukkuus, loppumaton energia ja hyvin vahva vartiointitaipumus. Tällaiset työkoirat vaativat paljon tekemistä ja työtä, eivätkä ne sovi tavalliselle koiranomistajalle.
Ulkonäkö
Australianpaimenkoira on keskikokoinen ja rakenteeltaan tasapainoinen. Karvapeite on keskipitkää ja melko karkeaa, mahdollisesti hiukan lainehtivaa, pohjavilla tiheää ja pehmeää. Turkin hoidoksi riittää viikoittainen harjaus.
Australianpaimenkoiran häntä typistetään usein maissa, joissa typistäminen on sallittu. Joskus pentu syntyy luonnostaan töpöhäntäisenä. Suomessa hännän typistäminen on kiellettyä. Korvat ovat keskikokoiset ja kolmionmuotoiset, päästään hiukan pyöristyneet ja sivulle tai eteenpäin taittuneet.
Värityksistä hyväksytään samanarvoisina musta ja maksanruskea (punainen) punaruskein merkein tai ilman sekä näiden merlemuunnokset (sini- ja punamarmoroitu). Kaikissa värityksissä voi olla valkoisia merkkejä osittaisena tai täytenä kauluksena, rinnassa, raajoissa, kuonon alaosassa, läsimerkkinä päässä ja vatsassa. Valkoinen ei saa nousta kyljillä kyynärpäiden tasosta kymmentä senttimetriä ylemmäs eikä olla pään alueella vallitseva. Silmänympärysten tulee olla täysin pigmentoituneet. Kirsun, huulten ja silmänympärysten värin tulee olla mustapohjaisilla värityksillä mustat ja punapohjaisilla värityksillä maksanruskeat. Marmoroiduilla koirilla sallitaan alle 25 prosenttia kirsun alasta kattavat vaaleanpunaiset pilkut. Silmien värin tulee olla ruskea, sininen, meripihka tai jokin näiden yhdistelmä.
Värityksen osalta hylkääviksi virheiksi katsotaan valkoinen väri sään ja hännän välisellä tai kyynärpäiden ja reisien takaosan välisellä alueella. Yli yksivuotiailla koirilla 25 prosentin osuuden ylittävä vaaleanpunaisuus kirsussa on vakava virhe.
Australianpaimenkoiran väriyhdistelmiä on paljon. Kuvassa vasemmalta alkaen musta, punamarmori, sinimarmori ja punainen koira. Kaikilla on lisäksi punaiset ja valkoiset merkit.
Luonne ja käyttäytyminen
Työkoiraksi kehitetyn australianpaimenkoiran oppimiskyky on hyvä, joten sen voi kouluttaa hyvin erilaisiin tehtäviin. Siksi se sopii hyvin erilaisiin koiraurheilulajeihin, kuten agilityn ja tokon harrastamiseen, sekä palveluskoiratehtäviin. Toisaalta rotu vaatii omistajaltaan paljon liikuntaa ja muita aktiviteetteja. Australianpaimenkoira kiintyy omistajaansa ja tulee useimmiten hyvin toimeen myös lasten kanssa. Rodun paimennusvietti on voimakas taustasta johtuen.
Tutkimusten mukaan australianpaimenkoiralla esiintyy keskimääräistä vähemmän eroahdistusta verrattuna muihin koirarotuihin. Rodun koulutettavuus on myös keskimääräistä korkeamalla tasolla ja samoin niiden energisyys. Australianpaimenkoiralla esiityy tutkimusten mukaan kuitenkin keskimääräistä enemmän aggressiota vieraita ihmisiä kohtaan mutta selvästi vähemmän agggressiota omaa omistajaansa kohtaa verrattuna muihin koirarotuihin.
Koirien kognitiivisia kykyjä mittaavassa tutkimuksissa on tullut esiin, että australianpaimenkoiralla on keskimääräistä koirarotua parempi itsehillintä ja sinnikkyyttä mittaavassa tehtävässä ne eivät luovuta helposti. Australianpaimenkoirat selvittävät keskimääräistä koirarotua paremmin avaruudellista hahmotuskykyä vaativan tehtävän. Vaativissa tehtävissä ne tukeutuvat ihmisen apuun muita koirarotuja herkemmin.
Alkuperä
Nykyään australianpaimenkoira on suosittu rotu erilaisten koiraurheilulajien, kuten agilityn harrastajien keskuudessa.
Rodun nimi on harhaanjohtava, sillä koiralla ei ole paljonkaan tekemistä Australian kanssa. Australianpaimenkoiran alkuperä on epäselvä, samoin sen harhaanjohtavan nimen syntytapa. Suurin osa rodun esi-isistä lienee kotoisin BaskimaaltaPyreneiden vuoristosta, ja niihin saattoivat kuulua esimerkiksi baskienpaimenkoira ja pyreneittenpaimenkoira. Baskimaalaiset maanviljelijät veivät niitä mukanaan Australiaan, missä niitä risteytettiin erilaisten collieiden (bordercollie, pitkäkarvainen skotlanninpaimenkoira, smithfieldincollie) kanssa. Näiden risteytysten jälkeläisiä vietiin 1800-luvun puolivälissä ja lopulla australialaisten lampaiden mukana Kaliforniaan.
Geenitutkimuksissa on tullut esiin, että australianpaimenkoiran läheisimpiä sukulaisrotuja ovat muun muassa collie ja shetlanninlammaskoira.
Australianpaimenkoirasta tuli suosittu rodeokoira 1950-luvulla. Yhdysvaltain rotujärjestö The Australian Shepherd Club of America (ASCA) perustettiin vuonna 1957, ja 1970-luvun lopulla se loi tarkan rotumääritelmän. FCI hyväksyi rotumääritelmän vuonna 1996. Rodusta jalostettiin 1960-luvulla pienempi versio, Miniature Australian Shepherd, joka sai myöhemmin nimen Miniature American Shepherd eli pieniamerikanpaimenkoira.
Vuonna 1994 rekisteröitiin ensimmäinen australianpaimenkoira Suomessa. Suomen Australianpaimenkoirat ry perustettiin vuonna 1998. Australianpaimenkoira on saavuttanut Suomessa jalansijaa sekä harrastus- että näyttelykoirana, rodun koekäynnit ja saavutetut tulokset ovat nousseet suhteessa koiramäärään.
Basque Shepherd
Australianpaimenkoiran varhaiset sukulaiset olivat itse asiassa Espanjan baskialueelta. Monet baskilammaspaimenet muuttivat Australiaan 1800-luvulla ja ottivat mukanaan koiransa ja lampaansa. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa amerikkalaiset lammasmiehet toivat lampaita Australiasta Yhdysvaltoihin. Tänä aikana nämä "pienet siniset koirat" alkoivat herättää huomiota. Koska he olivat tulossa Australiasta baskipaimenten kanssa, heitä kutsuttiin "Australianpaimeniksi". Rodun lopullinen muodostuminen tapahtui kuitenkin Yhdysvalloissa. Koirien käyttökelpoisuus parani vuosikymmenten kuluessa kovassa työssä maatila- ja karjatilakoirana.
Terveys
Vasemmalla musta kolmivärinen, oikealla sinimarmoroitu kolmivärinen australianpaimenkoira.
Australianpaimenkoira elää usein sangen pitkäikäiseksi. Rodun keskimääräinen elinikä on noin 11 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet sekä luusto- ja nivelsairaudet. Australianpaimenkoiran merkittävimmät terveysongelmat ovat lonkkaniveldysplasia, kyynärniveldysplasia, selkäsairaudet, muutamat silmäsairaudet ja autoimmuunisairaudet.
Eriasteisia kyynärnivelen kasvuhäiriöitä esiintyy vain noin 7%:lla rodun edustajista, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 tutkittuja australianpaimenkoiria. Toinen luuston sairaus, mitä rodulla esiiintyy, on lonkkaniveldysplasia. Jopa noin 81%:lla australianpaimenkoirista on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A ja B), kun taas kohtalaista ja vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy vain 4%:lla rodun edustajista (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D ja E).
Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy lähinnä ylimääräisiä ripsiä (distichiasis) ja iiriksen hypoplasiaa. Australianpaimenkoirien PEVISA-ohjelmassa on pakollinen lonkkakuvauslausunto, kyynärnivellausunto sekä silmätarkastuslausunto.
Välimuotoinen lanne-ristinikama (lumbosacral transitional vertebra, LTV) on epämuodostunut nikama, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Tutkimuksissa on todettu epäsymmetristen LTV-tyyppien olevan yhteydessä lonkkanivelen kasvuhäiriöön. Lisäksi se voi altistaa selkäkivulle ja halvausoireille. Australianpaimenkoirilla LTV-muutoksia esiintyy noin 29% rodun edustajista.
Rodulla esiintyy jonkun verran ruoka-aineyliherkkyyttä. Allergiassa elimistön puolustusmekanismi reagoi normaalista poikkeavalla tavalla tavallisiin, useimmiten vaarattomiin asioihin (allergeeni). Ruoka-aineyliherkkyys on elinikäinen vaiva, joka on usein kontrolloitavissa, mutta ei parannettavissa. Oireina ovat usein ihon kutina ja punoitus ja usein koira nuolee tai raapii kutisevia alueita. Korvatulehdukset ovat yleisiä allergioista kärsivillä koirilla sekä myös tassujen ihotulehduksia voi esiintyä.
Marmoroidun (merle) värityksen aiheuttava perintötekijä on yhteydessä sokeus- ja kuuroustapauksiin, joita esiintyy kahden marmoroidun koiran jälkeläisissä. Suomen Kennelliitto on kieltänyt kahden marmoroidun koiran sekä kahden töpöhäntäisen koiran yhdistämisen.
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Australianpaimenkoirat ovat yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10%. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25% ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25%, mikä on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Australianpaimenkoiran jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 15%.
↑YleiskuvausAustralianpaimenkoirat ry. Viitattu 21.2.2026.
↑James A. Serpell, Deborah L. Duffy:Dog Breeds and Their Behavior, s. 31–57.Berlin, Heidelberg:Springer, 2014.ISBN978-3-642-53994-7Teoksen verkkoversioViitattu 15.9.2026.(englanniksi)
↑Saara Junttila, Anna Valros, Katariina Mäki, Heli Väätäjä, Elisa Reunanen, Katriina Tiira:Breed differences in social cognition, inhibitory control, and spatial problem-solving ability in the domestic dog (Canis familiaris).Scientific Reports,29.12.2022, 12. vsk, nro 1, s. 22529.PubMed:36581704doi:10.1038/s41598-022-26991-5ISSN2045-2322Artikkelin verkkoversio.
↑Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 452-453. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
↑Heidi G. Parker, Dayna L. Dreger, Maud Rimbault, Brian W. Davis, Alexandra B. Mullen, Gretchen Carpintero-Ramirez, Elaine A. Ostrander:Genomic Analyses Reveal the Influence of Geographic Origin, Migration, and Hybridization on Modern Dog Breed Development.Cell Reports,2017-04, 19. vsk, nro 4, s. 697–708.doi:10.1016/j.celrep.2017.03.079Artikkelin verkkoversio.(englanniksi)
↑J. A. Berg, B. K. Sævik, F. Lingaas, C. Trangerud:Lumbosacral transitional vertebra in 14 dog breeds in Norway: Occurrence, risk factors and association with hip dysplasia.The Veterinary Journal,1.2.2024, 303. vsk, s. 106056.doi:10.1016/j.tvjl.2023.106056ISSN1090-0233Artikkelin verkkoversio.
↑Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun:The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds.Canine Medicine and Genetics,2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12.PubMed:34852838doi:10.1186/s40575-021-00111-4ISSN2662-9380Artikkelin verkkoversio.(englanniksi)
Kalifornia, 
Yhdysvallat
