Benfotiamiini

Benfotiamiini
Benfotiamiini
Benfotiamiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
S-[(Z)-2-[(4-amino-2-metyylipyrimidin-5-yyli)metyyli-formyyliamino]-5-fosfono-oksipent-2-en-3-yyli]bentseenikarbotioaatti
Tunnisteet
CAS-numero 22457-89-2
ATC-koodi A11DA0
PubChem CID 2320
DrugBank DB11748
Kemialliset tiedot
Kaava C19H23N4O6PS 
Moolimassa 466.48 g/mol
Synonyymit S-bentsoyylitiamiini-O-monofosfaatti, BTMP
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 155–162 °C hajoaa sulamatta
Liukoisuus veteen ei liukene veteen
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus ?
Metabolia ?
Puoliintumisaika ?
Ekskreetio ?
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa nieltynä

Benfotiamiini on synteettinen, rasvaliukoinen, tiamiinin S-asyylijohdannainen ja epäsuoraan vitamiinitoimintoinen tiamiinin esiaste. Benfotiamiini liukenee hyvin heikosti veteen eikä sitä esiinny luonnossa. Benfotiamiini kehitettiin Japanissa 1950-luvun lopulla.

Benfotiamiinin imeytyvyys ruoansulatuselimistössä on suurempi kuin vesiliukoisella tiamiinihydrokloridilla tai -mononitraatilla. Sitä on siksi käytetty tehokkaana hoitona esimerkiksi beriberiin. Benfotiamiinia on myös tutkittu mahdollisena hoitona muun muassa tyypin 2 diabetekseen.

Benfotiamiinia myydään eri kauppanimin (mm. Milgamma) monissa maissa, joista osa on EU:ssa. Osa näistä on yhdistelmälääkkeitä, joissa on myös metformiinia, pyridoksiinia tai syanokobalamiinia.

Kemia

Benfotiamiinissa tiamiinin tiatsolirengas on auki ja jäljelle jääneeseen kaksoissidokseen on liittynyt tioesterinä tiobentsoehappo. Sen läheisiä johdannaisia ovat allitiamiini, fursultiamiini ja sulbutiamiini, jotka ovat disulfideja toisin benfotiamiini.

Benfotiamiini on kiteinen, väritön, hajuton, mauton ja ei merkittävissä määrin hygroskooppinen aine. Se on amfoteerinen ja pH-arvo 8 on sen isoelektrinen piste. Sen liukoisuus veteen on yli 1 g/ml pH:ssa 8 ja 0.004 g/ml pH:ssa 4. Se on heikkoliukoinen bentseeniin, kloroformiin, dioksaaniin, pyridiiniin, etanoliin ja metanoliin. Jääetikka liuottaa sitä hyvin. Se on vakaa vesiliuoksissa. Se säilyy hyvin kiehuvissa (100 °C) vesiliuoksissa monissa eri pH-arvoissa.

Farmakologia

Milgamma, benfotiamiinilääke.

Benfotiamiini on tiamiinin aihiolääke. Suolistossa se defosforyloituu alkalisilla fosfataaseilla S-bentsoyylitiamiiniksi. Tämä imeytyy suoliliepeen verenkierron kautta maksaan, jossa pääosa siitä muuntuu tioesteraasien hydrolyysillä bentsoehapoksi ja tiamiiniksi ennen siirtymistään koko kehon verenkiertoon. Benfotiamiinin syönti tiettävästi ei lisää merkittävästi keskushermoston tiamiinipitoisuuksia.

Hiirille niellyn benfotiamiinin LD50 on 15 g/kg. Ihmisille yli 900 mg/vrk annokset benfotiamiamiinia nieltynä eivät tiettävästi ole haitallisia.

Tutkimus

Hiirillä toteutetussa eläinkokeessa benfotiamiinin todettiin vaikuttavan erityisesti elimistön perifeerisissä kudoksissa ja nostavan merkittävästi sekä veren että maksan tiamiinipitoisuuksia, mutta ei aivojen. Benfotiamiinin tavoin rasvaliukoisen ja synteettisen tiamiinin esiasteen, sulbutiamiinin, on kuitenkin todettu vaikuttavan keskushermostoon, koska se pystyy läpäisemään veri-aivoesteen ja nostamaan aivojen tiamiinipitoisuutta.

Suurina ja toistuvina annoksina benfotiamiinia on tutkittu hidastavana hoitona tyypin 2 diabeteksessa ilmeneviin verenkiertoelimistön ja hermoston vaurioihin. Tähän teoreettiseen vaikutukseen on esitetty useita vaihtoehtoisia mekanismeja, joista yksi on seuraavanlainen: tiamiinipyrofosfaatti on muun muassa transketolaasin kofaktori, joka on osa pentoosifosfaattireittiä. Diabeteksessa hyperglykemia johtaa pentoosifosfaattireitillä muun muassa glyseraldehydi-3-fosfaattien, fruktoosi-6-fosfaattien ja dihydroksiasetonifosfaattien kertymään soluihin. Nämä reagoivat herkästi kehittyneiksi glykaation lopputuotteiksi (AGE), jotka vaurioittavat soluja ja kokonaisvaltaisesti verisuonten ja hermoston tapaisia kudoksia muun muassa glykatoimalla niiden proteiineja. Teorian mukaan tiamiiniylimäärä aktivoi transketolaasia alentaen siten pentoosifosfaattireitin välituotteiden ja AGE:iden tuottoa.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 Y Sahashi et al: A new thiamine derivative, S-benzoylthiamine O-monophosphate. Science, 1961, 134. vsk, nro 3473, s. 195–196. PubMed:13782394 doi:10.1126/science.134.3473.195 ISSN 0036-8075 Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ S Budavari et al: The Merck index, s. 162. (12. painos) Merck, 1996. OCLC: 34552962 ISBN 9780911910124 Teoksen verkkoversio.
  3. 1 2 3 4 N Sugimori et al: Paraptosis Cell Death Induction by the Thiamine Analog Benfotiamine in Leukemia Cells. PLoS ONE, 2015, 10. vsk, nro 4. PubMed:25849583 doi:10.1371/journal.pone.0120709 ISSN 1932-6203 Artikkelin verkkoversio.
  4. 1 2 3 4 5 M Volvert et al: Benfotiamine, a synthetic S-acyl thiamine derivative, has different mechanisms of action and a different pharmacological profile than lipid-soluble thiamine disulfide derivatives. BMC Pharmacology, 2008, 8. vsk, nro 10. PubMed:18549472 doi:10.1186/1471-2210-8-10 ISSN 1471-2210 Artikkelin verkkoversio.
  5. 1 2 V Serhiyenko: Benfotiamine and type 2 diabetes mellitus. MOJ Public Health, 2018, 7. vsk, nro 1. doi:10.15406/mojph.2018.07.00200 Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ Benfotiamine Drugs.com. Viitattu 25.8.2019.
  7. ↑ Safety data sheet: benfotiamine caymanchem.com. 9.9.2017. Viitattu 26.8.2019.
  8. ↑ V Raj et al: Therapeutic potential of benfotiamine and its molecular targets. European Review for Medical and Pharmacological Sciences, 2018, 22. vsk, nro 10, s. 3261–3273. PubMed:29863274 doi:10.26355/eurrev_201805_15089 ISSN 2284-0729 Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla