Vitamiini

Vitamiinit ovat eliöiden pienessä määrin tarvitsemia ravintoaineita, joita eliöt eivät itse pysty muutamia vitamiineja lukuun ottamatta tuottamaan lainkaan tai riittävästi, jolloin niitä on saatava ravinnosta. Ne ovat orgaanisia yhdisteitä, mikä erottaa ne epäorgaanisista hiven- ja kivennäisaineista. Toisin kuin joitain muita orgaanisia ravinteita, vitamiineja ei voi korvata muilla aineilla ja ne suorittavat eliöissä vain tiettyjä toimintoja, eikä niitä käytetä eliön rakenneosina tai hajoteta ravintoenergiaksi. Vitamiinien puute voi äärimmillään aiheuttaa vakavia sairauksia.

Lisätietoa vitamiineista

Jotkin aineet luetaan vitamiineiksi, vaikka eliö tuottaa niitä tietyissä oloissa. Ihmisen elimistö pystyy tuottamaan D-vitamiinia, K-ryhmän vitamiineja sekä biotiinia eli B7-vitamiinia. Esimerkiksi D-vitamiineja pidetään vitamiineina ihmisille ja monille muille eläimille, vaikka eläimet yleensä tuottavat niitä tarpeeksi altistuessaan säännöllisesti auringon säteilylle tai muulle ultraviolettisäteilylle. Eri eliölajit voivat vaatia eri vitamiineja. Ihmiset eivät esimerkiksi tuota C-vitamiinia, kun taas monet muut sitä vaativat eläimet tuottavat sitä tarpeeksi muista ravinteista, eikä se ole vitamiini näille eläimille.

Vitamiinit jaetaan rasvaliukoisiin ja vesiliukoisiin vitamiineihin. Ihmisen vaatimia rasvaliukoisia vitamiineja ovat A-, D-, E- ja K-vitamiinit, joita elimistö pystyy varastoimaan. Sen sijaan vesiliukoiset vitamiinit eivät pysy elimistössä pitkiä aikoja, vaan ne kulkevat veden mukana ja poistuvat virtsan avulla. Vesiliukoisia ovat C-vitamiini sekä B-vitamiinit, johon kuuluvat muun muassa B1-, B2-, B3-, B5-, B6-, B7-, B9- ja B12-vitamiinit. Nämä 13 vitamiiniryhmää ovat kaikki ihmisen vaatimat vitamiinit. Yhteen ryhmään kuuluvia vitamiineja voi olla monia. Esimerkiksi D-vitamiineja on luonnossa muutamia ja keinotekoisia D-vitamiineja tunnetaan yli 2 000. Moninaisuuden takia on myös "vesiliukoisia" vitamiineja, joista osa onkin rasvaliukoisia. Esimerkiksi B1-vitamiineihin kuuluva allitiamiini on liukoinen rasvoihin. Taas B2-vitamiineihin kuuluva riboflaviini ei liukene rasvaliukoisiin aineisiin, muttei liukene hyvin veteenkään. Emäksiseen veteen se liukenee hyvin, mutta hajoaa siinä.

Kunkin vitamiinin toiminnot ovat vitamiinikohtaisia. Ihmisillä monet niistä, kuten C- ja B1-vitamiinit (tiamiini), toimivat entsyymireaktioiden "apumolekyyleinä" eli kofaktoreina. Osa taas on hapettumisenestoaineina, joista esimerkkejä ovat C- ja E-vitamiinit. Osa on hormoneita, kuten A- ja D-vitamiinit. Eräs A-vitamiini toimii myös näköaistin valoa aistivana kofaktorina.

Vitamiinien puutos

Liian vähäinen vitamiinien saanti aiheuttaa eri puutostauteja ja muita terveysongelmia. Osa puutoksista on ihmisillä maailmanlaajuisesti verrattain yleisiä, kuten A-vitamiinin puutos, joka on pitkälle edetessään oireiltaan vakava, sekä B12-vitamiinin puutos, johon saattaa jopa kuolla. Suurin osa vitamiinien puutoksista on Suomessa kuitenkin harvinaisia, ja joidenkin vitamiinien puutosta ei ilmene ihmisillä käytännössä lainkaan. Joskus D-vitamiinin puutosta voi ilmetä osalla väestöstä erityisesti talviaikaan auringonvalon vähäisyyden takia, minkä vuoksi voidaan suositella D-vitamiinilisää. D-vitamiinia voi kuitenkin saada ravintolisän kautta liikaa, mistä voi olla terveydelle haittaa.

Suomessa C-vitamiinin puutossairaus eli keripukki on harvinainen, mutta C-vitamiinin vähäisempi saanti on yleisempää ja liittyy ruokavalion hedelmien, marjojen ja vihannesten vähäisyyteen. C-vitamiinin vähäisempi saanti voi ilmetä esimerkiksi väsymyksenä, ärtyneisyytenä ja vastustuskyvyn heikentymisenä. B-ryhmän vitamiinien puutosta voi ilmetä yleisemmin muun muassa yksipuolisen ruokavalion, rasvojen imeytymishäiriöiden tai alkoholismin johdosta. B12-vitamiinin puutteen riskin aiheuttaa muun muassa vegaaninen ruokavalio, jolloin suositellaan B12-vitamiinilla täydennettyjä elintarvikkeita tai ravintolisää. Myös esimerkiksi folaatin eli B9-vitamiinin ravintolisää suositellaan otettavaksi raskauden aikana.

Joidenkin vitamiinien puutosta, kuten B5-vitamiinin tai biotiinin eli B7-vitamiinin puutosta ei juurikaan esiinny, koska niitä saadaan lähes kaikista ruoista ja suoliston mikrobit tuottavat niitä. E-vitamiinin puutos on erittäin harvinaista maailmanlaajuisesti ja liittyy useimmiten rasvojen imeytymishäiriöihin, koska elimistö varastoi E-vitamiinia tehokkaasti.

Vitamiinien liikasaanti

Jotkin vitamiinit ovat liikaa saatuna myös vaarallisia. Käytännössä liikaa saatuna haitallisia ovat A-vitamiinitoimintoiset retinoidit, D-vitamiini, niasiini ja erityisesti sen nikotiinihappo sekä B6-vitamiinit. A-vitamiinin liikasaanti voi johtua liiallisista ravintolisistä ja aiheuttaa A-vitamiinimyrkytyksen. D-vitamiinia ei voi saada liikaa auringonvalosta, mutta liiallisten ravintolisien kautta se on mahdollista ja voi aiheuttaa D-vitamiinimyrkytyksen. C-vitamiinin liikasaanti voi suurimalle osalle ihmisistä aiheuttaa ruoansulatuskanavan oireita. Osalle vitamiineista on asetettu turvallisen saannin ylärajoja, ja osan vitamiinien myrkyllistä ylärajaa ei tiedetä tai suuren saannin vaikutuksia ei tunneta.

Vitamiinit ruoissa

Tiettyjä vitamiineja on paljon vain joissain ruuissa. Esimerkiksi C-vitamiinia on paljon useissa kasviksissa, hedelmissä ja juureksissa. Sitä ei käytännössä ole ihmiselle tarpeeksi lihoissa, maitotuotteissa tai useimmissa viljoissa. Poikkeuksena ovat joidenkin eläinten maksat ja munuaiset, joissa sitä on lähes yhtä paljon kuin joissain kasviksissa. B12-vitamiineja taas ei ole käytännössä lainkaan kasviksissa tai muissa kasviperäisissä ruuissa.

Sanan ja kirjainsymbolien alkuperä

Sanan vitamiini loi Kazimierz Funk 1912. Siinä yhdistyy vita (lat. elämä) ja amiini. Funkin todettua tiamiinin (B1-vitamiini) olevan amiini, hän päätteli virheellisesti kaikkien vitamiinien olevan amiineja. Vaikka nykyään tiedetään, että näin ei ole, nimi on säilynyt.

Vitamiinien nykyisten kirjainsymbolien käyttö ja jako rasva- ja vesiliukoisiin vitamiineihin alkoi 1916. Tähän mennessä oli löytynyt suurella varmuudella kaksi vitamiinia. Elmer McCollumin kanssa 1916 julkaistussa tutkimuksessa Cornelia kennedy nimesi aineista ensin löydetyn rasvaliukoiseksi A:ksi ja myöhemmin löydetyn vesiliukoiseksi B:ksi. Nykyään nämä tunnetaan vastaavasti A-vitamiineina ja B1-vitamiineihin kuuluvana tiamiinina. Kennedy ja McCollum eivät tosin käyttäneet julkaisussa nimiä "A-vitamiini" tai "B-vitamiini", sillä he pitivät elintärkeyteen viittaavaa sanaa "vitamiini" aineille liian suuren arvon antavana nimenä.

Vitamiineja alkoi löytymään useita. Siksi 1920 Jack Cecil Drummond ehdotti, ettei vitamiineja nimettäisi niiden liukoisuuden mukaan, vaan aakkosin, eli A, B, C jne., kunnes tietty vitamiini tunnettaisiin kyllin hyvin, jotta se voitaisiin nimetä rakenteen mukaan. Esimerkiksi 1932 Robert Runnels Williams selvitti tiamiinin rakenteen osittain: se on rikkiä (kreikaksi thios) sisältävä amiini, joten hän ehdotti sille nimeä tiamiini. 1927 mennessä eri tutkimuksissa erotellun B-vitamiinin (tiamiinin) havaittiinkin sisältävän vähintään kaksi eri ainetta, joista toinen (tiamiini) esti beriberiin ja toinen (niasiini) pellagraan sairastumista. Siksi 1927 British Committee on Accessory Food Factors suositteli beriberin estäjälle nimeä B1 ja pellagran estäjälle nimeä B2. Pian B2:n tunnistettiin koostuvan vieläkin useammasta osasta. Riboflaviini tosin tunnistettiin tästä "B2-kompleksista" ensimmäiseksi, joten sitä alettiin kutsumaan B2-vitamiiniksi. Niasiinia taas kutsutaan nyt usein B3-vitamiiniksi.

Ihmisen tarvitsemat vitamiinit

Kirjain

-tunnus

 Yleisnimi Aine tai joitakin tärkeitä aineita Päivittäinen saantisuositus (RI) tai (AI) Suomessa

(a)

 Suurin turvallinen saanti aikuisilla Suomessa (b) Puutostauti

tai oireet ihmisillä

 Liikasaanti

ihmisillä

 Biologisesti aktiivinen muoto/muodot ihmiskehossa ja huomiot
A Naisilla 700 µg/vrk ja miehillä 800 µg/vrk retinolina 3 000 µg/vrk retinolina tai sen palmitiinihappoesterinä (retinyylipalmitaattina) Mm. parantuva hämäräsokeus, lopulta silmien tulehtuminen, hajoaminen ja pysyvä sokeus. Puutos tappaa. Vaarallinen, mutta usein täysin parantuva A-hypervitaminoosi retinoideja käytettäessä. Vaaraton ja väliaikainen karotenemia karotenoideja käytettäessä. Aktiivimuodot: retinoli, (11Z)-retinaali ja (kaikki-E)-retinoiinihappo (tretinoiini).
B1 Naisilla 0,9 mg/vrk ja miehillä 1,1 mg/vrk Ei saantirajaa Beriberi ja Wernicken enkefalopatia. Puutos tappaa. Käytännössä vaaratonta. Aktiivimuoto: tiamiinipyrofosfaatti.
B2 1.6 mg/vrk Ei saantirajaa Ariboflavinoosi. Mm. väsymys; sierainten, suupielten ja kielen halkeilu; kielen turvotus; ihon hilseily; anemia. Puutos ei yleensä ole tappava. Käytännössä vaaratonta. Värjää virtsan väliaikaisesti keltaiseksi. Aktiivimuodot: FMN ja FAD.
B3 Niasiini Naisilla 14 NE/vrk ja miehillä 18 NE/vrk 10 mg/vrk nikotiinihappona

900 mg/vrk nikotiiniamidina

 Pellagra. Puutos tappaa. Nikotiinihappo aiheuttaa mm. punastumista, kutinaa ja oksentelua. Pitkäaikainen liikakäyttö altistaa maksavauriolle. Nikotiiniamidi on lähes vaaraton. Aktiivimuodot: NAD(H) ja NADP(H). Ihminen tuottaa niasiinia myös tryptofaanista.
B5
  • pantoteenihappo
 5 mg/vrk Ei saantirajaa Mm. väsymys ja kivut jalkaterissä. Puutos ilmenee käytännössä vain kokeellisesti. Käytännössä vaaratonta. Aktiivimuodot: koentsyymi A ja asyylikantajaproteiinit.
B6 Naisilla 1,6 mg/vrk ja miehillä 1,8 mg/vrk 12,5 mg/vrk Mm. ääreishermoston vauriot, heikkous, suupielten ja kielen halkeilu. Ääreishermoston vauriot. Aktiivimuoto: pyridoksaali-5'-fosfaatti (PLP).
B7 40 µg/vrk Ei saantirajaa Mm. hiusten harveneminen, hilseilevä ihottuma ja parestesia. Käytännössä vaaratonta. Aktiivimuoto: biotiini.
B9 Folaatit 330 µg/vrk 1 000 µg/vrk Mm. megaloblastinen anemia, väsymys, hermovauriot, homokysteinemia (veren kohonnut homokysteiinipitoisuus) ja raskauden aikana sikiön epämuodostumat, kuten spina bifida. Käytännössä vaaratonta. Aktiivimuoto: THF ja 5-MTHF.
B12 Kobalamiinit 4 µg/vrk Ei saantirajaa Mm. megaloblastinen anemia, homokysteinemia, pysyvät ääreis- ja keskushermoston vauriot (ataksia, asentoaistin menetys, tunnottomuus ja dementia). Puutos tappaa. Käytännössä vaaratonta. Aktiivimuoto: adenosyylikobalamiini ja metyylikobalamiini.
C Naisilla 95 mg/vrk ja miehillä 110 mg/vrk 1 000 mg/vrk Keripukki. Puutos tappaa. Käytännössä vaaratonta. Voi aiheuttaa ripulia ja vatsakipuja. Aktiivimuoto: askorbaatti. Ihmiset eivät tuota askorbiinihappoa, mutta monet muut eläimet tuottavat sitä muun muassa glukoosista.
D 10 µg/vrk 100 µg/vrk Riisitauti vauvoilla ja lapsilla; osteomalasia vanhemmilla lapsilla ja aikuisilla. Vaarallinen D-hypervitaminoosi. Oireita: mm. hyperkalsemia, janoisuus, oksentelu, vatsakivut, peruuttamaton kudosten kalkkeutuminen, väsymys ja sekavuus. Aktiivimuoto: kalsitrioli. Ihminen tuottaa D-vitamiinia ihon altistuessa auringon säteilylle tai tietyn aallonpituuden UV-säteilylle.
E Naisilla 10 alfa-TE/vrk ja miehillä 11 alfa-TE/vrk 300 mg/vrk RRR-α-tokoferolina Ravintopuutos on hyvin harvinainen. Oireita: mm. refleksien hitaus, lihasheikkous, silmälihasten heikkous (oftalmopareesi) ja hermovauriot. Käytännössä vaaratonta. Voi häiritä muiden rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä. Aktiivimuoto: aktiivisia sellaisinaan.
K Naisilla 65 µg/vrk ja miehillä 75 µg/vrk Ei saantirajaa Ravintopuutos on yleinen vastasyntyneillä. Se on harvinainen aikuisilla ja johtuu esim. varfariinin kaltaisten antikoagulanttien yliannostuksesta. Pääoire on veren hyytymisen hidastuminen ja mm. sisäelinten verenvuodot. Käytännössä vaaratonta. Aktiivimuoto: aktiivisia sellaisinaan.
  • a: keskimääräinen suositus 6–65-vuotiaalle, jos hänen energiatarpeensa on 2 000 kilokaloria per vuorokausi. Suomen valtion ravitsemusneuvottelukunta ei ole määrittänyt kaikille vitamiineille sitä, että missä muodossa tiettyä vitamiinia tulisi saada ilmoitetun massan (mg/µg) verran. Monet vitamiinit ovat ryhmä muutamia tai jopa tuhansia aineita, joilla on samat vitamiinitoiminnot, mutta eri massat. Samaan vitamiiniryhmään lukeutuvien aineiden keskinäiset vitamiinitehot voivat olla myös keskenään erilaiset.
  • b: katso yllä olevan "a"-kohdan huomiot massasta ja vitamiinitehosta.

Lyhyt historia

Useat vitamiinit löydettiin siten, että ensin niiden ehdotettiin olevan olemassa. Sitten kukin eristettiin jostakin luonnontuotteesta, niiden rakenteet selvitettiin ja lopuksi kukin vitamiini syntetisoitiin. Poikkeuksena on nikotiinihappo (B3), jonka rakenne ja synteesi selvitettiin kauan ennen kuin sen tiedettiin olevan vitamiini.

Alla olevan taulukon "ehdotettiin olevan olemassa" -kohta merkitsee ajankohtaa, jolloin vitamiinin ehdotettiin olevan olemassa nimenomaan vitamiinina tai jonain muuna ravinteena. Eri ruokien on silti huomattu parantavan tiettyjä vitamiinien puutostiloja jo usein ennen näitä ajankohtia. Tällaisten ruokien ei kuitenkaan ennen taulukon ajankohtia tunnistettu olevan nykykäsityksen mukaisia ravinteita. Esimerkiksi James Lind osoitti jo 1747 kokeellisesti sitruunoiden parantavan C-vitamiinipuutteen aiheuttaman keripukin. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt sitruunoiden sisältävän jotakin ravinnetta tai ravinteita, vaan selitti keripukin ja sitruunoiden välistä yhteyttä toisella tapaa. Taulukossa on vuosilukujen lisäksi kunkin löydön tehneen tutkijan tai tutkijoiden nimet. Joissain kohdissa on myös mainittu vitamiinitoimintoinen aine, joka on esimerkiksi eristetty.

Vitamiini Ehdotettiin olevan olemassa Eristettiin luonnosta Empiirinen tai kemiallinen kaava selvitettiin Rakennekaava

selvitettiin

 Syntetisoitiin
A 1881, Nicolai Lunin; viimeistään 1911, Wilhelm Stepp 1937 Harry N. Holmes ja Ruth Corbet 1931, Paul Karrer et al., retinoidien ja karotenoidien perusrakenne 1946, David Adriaan van Dorp ja Jozef Ferdinand Arens, mm. retinoiinihappo
B1 (tiamiini) 1897, Christiaan Eijkman; viimeistään 1901, Gerrit Grijns 1926, Barend Jansen ja Willem Donath 1936, Robert Runnels Williams ja J. K. Cline
B2 (riboflaviini) 1932, Paul György 1933, Paul György et al. 1933, Paul György et al.
B3 (niasiini) 1925, Joseph Goldberger ja W. F. Tanner 1937, Conrad Arnold Elvehjem et al., nikotiiniamidi 1867, Carl Huber, nikotiinihappo 1870, Carl Huber, nikotiinihappo 1867, Carl Huber, nikotiinihappo
B5 (pantoteenihappo) 1930, L. C. Norris ja A. T. Ringrose 1933, Roger J. Williams et al. 1940, Roger J. Williams ja Randolph T. Major
B6 1934, Paul György 1938, Samuel Lepkovsky 1939, Leslie Julius Harris ja Karl Folkers, pyridoksiini
B7 (biotiini) 1927, Margaret Averil Boas

1936, Fritz Kögl ja Benno Tönnis 1941, Vincent du Vigneaud et al. 1942, Vincent du Vigneaud et al. 1943, Karl Folkers et al.
B9 (foolihappo) 1931, Lucy Wills 1941, Herschel K. Mitchell et al. 1945, Robert Angier et al.
B12 1926, George Minot ja William Murphy 1948, Karl Folkers et al. 1956, Dorothy Hodgkin et al., syanokobalamiini 1973, Robert Burns Woodward et al., syanokobalamiini
C (askorbiinihappo) 1907, Axel Holst ja Theodor Frølich 1928, Albert Szent-Györgyi 1933, Walter Haworth
D 1919, Edward Mellanby 1930, Frederick A. Askew et al., D2 1931, Frederick A. Askew et al., D2; 1932, Adolf Windaus et al., D3 1936, Adolf Windaus et al., D3
E 1922, Herbert McLean Evans ja Katharine Scott Bishop 1936, Herbert McLean Evans et al., α-tokoferoli 1938, Erhard Fernholz, α-tokoferoli 1938, Paul Karrer et al., α-tokoferoli
K 1929, Henrik Dam 1939, Edward Doisy et al., fyllokinoni ja jokin menakinoni 1939, Edward Doisy et al., fyllokinoni; 1940, Edward Doisy et al., menakinoni-6

Vanhoja vitamiinien ja muiden aineiden nimiä

Alla on muun muassa vitamiinitutkimuksen varhaisvaiheissa käytettyjä nimiä nykyisille vitamiineille ja aineille, joita ei enää pidetä vitamiineina.

Nimi Selite
Aneuriini Vanha nimi tiamiinille.
A-N-tekijä. Antineuriittinen tekijä. Vanha nimi tiamiinille.
Bios-tekijät Hiivojen kasvua tehostava tekijä, jonka nykyään tiedetään olleen biotiini.
Citrovorum-tekijä Leuconostoc citrovorum -bakteerien kasvuun vaadittu tekijä, jonka tiedetään nykyään olleen foolihappo.
Ulkoinen tekijä (eng. extrinsic factor) Vanha nimi B12-vitamiineille.
R-tekijä Kananpoikien anemiaa estävä tekijä, jonka nykyään tiedetään olleen foolihappo.
U-tekijä Kananpoikien anemiaa estävä tekijä, jonka nykyään tiedetään olleen foolihappo.
Suodostekijä (eng. filtrate-factor) Aine, jonka tiedetään nykyään olleen niasiini. Aine estää koirien mustakielielitautia eli pellagraa. Nimeä on käytetty myös kananpoikien ihottumaa estävästä aineesta, jonka tiedetään nykyään olleen pantoteenihappo.
Hepatoflaviini Maksasta eristetty aine, jonka tiedetään nykyään olleen riboflaviini.
Laktoflaviini Herasta eristetty aine, jonka tiedetään nykyään olleen riboflaviini.
Ovoflaviini Kananmunan valkuaisista eristetty aine, jonka tiedetään nykyään olleen riboflaviini.
Muut flaviinit Aineita, joiden tiedetään nykyään olleen riboflaviinia. Nykyään nimeä "flaviini" käytetään kemiassa tietyistä isoalloksatsiinin johdannaisista.
LLD-tekijä Maksasta eristetty aine, jonka tiedetään nykyään olleen B12-vitamiini. Aine tehostaa Lactobacillus lactis Dorner -bakteerien kasvua.
Noriittieluaatti (eng. norit eluate) Vanha nimi Lactobacillus casei -bakteerien kasvua tehostavalle tekijälle.
P-P-tekijä Pellagraa estävä tekijä (eng. Pellagra-Preventive factor). Vanha nimi niasiinille.
Rizopteriini (eng. rhizopterin) Rhizobium-bakteereista eristetty aine, joka tehostaa Enterococcus faecalis -bakteerien kasvua. Aineen tiedetään nykyään olleen foolihappo.
SLR-tekijä Sama kuin rizopteriini. Vanha nimi foolihapolle.
Streptogeniini (eng. streptogenin) Peptidi, jota on hydrolysoidussa proteiineissa, joka tehostaa hiirien ja eri mikrobien kasvua. Aine ei ole vitamiini.
B2-vitamiini Synonyymi riboflaviinille ja saman vitamiinitoiminnon omaaville aineille. Nimeä on käytetty myös lämmitystä kestävästä ja hiivan kasvua tehostavasta tekijästä, joka paljastui riboflaviinin, pyridoksiinin ja nikotiinihapon seokseksi.
B4-vitamiini Rottien ja kanojen lihasheikkoutta estävä aine, joka oli todennäköisesti glysiinin, riboflaviinin ja pyridoksiinin seos.
B5-vitamiini Synonyymi pantoteenihapolle ja vastaavan vitamiinitoiminnon omaaville aineille. Nimeä on käytetty myös kesykyyhkyjen kasvua tehostavasta tekijästä, joka oli todennäköisesti niasiini.
B7-vitamiini Synonyymi biotiinille ja vastaavan vitamiinitoiminnon omaaville aineille. Nimeä on käytetty myös tuntemattomasta kesykyyhkyjen kasvua tehostavasta tekijästä, jota on kutsuttu myös I-vitamiiniksi.
B8-vitamiini Adenosiinimonofosfaatti, joka ei ole vitamiini.
B10-vitamiini Kananpoikien kasvua tehostava tekijä, joka oli todennäköisesti B12-vitamiini.
B11-vitamiini Ilmeisesti sama aine kuin B10-vitamiini.
B13-vitamiini B12-vitamiiniksi luokiteltavan akvakobalamiinin synonyymi.
B14-vitamiini Oroottihapon synonyymi, joka on pyridiinin biosynteesin välituote. Oroottihappo ei ole vitamiini.
B15-vitamiini "Pangaamihapon" synonyymi. Tämä ei ole vitamiini.
B17-vitamiini Amygdaliinin synonyymi, jonka joskus väitetään ehkäisevän syöpää. Aine ei ole vitamiini.
Bc-vitamiini Vanha nimi foolihapolle ja karnitiinille. Karnitiini ei ole vitamiini.
BP-vitamiini Kananpoikien kondrodystrofiaa estävä tekijä, jonka toiminnon koliini ja mangaani voivat korvata.
Bt-vitamiini Mahdollisesti pantoteenihapon ja 4-aminobentsohapon toimintaan liittyvä tekijä.
C2-vitamiini Tuntematon keuhkokuumetta estävä tekijä. Synonyymi J-vitamiinille.
F-vitamiini Välttämättömien rasvahappojen vanha nimi. Nimeä on myös käytetty tiamiinin toiminnoista.
G-vitamiini Vanha nimi riboflaviinille. Nimeä on käytetty myös niasiille.
H-vitamiini Vanha nimi biotiinille.
I-vitamiini Tuntematon kesykyyhkyjen kasvua tehostava tekijä tai seos.
J-vitamiini Tuntematon keuhkokuumetta estävä tekijä. Synonyymi C2-vitamiinille.
L1-vitamiini Maksasta eristetty aine. Mahdollisesti antraniilihappo.
L2-vitamiini Hiivasta eristetty aine. Mahdollisesti adenosiini.
M-vitamiini Hiivasta eritetty anemiaa estävä tekijä, jonka nykyään tiedetään olleen foolihappo.
N-vitamiini Vanha nimi seokselle, jonka on joskus ehdotettu ehkäisevän syöpää.
P-vitamiini Vanha nimi sitruunasta eristetylle "sitriinille" (flavonoidiseos).
Q-vitamiini Käyttämätön kirjainsymboli, joka käytettiin nimeämään koentsyymi-Q.
R-vitamiini Vanha nimi foolihapolle.
S-vitamiini Streptogeniinin synonyymi. Nimeä on käytetty myös bakteerikasvua tehostavasta tekijästä, joka oli mahdollisesti biotiini.
T-vitamiini Tuntematon termiiteistä, hiivoista tai homeista eristetty tekijä, jonka on esitetty tehostavan proteiinien käyttöä rotissa.
U-vitamiini Keräkaalista eristetty aine. Mahdollisesti foolihappo.
V-vitamiini Bakteerikasvua tehostava tekijä. Mahdollisesti NADH.
Willsin tekijä Anemiaa estävä tekijä hiivassa, jonka nykyään tiedetään olleen foolihappo.
Zooferiniini (eng. zoopherin) Rottien kasvua tehostava tekijä, jonka nykyään tiedetään olleen B12-vitamiini.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. 1 2 3 4 Pakeman, Sinikka: Terveellisen ravinnon aakkoset, s. 86-87. Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5614-3
  2. 1 2 3 4 5 6 7 Combs, s. 3–30
  3. ↑ Combs, s. 43
  4. 1 2 3 Combs, s. 146–175
  5. ↑ Zempleni, s. 258
  6. ↑ WH Sebrell et al: The vitamins, s. 8. (2. painos) Academic Press, 1972. doi:10.1016/C2013-0-07584-6 ISBN 9780126337655 Teoksen verkkoversio.
  7. ↑ Over 140 million children at greater risk of illness as they miss life-saving vitamin A supplements Unicef. Arkistoitu 20.10.2020. Viitattu 24.11.2019.
  8. ↑ R. N. Sally M. Pacholok: Vitamin B12 Deficiency: Serious Consequences. Pharmacy Times, 13.12.2013, 79. vsk. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  9. 1 2 3 4 Combs, s. 346–351
  10. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Ursula Schwab: Vitamiinit. Duodecim, 13.3.2024. Teoksen verkkoversio Viitattu 9.10.2026. (suomeksi)
  11. ↑ Professori Ilari Paakkari: D-vitamiini. Duodecim, 10.7.2023. Teoksen verkkoversio Viitattu 9.10.2026. (suomeksi)
  12. ↑ D-vitamiinin puutos on yleistä suomalaisessa aikuisväestössä - D2D-väestötutkimus 2007 Lääkärilehti. 25.1.2013. Viitattu 9.10.2026.
  13. ↑ E-vitamiini: lähteet, tarve, puutos oireet SYNLAB Suomi. Viitattu 9.10.2026.
  14. ↑ Combs, s. 508–510
  15. 1 2 3 4 Combs, s. 236–262
  16. 1 2 3 4 5 Combs, s. 381–397
  17. 1 2 KC Carter: The germ theory, beriberi, and the deficiency theory of disease. Medical History, 1977, 21. vsk, nro 2, s. 119–136. PubMed:325303 ISSN 0025-7273 Artikkelin verkkoversio.
  18. ↑ PB Swan: Cornelia Kennedy (1881–1969). The Journal of Nutrition, 1.4.1994, nro 4, s. 455–460. doi:10.1093/jn/124.4.455 ISSN 0022-3166 Artikkelin verkkoversio.
  19. ↑ EV McCollum, C Kennedy: The dietary factors operating in the production of polyneuritis. Journal of Biological Chemistry, 1916, 493. vsk, nro 24. Artikkelin verkkoversio.
  20. ↑ JC Drummond: The nomenclature of the so-called accessory food factors (vitamins). Biochemical Journal, 1920, 14. vsk, nro 5, s. 660–660. PubMed:16742922 doi:10.1042/bj0140660 ISSN 0264-6021 Artikkelin verkkoversio.
  21. 1 2 3 4 5 RD Semba: On the "discovery" of vitamin A. Annals of Nutrition and Metabolism, 2012, 61. vsk, nro 3, s. 192–198. PubMed:23183288 doi:10.1159/000343124 ISSN 0250-6807 Artikkelin verkkoversio.
  22. ↑ R Williams: The chemistry of thiamin (vitamin B1). Journal of the American Medical Association, 1938, 110. vsk, nro 10, s. 727–732. doi:10.1001/jama.1938.62790100003008 ISSN 0002-9955 Artikkelin verkkoversio.
  23. ↑ P György: Early experiences with riboflavin - a retrospect. Nutrition Reviews, 1954, 12. vsk, nro 4, s. 97–100. doi:10.1111/j.1753-4887.1954.tb03214.x ISSN 1753-4887 Artikkelin verkkoversio.
  24. ↑ Zempleni, s. 234
  25. 1 2 Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, s. 50. (5. painos) Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2018. ISBN 9789524538015 Teoksen verkkoversio.
  26. ↑ Kansallisten ravitsemussuositusten uudistaminen 2023-24 www.ruokavirasto.fi. Viitattu 10.10.2026.
  27. 1 2 OVERVIEW OF NUTRIENTS - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  28. 1 2 Vitamin A - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  29. 1 2 3 Combs, s. 96–141
  30. 1 2 Thiamin (vitamin B1) - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  31. 1 2 Combs, s. 265–280
  32. 1 2 3 4 5 6 Combs, s. 69–70
  33. 1 2 Riboflavin (vitamin B2) - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  34. ↑ K Thakur et al: Riboflavin and health: A review of recent human research. Critical Reviews in Food Science and Nutrition, 22.11.2017, 57. vsk, nro 17, s. 3650–3660. PubMed:27029320 doi:10.1080/10408398.2016.1145104 ISSN 1549-7852 Artikkelin verkkoversio.
  35. ↑ ME Ensminger et al: ”Chapter 18 R”, The concise encyclopedia of foods & nutrition. CRC Press, 1995. ISBN 9780849344558 Teoksen verkkoversio.
  36. ↑ JT Pinto, J Zempleni: Riboflavin. Advances in Nutrition, 2016, 7. vsk, nro 5, s. 973–975. PubMed:27633112 doi:10.3945/an.116.012716 ISSN 2161-8313 Artikkelin verkkoversio.
  37. 1 2 Ursula Schwab: Vitamiinit. Duodecim, 13.3.2024. Teoksen verkkoversio Viitattu 9.10.2026. (suomeksi)
  38. 1 2 Niacin (vitamin B3) - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  39. 1 2 3 Combs, s. 296–310
  40. 1 2 Pantothenic acid (vitamin B5) - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  41. 1 2 Vitamin B6 - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  42. 1 2 Combs, s. 313–327
  43. 1 2 Biotin (vitamin B7) - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  44. ↑ Zempleni, s. 367–373
  45. ↑ Combs, s. 331–341
  46. 1 2 3 4 Combs, s. 355–379
  47. 1 2 Folate (vitamin B9) - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  48. 1 2 Vitamin B12 - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  49. ↑ Vitamin C - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  50. 1 2 Vitamin D - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  51. ↑ E Marcinowska-Suchowierska et al: Vitamin D toxicity – a clinical perspective. Frontiers in Endocrinology, 2018, 9. vsk. PubMed:30294301 doi:10.3389/fendo.2018.00550 ISSN 1664-2392 Artikkelin verkkoversio.
  52. 1 2 Vitamin E - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  53. 1 2 3 Combs, s. 182–211
  54. 1 2 Vitamin K - NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023 pub.norden.org. Viitattu 10.10.2026. (englanniksi)
  55. 1 2 Combs, s. 49–50
  56. 1 2 3 4 KJ Carpenter: The discovery of vitamin C. Annals of Nutrition & Metabolism, 2012, 61. vsk, nro 3, s. 259–264. PubMed:23183299 doi:10.1159/000343121 ISSN 1421-9697 Artikkelin verkkoversio.
  57. ↑ KJ Carpenter, G Wolf: Early research into the vitamins: the work of Wilhelm Stepp. The Journal of Nutrition, 1997, 127. vsk, nro 7, s. 1255–1259. doi:10.1093/jn/127.7.1255 ISSN 0022-3166 Artikkelin verkkoversio.
  58. ↑ P Karrer, R Morf, K Schöpp: Zur kenntnis des Vitamins-A aus fischtranen. Helvetica Chimica Acta, 1931, 14. vsk, nro 5, s. 1036–1040. doi:10.1002/hlca.19310140511 ISSN 1522-2675 Artikkelin verkkoversio.
  59. ↑ JF Arens, DA Van Dorp: Synthesis of some compounds possessing vitamin A activity. Nature, 1946, 157. vsk, nro 3981, s. 190–191. PubMed:21015124 doi:10.1038/157190a0 ISSN 0028-0836 Artikkelin verkkoversio.
  60. 1 2 KJ Carpenter: The discovery of thiamin. Annals of Nutrition and Metabolism, 2012, 61. vsk, nro 3, s. 219–223. doi:10.1159/000343109 ISSN 1421-9697 Artikkelin verkkoversio.
  61. 1 2 3 CA Northrop-Clewes, DI Thurnham: The discovery and characterization of riboflavin. Annals of Nutrition & Metabolism, 2012, 61. vsk, nro 3, s. 224–230. PubMed:23183293 doi:10.1159/000343111 ISSN 1421-9697 Artikkelin verkkoversio.
  62. ↑ J Goldberger, WF Tanner: A study of the pellagra-preventive action of dried beans, casein, dried milk, and brewers' yeast, with a consideration of the essential preventive factors involved. Public Health Reports, 1925, 40. vsk, nro 2, s. 54–80. doi:10.2307/4577425 ISSN 0094-6214 Artikkelin verkkoversio.
  63. ↑ CA Elvehjem et al: The isolation and identification of the anti-black tongue factor. Journal of Biological Chemistry, 1938, 123. vsk, nro 1, s. 137–149. ISSN 0021-9258 Artikkelin verkkoversio.
  64. 1 2 3 4 5 6 DJ Lanska: The discovery of niacin, biotin, and pantothenic acid. Annals of Nutrition & Metabolism, 2012, 61. vsk, nro 3, s. 246–253. PubMed:23183297 doi:10.1159/000343115 ISSN 1421-9697 Artikkelin verkkoversio.
  65. 1 2 C Huber: Vorläufige Notiz über einige derivate des nicotins. Justus Liebigs Annalen der Chemie, 1867, 141. vsk, nro 2, s. 271–271. doi:10.1002/jlac.18671410218 ISSN 1099-0690 Artikkelin verkkoversio.
  66. 1 2 3 CA Elvehjem, LJ Teply: The structure and estimation of natural products functionally related to nicotinic acid. Chemical Reviews, 1943, 33. vsk, nro 3, s. 185–208. doi:10.1021/cr60106a001 ISSN 0009-2665 Artikkelin verkkoversio.
  67. ↑ C Huber: Vorläufige mittheilung. Berichte der deutschen chemischen Gesellschaft, 1870, 3. vsk, nro 2, s. 849–849. doi:10.1002/cber.18700030254 ISSN 1099-0682 Artikkelin verkkoversio.
  68. ↑ AT Ringrose, LC Norris: The Occurrence of a Pellagrous-Like Syndrome in Chicks. Science, 1930, 71. vsk, nro 1851, s. 643–643. PubMed:17839940 doi:10.1126/science.71.1851.643 ISSN 0036-8075 Artikkelin verkkoversio.
  69. 1 2 GD Novelli: Metabolic functions of pantothenic acid. Physiological Reviews, 1953, 33. vsk, nro 4, s. 525–543. PubMed:13100068 doi:10.1152/physrev.1953.33.4.525 ISSN 0031-9333 Artikkelin verkkoversio.
  70. ↑ RT Major, RJ Williams: The Structure of pantothenic acid. Science, 1940, 91. vsk, nro 2358, s. 246–246. PubMed:17831185 doi:10.1126/science.91.2358.246 ISSN 0036-8075 Artikkelin verkkoversio.
  71. 1 2 3 IH Rosenberg: A history of the isolation and identification of vitamin B(6). Annals of Nutrition & Metabolism, 2012, 61. vsk, nro 3, s. 236–238. PubMed:23183295 doi:10.1159/000343113 ISSN 1421-9697 Artikkelin verkkoversio.
  72. ↑ S Lepkovsky: Crystalline factor I. Science, 1938, 87. vsk, nro 2251, s. 169–170. PubMed:17740355 doi:10.1126/science.87.2251.169 ISSN 0036-8075 Artikkelin verkkoversio.
  73. ↑ SA Harris, K Folkers: Synthesis of vitamin B6. Journal of the American Chemical Society, 1939, 61. vsk, nro 5, s. 1245–1247. doi:10.1021/ja01874a069 ISSN 0002-7863 Artikkelin verkkoversio.
  74. ↑ F Kögl, B Tönnis: Über das bios-problem. Darstellung von krystallisiertem biotin aus eigelb. 20. mitteilung über pflanzliche wachstumsstoffe. Hoppe-Seyler´s Zeitschrift für physiologische Chemie, 1936, 242. vsk, nro 1–2, s. 43–73. doi:10.1515/bchm2.1936.242.1-2.43 ISSN 0018-4888 Artikkelin verkkoversio.
  75. ↑ V du Vigneaud et al: The Preparation of free crystalline biotin. Journal of Biological Chemistry, 1941, 140. vsk, nro 3, s. 763–766. ISSN 0021-9258 Artikkelin verkkoversio.
  76. ↑ PJ De Clercq: Biotin: A timeless challenge for total synthesis. Chemical Reviews, 1997, 97. vsk, nro 6, s. 1755–1792. PubMed:11848892 ISSN 1520-6890 Artikkelin verkkoversio.
  77. ↑ V du Vigneaud et al: The structure of biotin: the formation of thiophenevaleric acid from biotin. Journal of Biological Chemistry, 1942, 146. vsk, nro 2, s. 487–492. ISSN 0021-9258 Artikkelin verkkoversio.
  78. 1 2 DJ Lanska: ”Kappale 30”, Handbook of clinical neurology, s. 445–476. Elsevier, 2009. Teoksen verkkoversio.
  79. ↑ RB Angier et al: Synthesis of a compound identical with the L. casei factor isolated from liver. Science, 1945, 102. vsk, nro 2644, s. 227–228. PubMed:17778509 doi:10.1126/science.102.2644.227 ISSN 0036-8075 Artikkelin verkkoversio.
  80. 1 2 3 JM Scott, AM Molloy: The discovery of vitamin B(12). Annals of Nutrition & Metabolism, 2012, 61. vsk, nro 3, s. 239–245. PubMed:23183296 doi:10.1159/000343114 ISSN 1421-9697 Artikkelin verkkoversio.
  81. ↑ DC Hodgkin et al: Structure of vitamin B12. Nature, 1956, 178. vsk, nro 4524, s. 64–66. PubMed:13348621 doi:10.1038/178064a0 ISSN 0028-0836 Artikkelin verkkoversio.
  82. ↑ RB Woodward: The total synthesis of vitamin B12. Pure and Applied Chemistry, 1973, 33. vsk, nro 1, s. 145–177. PubMed:4684454 doi:10.1351/pac197333010145 ISSN 0033-4545 Artikkelin verkkoversio.
  83. 1 2 3 AW Norman: The history of the discovery of vitamin D and its daughter steroid hormone. Annals of Nutrition and Metabolism, 2012, 61. vsk, nro 3, s. 199–206. PubMed:23183289 doi:10.1159/000343104 ISSN 0250-6807 Artikkelin verkkoversio.
  84. ↑ FA Askew et al: The distillation of vitamin D. Proceedings of the Royal Society of London. Series B, Containing Papers of a Biological Character, 1930, 107. vsk, nro 748, s. 76–90. doi:10.1098/rspb.1930.0054 Artikkelin verkkoversio.
  85. ↑ RB Jäpelt, J Jakobsen: Vitamin D in plants: a review of occurrence, analysis, and biosynthesis. Frontiers in Plant Science, 2013, 4. vsk. PubMed:23717318 doi:10.3389/fpls.2013.00136 ISSN 1664-462X Artikkelin verkkoversio.
  86. 1 2 3 4 HM Evans: Vitamins & Hormones, s. 379–387. Academic Press, 1962. doi:10.1016/S0083-6729(08)60725-6
  87. 1 2 3 G Ferland: The discovery of vitamin K and its clinical applications. Annals of Nutrition and Metabolism, 2012, 61. vsk, nro 3, s. 213–218. PubMed:23183291 doi:10.1159/000343108 ISSN 1421-9697 Artikkelin verkkoversio.
  88. 1 2 EA Doisy et al: The constitution of vitamin K2. Journal of Biological Chemistry, 1940, 130. vsk, nro 3, s. 721–729. ISSN 0021-9258 Artikkelin verkkoversio.
  89. 1 2 3 4 Combs, s. 515–517
  90. ↑ RH Higby: The chemical nature of vitamin P. Journal of the American Pharmaceutical Association, 1943, 32. vsk, nro 3, s. 74–77. doi:10.1002/jps.3030320303 ISSN 0095-9553 Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla